Karnevaaleja ja uusi auto

Heippulis peippulis,


karnevaalit on nyt juhlittu. Etelässä asuva "pikkusiskoni" eli entisen vaihto-oppilasperheeni sisko oli sitä mieltä, että onneksi karnevaalit ovat ohi, sillä Fasnet (lue:karnevaali-) -fanaatikkona hänellä on riittänyt tapahtumia asian tiimoilta jo viimeisen kuukauden. Suomen laskiaistiistai oli täällä karnevaalin viimeinen päivä ja meidän osalta Der Tag, jolloin päiväkodissa juhlittiin. Vaikka olen viime aikoina pyrkinyt katoamaan päiväkodilta mahdollisimman pian Olivian tuomisen jälkeen, karnevaalipäivänä jäin joksikin aikaa kameran kanssa paikalle. Ja se kannatti, sillä lapset olivat mitä erikoisemmissa puvuissa ja kaikki aivan innoissaan. 


Tädit olivat lasten kanssa koristelleet eri huoneet eri värisiksi, sillä teemana olivat perusvärit ja päiväkodilta löytyi sininen, keltainen, vihreä ja punainen huone. Me tosin vähän luistettiin teemasta, kun Olivia halusi ehdottomasti vaaleanpunaisen puvun. Luistin myös ompelusta hakemalla puvun kaupasta, mutta yksi äiti oli ommellut sametista vanhemmalle sinisen ja nuoremmalle keltaisen prinsessapuvun, toinen värkännyt nuoremmalle pojalleen pikku korppi -puvun (paikallinen lastenkirja ja telkkarisarja) ja vanhemmasta tehty tulitikku (en tiedä millä mielikuvituksella asun teema oli keksitty, joka tapauksessa toisessa kuvassa hymyilee Julian alias tulitikku) ja kolmannen äidin ainut kullanmuru halusi välttämättä olla sateenkaarikala (jälleen joku lastenkirjahahmo). Ehkä sitten ensi vuonna... Sanoo äiti, joka kolmannella luokalla teki kolme kertaa ompelukoneen ajokortin, kun joka kerta kului paperi puhki. Mutta kuvat puhukoon puolestaan: 

Me otettiin Linnean kanssa kotona tasan verran osaa juhlintaan, että ostimme leipomosta paikallisia karnevaaliherkkuja jälkiruuaksi, nimittäin munkkeja. Täällä niitä kutsutaan sanalla Pfannkuchen (samaa sanaa käytetään myös lätyistä ainakin jossain päin Saksaa), joista olen törmännyt luumu- mansikka- ja kirsikkaversioihin. Päällä on tomusokeria tai sokerivesikuorrutusta ja päivän makeakiintiö on jopa minulla täynnä yhden jälkeen. 

Tällä viikolla sää on seilannut puolelta toiselle kuin Suomessa huhtikuussa. Maanantaina oli jo uskomattoman keväistä ja todettiin, että tuskin lämpötila tästä enää menee edes pakkasen puolelle. Tiistaina, kun neitiä puettiin prinsessapukuun, tuli lunta taivaan täydeltä koko aamupäivän. Oikein sakeana isoja hiutaleita. Tietenkin lumiharja oli olkkarin lattialla, kun jo reilun vartin aikana ollessani päiväkodilla, tuli auto ihan lumiseksi. Kotiin tultuamme teimme Linnean kanssa Saksan talven ekan ja ainoan lumiukon ihan tien varteen ja laitoimme sille pirteän Olivian hellehatun päähän. 

Mutta herättyämme päikkäreiltä lumiukko oli jo maassa ja lumesta tullut ihanaa loskaa. Päiväkodin pihassa aamun sisällä leikkineet lapset olivat riemuissaan likomärästä lumesta ja heittelivät toisiaan ja tätiä lumella. Täti heitti myös lapsia takaisin, ei tietenkään tosissaan, mutta Suomessa olisi tuolla lumimäärällä kielletty ehdottomasti lumen heittely, ettei sitä joudu silmiin. Noh, täällä on lunta niin harvoin, että prioriteetit ovat vähän erilaiset. Keskiviikkona oli päivälämpötila +10 ja perjantaina jo aamulla klo 8 näytti lämpömittari +10 astetta, joten kyllä tänne taisi kevät tulla. Kaivoin jo Olivialle kevättakin ja -.housut päälle ja "tilasin" seuraavilta Suomen vierailtamme Reiman haalarin. 


