Suomen reissu, neuvolaa ja automurto

Heips,

näinhän tämä blogi tuppaa unohtumaan, kun kiirettä riittää. Kuukausikin on jo ehtinyt vaihtua sitten edellisen päivityksen. Taas viime viikonloppuisen Suomen reissun jälkeen ollaan päivitelty ruokakauppalaskujen eroja Suomessa ja Saksassa. Täällä selviää isoista ruokaostoksista n. 40 eurolla, kun Suomessa saa helposti maksaa 70 e. Esimerkkinä Realin eli paikallisen Prisman kukkien hinnoista (pätee kukkakaupoissakin): hienot kimput maksoivat 6,90 e ja tosi hienot 9,90 e (näin Olli kertoi tänään). Yksi ruusu maksaa noin 20 c.

Kampaajakäynti tosin oli täällä ihan Suomen hinnoissa. Satasen edestä sain istua kolme tuntia rauhassa värjättävänä, leikeltävänä ja raidoitettavana (tai siis hiukseni). Sen verran oli rentouttavaa päiväkodin hulinan jälkeen, että käskin kampaajan herättää itseni, jos nukahdan sen hieroessa päätäni. Ihanaa luksusta, sitä parasta omaa aikaa! :)

Piipahdimme tosiaan viime viikonloppuna Suomessa hyväksi havaitulla (kolma kertaa testatulla) Finskin yhteydellä. Söimme rauhassa aamupalan ja lähdimme puoli kympin aikoihin liikkeelle, leipomon kautta Tegelin lentokentälle 20 min omalla autolla. Söimme ravitsevan lounaan Burger Kingissä ja koneemme lähti klo 12. Olimme kolmelta Helsinki-Vantaalla, otimme vuokra-autoksi Volvo V50:n ja hurautimme kehä 3:n liikennekaaoksen läpi motarille ja sitä pitkin Kangasalle puoli kuudeksi. Takaisin lähdimme maanantaina ajaen ensin aamupäivällä Helsinkiin tapaamaan Hannaa ja pikku-Okko-kummipoikaa, siitä kolmen maissa kentälle syömään päivällinen, viideltä koneeseen ja puuroajaksi (Saksan aikaa klo 19) kotiin.

Olimme haaveilleet lumesta ja siitä, kuinka lapset pääsevät Säynäjärvellä laskemaan mäkeä ja peuhaamaan hangessa. Noh, viime lauantain pakkanen salli meidän olla puolisen tuntia pihalla noin 10 kerrosta vaatteita päällekäin, kun pakkasta oli aamulla -32. Pakko oli kuitenkin piipahtaa pihalla. Puolen päivän maissa Olli pakkasi tytöt haalareissa autoon, Olivia hiukset rullilla käännettyinä ja lähti ajelemaan ympäriinsä saadakseen tytöt päikkäreille. Poseeraamista harjoitellaan Miss Suomi-kisoihin 2017.

Kahdelta todistimme Tampereen Finlaysonin kirkossa Marian ja Lepin (eli Ari-Matin) vihkimistä, jonka jälkeen hääpari siirtyi juhlapaikalle komeasti potkukelkalla, ainakin 100 m. Finlaysonin palatsi näytti ensikertalaiselle parhaat puolensa, kun hyytävän pakkasen keskeltä saavuimme lämpimään aulaan, jossa takkatuli loimusi viihtyisästi. Vieraat oli jaoteltu sukulaisiin ja kavereihin (tai sikaosastoon), joista me kuuluimme jälkimmäiseen. Lapsia paikalla oli ehkä 10 ja leikkihuoneen ansiosta meidän tytöt viihtyivät oikein hyvin. Äitihän tarvi viihtymiseen vain loistavaa ruokaa, hyvän ystävän ja tietty punaviiniä sekä paljon joutilaita lapsenvahteja.

Vaari tuli hakemaan meidän perheen naisia iltaysiltä ja oltiin syötetty tytöille jo puurot ja puettu yöpuvut, mutta haaveillusta yöunesta ei ollut autossa tietenkään tietoakaan. Linnea sammui vasta yhdeltätoista illalla, tosin tunnin aikaerokin sotki vähän unia. Aamulla oltiin kuitenkin jo puoli kasilta pirteitä, kaikki paitsi meidän isi, joka oli tullut vasta taksilla juhlista kotiin. Oltiin kuitenkin aika ripeästi autossa ja ajeltiin kohti Kangasalan Korpitietä, jossa meidänkin entinen koti sijaitsi. Olivialla meinasi vieläkin olla vähän identiteettiongelmia kotipaikan kanssa, mutta onneksi jo jouluna tuli testattua, että Olivia käveli nätisti Vilman ovelle, eikä mennyt entiselle kotiovelle. Perhe Ilves odotti meitä jo malttamattomana ja Olivia nappasi ihanaisen ystävänsä Vilman oikein karhun halaukseen jo heti ovella.

