Viimein aloin minäkin tehdä täällä jotain järkevää eli aloitin blogin!

Hei kaikki lukemattomat lukijani (vai voikohan niin sanoa)!


Saatuani asiasta jo kaksi kehotusta, päätin nyt sitten luoda itselleni blogin ja alkaa kirjoittelemaan tänne jotain, kun tekstiä syntyy muutenkin vähäpätöisemmistäkin asioista. Olkaapa siis hyvät Anna ja Pia ja ehkä jotkut muutkin. Tekstiä lupaan tänne laittaa, muutoinkin kuin lauantai-iltana parin viinilasillisen jälkeen (krhm, mut lapset nukkuu), mutta kuvien laittamista pitää vähän vielä opetella. Yritetään.. 


Ollaan siis asusteltu täällä Kleinmachnowissa, noin 2 km Berliinin rajalta reilut kolme kuukautta ja pikku hiljaa totuttu paikkaan. Berliinin vakuunaeläin on meidän perheelle osuvasti karhu, joten sovitaan porukkaan, vaikka nyt varsinaisesti ex-DDR:ssä asutaankin. Meillä on täällä ruhtinaallisesti tilaa (lue: siivottavaa), kun neljässä kerroksessa asutaan peräti 170 neliön rivitaloasuntoa, niistä tosin 50 neliötä on ainakin jonkin verran homeista kellaria. Ilmeisesti jokainen saksalainen kellari on jossain määrin homeessa, joten asiasta ei vaan panikoida yhtä lailla kuin Suomessa. Takapihakin on, tosin mutainen ja aika täyteen kasvanut, mutta kuivatinpa siellä vasta vielä viime viikolla pyykkiä. Täällähän ei mikään kovin kylmä talvi ole ja sisälläkin on kuitenkin ilman kosteus vähintään 50 %, joten se ja sama laittaa pyykit pihalle. Etupihalla on autokatos, johon mahtuu meidän auto juuri ja juuri, kun peileistä katoksen tolppiin on vain 5 cm, mutta onneksi meidän auto on viime aikoina pääosin ollut korjaamolla ja vuokra-autot on ollut pieniä Seateja, joten ei huolta. 


Syksy oli meille aika rankkaa aikaa henkilökohtaisten menetysten takia ja kun oltiin uudessa maassa ilman yhtään tuttua. Onneksi oli Fazerin suklaa. ;) Mutta Suomessa käydyn joululoman jälkeen meillä alkaa pikku hiljaa uusi elämä. Olivia aloitti viime torstaina päiväkodin, mikä tarkoittaa meille aikatauluja arkeen ja sitä, että Olivia alkaa saada kavereita ja oppia viimein myös saksaa. Ainakin ensi viikko vietetään vielä Linnean kanssa päivät Olivian tukena. Olivian päiväkoti Kinderhaus Schönowissa on vain 16 lasta, jotka ovat 2-6 -vuotiaita ja siellä on 2 hoitajaa, 1 siviilipalvelustyttö sekä keittäjä. Toistaiseksi se on vaikuttanut musta oikein mukavalta paikalta. Se toimii pitkälti vanhempien aktiivisuuden pohjalta ja siksipä vanhempainiltoja onkin 3 viikon välein ja saatan jopa joutua tuuraamaan keittäjää, jos hän sairastuu. Niin ja tämä mamma yrittää myös pakottaa itsensä viimein zumbailemaan, kun meinaa joulusuklaat vähän tuntua housuja jalkoihin vetäessä. 


Täältä on Berliinin keskustaan aikamoinen matka. Olli kulkee päivisin töihin tunnin verran bussilla ja s-bahnilla ja olen nyt pari päivää kuljettanut meidän Oliviaa päiväkotiin Berliinin Zehlendorfiin 6 km:n päähän, tosin autolla. Eilen illalla kävin ekaa kertaa humputtelemassa eli syömässä sushia 7 muun suomalaisen äidin kanssa Prenzlauer Bergissä eli lähes toisella puolella kaupunkia (matka-aikaa yhteensä 3 kulkuvälineellä 1 h 10 min) ja se oli pitkästä matkasta huolimatta tosi virkistävää. Söin jopa sushia, toisen kerran elämässäni. Takaisin kotiin en enää päässytkään julkisilla, joten oli pakko ottaa taksi, mutta ehkä 45 min matka maksoi 40 euroa, joten mielestäni se oli turvallisesta kotimatkasta halpa hinta, ainakin Suomeen verrattuna. 


Tänään meillä oli alkuillasta ensimmäisenä lauantai-iltana sosiaalista elämää, kun käytiin Ollin työkaverin luona kylässä. Heillä oli Olivian ikäinen tyttö ja vauva ja kaikki tytöt olivat riemuissaan leikkikavereista ja me aikuiset saimme juoruta Saksan paremmin ja huonommin toimivista puolista, ikävä kyllä niitä huonommin toimivia tuntuu olevan aikas paljon enemmän tai sitten se on vaan tottumuskysymys, mutta säästän teidät niiltä tällä kertaa.


Odotan mielenkiinnolla, kuinka tämä kirjoittaminen lähtee käyntiin ja yritän tsempata myös niiden kuvien kanssa. Mitään älyttömän mielenkiintoista tämä meidän elämä täällä ei varmaankaan ole, mutta saahan tätä lueskella, jos huvittaa. Laittakaa toki jotain kommenttia (mikä ilmeisesti on myös mahdollista), jos kiinnostaa. 


Gute Nacht,


Laura