Ei ole kyllä yhtään puolen metrin hankea ja pakkasta tällä hetkellä ikävä. En olisi ollut pettynyt, vaikkei täällä olisi koko talvena lunta ollutkaan ja juuri tällaista erilaista ilmastoa täältä tulimmekin hakemaan. Olemme niin paljon etelämmässä, että kevät tulee paljon, paljon aikaisemmin ja tietty senkin puoleen nopeammin, ettei ole niitä korkeita hankia, jotka pitäisi ensin sulattaa. 


Käväisimme Linnean kanssa tällä viikolla apteekissa ja saimme sieltä mukaamme Baby und Familie lehden (Vauva ja perhe) ja vaikkei meillä enää vauvaa olekaan, vaikkakin edelleen yksi yötississä roikkuja, niin vauvajutut kiinnostavat. Jooh, vieroitus on vähän venynyt ja vanunut.. Lehdestä löytyi nimittäin mielenkiintoinen artikkeli paikallisesta kiinteisiin ruokiin totuttelusta. Kyllä meidän neuvolajärjestelmämme vaan on loistava, kun kaikki saavat henkilökohtaisia neuvoja tässäkin asiassa. Täällä jutut tarvii vaan ottaa itse selville. 


Noh, täälläkin kiinteitä suositellaan aloitettavaksi viidennestä - seitsemännestä kuukaudesta alkaen eli ymmärrykseni mukaan samat 4-6 kuin Suomessa. Aluksi pitäisi luonaaksi tarjota jotain kasvista, kuten porkkanaa, palsternakkaa, kurpitsaa tai parsakaalia, kun sitä syödään kunnon annos (mitä ikinä se tarkoittaakaan), annetaan seuraavalla viikolla kasvis-peruna-sosetta. Mutta mielenkiintoista on, että jo kolmannella viikolla soseeseen lisätään lihaa, jotta saadaan tärkeää rautaa. Soseeseen lisätään ruokalusikallinen rapsiöljyä ja neljä ruokalusikallista appelsiinimehua (!). Sen jälkeen annetaan myös kerran viikossa rasvaista kalaa. Itse olin antanut Olivialle varmaan jo 1-2 kk kasviksia ja hedelmiä ennen kuin annoin lihaa, sillä ajattelin, että lapsen mahan pitäisi saada sopeutua hitaasti, kun liha on hankalasti sulavaa. Ilmeisesti Suomessakin ovat suositukset siitä tosin vaihdelleet, annetaanko ensin lihaa vai viljaa ja täällä liha tulee ensin. 


Jo 5 - 7 -kuiselle suositellaan täältä tehtäväksi maitopuuroa, johon laitetaan ihan lehmän täysmaitoa. Suomessa lehmänmaitoa suositellaan annettavaksi vasta 1-vuotiaille sen proteiinipitoisuuden takia. Ja ruokajuomaksi suositellaan luonnollisesti vesijohtovettä tai sokeroimatonta yrtti- tai hedelmäteetä, jota täällä ilmeisesti juotetaan lapsille jo laitoksella. Ilmeisesti täällä luotetaan siihen, että kyllä lapset kalsiumia jostain saavat, jos kerran, pari päivässä juovat vähän maitoa. Noin 9-kuukautisen ajatellaan täällä siirtyvän jo perheen arkiruokaan. Maassa maan tavalla, mutta taidan itse kuitenkin pitäytyä suomalaisissa suosituksissa, jos vielä joskus pääsen lasta soseisiin totuttelemaan. 


Ai niin, ja onhan meillä myös uusi perheenjäsen, nimittäin upouusi Skoda Octavia, jolla oli ajettu kokonaista 13 kilometriä, kun ajoimme sen autoliikkeestä ulos. Kyllästyimme jatkuvaan pelkäämiseen, että onkohan bemari tänä yönä kiinnostanut varkaita ja hankimme uuden auton, joka ei täällä suinkaan ole yhtä yleinen kuin Suomessa, mutta toivomme niitä riittävän tuolla Puolan ja Tsekin rajan takana sen verran, ettei niitä eikä niiden osia tarvi täältä asti tulla hakemaan. Tässäkin on kuitenkin jonkinlainen navigaattori ja minun vaatimuksestani parkkitutka peruuttaessa ja tietenkin automaattivaihteet. Leveyttä on 10 cm vähemmän kuin bemarissa, mutta takakontissa riittävästi tilaa. Olivia tilasi vihreän auton, mutta minulle välttää kyllä tuo mustakin. Eihän se niin hieno ole kuin meidän shampanjanvärinen bemari  kaikkine hienouksineen, mutta eipä täällä taida bemarin kaltaista autoa ilmeisesti uskalla pitää, joten tämä on ihan järkivalinta.