Sotkettuamme Ilvesten olohuoneen leluilla ja syötyämme mainion lounaan lähdimme taas nukutusajelulle, tällä kertaa Hervannan kautta, päämääränämme kuitenkin Taniloiden tila ihan päinvastaisessa suunnassa. Hervantaan piti vain tipauttaa lahjat suloiselle 2-viikkoiselle pikkuherralle ja hänen 3-vuotiaalle isoveljelleen. Tapasimme ihanaiset ystävämme ja juhlistimme etukäteen kummityttömme Ainin 1-vuotissynttäreitä, kunnes oli aika lähteä takaisin Säynäjärvelle kuulemaan, kenestä on tuleva Suomen seuraava presidentti. Tulos tuskin yllätti ketään.


Kun maanantaina pääsimme iltasella kotiin, meillä oli tiistaina jo päivä aikataulutettu aamusta iltaan. Ensin koko päiväkotiporukka oli kutsuttu erään Julianin 5-v. synttäreille, iltapäivällä mentiin neuvolatarkastukseen ja rokotettavaksi ja loppuillan vietin vielä vanhempainillassa, josta kotiuduin klo 22.45! Täällähän ei ole varsinaista neuvolasysteemiä kuten Suomessa, vaan raskausaikana käydään vain säännöllisesti gynekologilla ja synnytyksen lähestyessä valitaan itselle kätilö, joka käy kotikäynneillä ja oletettavasti osallistuu myös synnytykseen (en tosin tiedä) ja kätilö käy kotona myös muutaman kerran synnytyksen jälkeen. Neuvolatarkastukset (U-Untersuchungen) on numeroitu ja ensimmäiset ehkä 6 on ensimmäisen elinvuoden aikana ja ne hoidetaan itse valitun lastenlääkärin luona. Ainakin meillä sairaskassa maksaa käynnit. Mielestäni tarkastus oli aika samanlainen kuin Suomessakin eli 3-vuotistarkastuksessa katsottiin pituus (101 cm) ja paino (15,7 kg, tosin sisävaatteissa) ja katsottiin, osaako Olivia seistä yhdellä jalalla, piirtää ympyrää, heittää palloa ja testattiinpa myös, kuinka hän ääntää saksan sanoja lääkärin perässä. Siitä tyttö sai oikein hyvät pisteet. Olen havainnut, että Olivia ei sano suomeksi f-kirjainta, mutta saksan sanassa "vier" (neljä) se tulee ihan oikein ja Olivia osaa ainakin yhdessä sanassa myös rullata oikein saksalaisen r:n, mutta suomeksi siitä ei ole tietoakaan. Saimme myös kehotuksen harjoitella saksaa enemmän kotona, niin jospa se auttaisi päiväkotiin sopeutumiseenkin.

Niin, se päiväkoti tai kita auf Deutsch alkaa olla mulle jo aikamoinen kirosana peräti 4 viikon opettelun jälkeen. Onhan Olivia ollut sieltä välillä hetken flunssan takia poiskin ja Suomen reissu vei pari päivää, mutta tämä äiti alkaa olla aika kypsä siellä istuskeluun tyhjän panttina, kun kotiin tullessa kotitöitä riittää. Sentään kieli alkaa karttua kovalla vauhdilla ja ehkä Olivia vähän useammin leikkii jo muiden lasten kanssa, mutta sopeutuminen on erittäin hidasta. Pikkutuholainen Linnea rakastaa päiväkodin vessojen matalla olevia vesihanoja, jotka se saa itse päälle ja pääsee lorottelemaan loputtomasti jääkylmää vettä käsilleen kastellen yleensä myös hihansa ja äiti saa kantaa rimpuilevan pikkupedon ainakin 10 kertaa päivässä pois sieltä ihanasta paikasta.

Jätin Olivian keskiviikkona ja torstaina kovan huudon saattelemana sinne puoleksi tunniksi yksinään, eikä se ollut huutanut ainakaan koko aikaa ja perjantaina Olli meni Olivian kanssa sinne ja jätti sen kahteen otteeseen yksinään. Ehkä olen julma, mutta aion ehdottaa tädeille ensi viikolla, että jätän tytön yksinkertaisesti joku aamu päiväkotiin luultavasti huutamaan, mutta tuskin se kuutta tuntia putkeen jaksaa huutaa ja sitä paitsi, kyllä varmasti muutkin lapset ovat alussa itkuisia ja huutavat äidin perään. Kommentteja tähän päätökseen saa ehdottomasti esittää, mutta en jotenkin usko, että tilanne muuttuu siitä yhtään, jos me vielä istutaan siellä Linnean kanssa toinenkin kuukausi seuraneiteinä. Päiväkoti on paikkana aivan ihana, mutta ikävä kyllä se on tarkoitettu vanhemmalle tyttärelleni, ei minulle ja pikkusiskolle.

Kun päästiin valitusaiheisiin, täytyy kertoa meidän tämän viikon "kohokohdasta" eli siitä, kun Olivia perjantaiaamuna yritti laittaa valoja päälle, eivätkä ne syttynytkään koko talossa ja Olli totesi kellarissa, että automaattisulake oli hypännyt pois paikoiltaan. Syy löytyi ulkoa, nimittäin poikki katkaistu liiketunnistimella varustetun lampun johto, joka sai ilmeisesti aikaan oikosulun. Jotkut ystävälliset sielut olivat nimittäin jälleen päättäneet murtaa automme lukkopesän ja mennä sinne sisälle, tällä kertaa tosin vain löytääkseen Ollin vanhat rikkinäiset Raybanit, jotka saikin kuulemma varastaa. Hölmöt varkaat huomasivat lampun ja myös toisen ir-valon ja rikkoivat ne, mutta eivät toki tajunneet sitä, että tallentuivat samalla myös meidän valvontakameraan, asia, josta poliisit olivat aamulla erittäin tyytyväisiä. Tuskin he tyyppejä kiinni saavat, mutta ainakin parempi kuin ei mitään. Tällä kertaa ei siis menetetty muuta kuin auton lukko ja auto korjaamolle luultavasti taas epämääräiseksi ajaksi (eipä tosin tarvi enää mallata isoa autoa pieneen parkkipaikkaan). Päätimme tosin, että meidän on pakko vaihtaa halvempaan ja pienempään autoon, kun poliisien mukaan mersut, bemarit ja audit ovat kaikkein halutuinta riistaa. Poliisin mukaan automurtoja tapahtuu täällä Kleinmachnowissa jopa 2-3 joka yö, mutta ei poliisi pysty niille mitään tekemään! Luotamme siis ainakin toistaiseksi kameraan.

Viikonloppu parani kuitenkin huomattavasti lauantaina, kun meillä kävi ensimmäistä kertaa ihan oikeasti vieraita, Ollin työkaveri suomalainen Harri perheineen. Olimme tavanneet jo kerran aikaisemminkin ja Olivia sai heti ikäisestään Minni-tytöstä hyvän kaverin ja meillä juttu luisti Minnin ja Elle-vauvan Pia-äidinkin kanssa. Ihanan piristävää kaivaa parempia astioita kaapista esille ja kahvitella (tai siis teeteillä) porkkanakakun äärellä! Ja mikä parasta, meillä oli sosiaalista elämää lauantai-iltana! :)

Ai niin, Linnea oli viikon verran hakenut lusikkalaatikosta nokkamukin tuttiosan ja kulkenut se suussa selittäen "tutti", "tutti". Levottomien nukkumisien takia ja kokeiluhalusta tämä mamma sai pähkähullun idean ostaa lähes 1,5-vuotiaalle tytölle oikea tutti. Aiemminhan olin lopettanut moisen tyrkyttämisen neidin ollessa 4 kk vanha, kun totesin, ettei millään kelpaa. Yllättäen neiti otti nyt lutkuttimen riemuiten vastaan ja kulki se suussa lähes koko päivän. Mutta kuten toivoinkin, Linnea nukahti ehkä juuri tutin ansiosta 5 minuutissa sänkyynsä päikkäreille, tosin Ollin nukuttamana. Viimeksi nukkui 2 viikkoa sitten sängyssään ja silloin sammuminen kanssani vaati 45 min huudon. Eihän yhtä addiktiota (tissiä) pitäisi korvata toisella (tutti) ja saattaahan olla, että lutkuttimesta eroon pääseminen vaatii vielä joskus kovan taistelun, mutta joskus, edes joskus, sitä haluaisi elämäänsä edes jotain helpotusta ja jos tämä tutti vähentää kitinää ja huutoa edes pikkuisen, olisin siitä hyvin kiitollinen. Ja niin, kahdesta ostetusta tutista, toinen hävisi jo aamun jälkeen, mutta toinen pysynee koko yön tiiviisti suussa.

Ensi viikolla haaveilen siitä, Linnean ja minun uusi arki kaksin kotona voisi joten kuten jo alkaa ja pääsisimme vaikka treffaamaan muita kotiäitejä ja, että Olivia alkaisi jotenkin viihtyä paremmin. Loppuviikosta meille on näillä näkymin tulossa myös mummu muutamaksi päiväksi kylään. Saattaa jopa olla, että mummulle laitetaan korvatulpat korviin ja jos Linnean nuha helpottaa, vieroitamme hänet ensi viikonloppuna (yö)tissistä. Unikoulu oli jo tämän viikonlopun ohjelmassa, mutta nuha antoi neidille armonaikaa. Huomenna menemme toivottavasti päiväkodista tutuksi tulleen saksalaisperheen kanssa ulkoilemaan. Ihanaa saada paikallisia kontakteja vapaa-ajalle, myös leikkikentän ulkopuolella!

Ja näin, pidempi tauko, hurjasti pidempi teksti! Voikaahan hyvin kaikki rakkaan lukijani (te jotka tänne asti jaksoitte lukea) ja tarjetkaa, missä ikinä sitten olettekaan! Meidän mittari näyttää tällä hetkellä -11,7.

-Laura