Mutta koska sää on tosiaan nyt lämmennyt, taidamme jatkaa tänä viikonloppunakin viikko sitten aloittamaamme uutta harrastusta, nimittäin pyöräilyä. Toistaiseksi se on hieman yksipuolista, sillä vain Olivia omistaa perheessämme pyörän, mutta se on sitäkin innokkaampaa. Viime sunnuntaina vetäisimme aamupäivällä lenkin, jossa Olivia polki varmaan parisen kilometriä, Linnea istui rattaissa ja me Ollin kanssa käveltiin. Tarkoituksena on hankkia myös Ollille ja mulle pyörä ja Linnealle lastenistuin, kunhan tämä kevät tästä vielä vähän etenee, niin voimme taas vähän saksalaistua ja urheilullista lisää ja alkaa reippailla pyörän selässä.

Täällä on Ollilla vaihteeksi vähän kipeä olo ja kurkkua särkee, mutta eiköhän se tuolla rommilla höystetyllä teellä sen verran katoa, että pääsemme huomenna juhlimaan suomalaisen Minni-tytön 3-vuotissynttäreitä ja ehkä jopa ainoa omistamamme verhotanko voisi kiivetä viimein tyttöjen huoneen ikkunaan. Haaveilen, että saisimme tangot ja myös ne verhot myös muihinkin ikkunoihin, kun on edelleen aavistuksen alaston olo ilman verhoja. Saapa nähdä, onnistuuko tämän vuoden puolella.. Yritämme välttää seinien reittämistä, niin sen takia täytyy vähän miettiä, kuinka kiinnittää verhot. Joka tapauksessa Olivia taitaa tykätä viimein päiväkodista. Keskiviikkona hain hänet jo ennen päikkäreitä, kun lähdimme uutta autoa hakemaan ja tyttö alkoi itkua vääntämään, että haluaisi nukkua päiväkodissa. Julma äiti vei nyt tytön kuitenkin autoon nukkumaan.. 


Oikein rentouttavaa viikonloppua, also schönes Wochenende, 


toivottaa teille 

-Laura

"Isi, miksi tää taikasauva ei tee mitään?" kyselee meidän reipas päiväkotilainen

Heips,

ja kiitos kovasti lukuisista rehellisistä kommenteistanne päiväkotiasian suhteen. Niitä oli oikein helpottavaa lukea! Ihmettelin, miten meidän päiväkodin tädit eivät sanoneet asiaan juuta eikä jaata, vaikka yritin kysellä vinkkejä Olivian totuttamiseen. Toimin tällä viikolla kuten neuvoitte ja tyttö vietiin tiistaina päiväkotiin ja haettiin iltapäivällä kotiin. Ihan maanantaina ei ikävä kyllä päästy aloittamaan, koska en lähtenyt aamulla rahtaamaan tyttöjä minnekään 39 asteen kuumeessa, joka päivällä hipoi 40 astetta. Se olikin viisasta, koska seuraavana päivänä voinkin jo paljon paremmin, vaikka tauti vielä jatkuikin.

Tottakai päiväkotiin jätettäessä Olivia huusi, takertui ja halusi vaan halin toisen perään, mutta päiväkodin täti tuli aina "hätiin" ja otti tytön syliinsä ja antoi äidin/isän lähteä. Ekan päivän jälkeen hoitajat totesivat, että oli myös hetkiä, että Olivia EI itkenyt ja toinen vielä mainitsi, että vaikutti, että Olivia kärsi. Kuitenkin autossa Olivia kertoi, päikyssä oli ihan kivaa. Onneksi lapset unohtavat aika pian päivän itkut ja keskittyvät siihen hetkeen. Joka päivä minulle raportoitiin enemmän leikkiä ja vähemmän itkua, kuten oli toivottukin. :)

Torstai-iltana Olli vei Olivian läheisen kreikkalaiseen ravintolaan syömään palkinnoksi reippaasta päiväkodissa olemisessa. Me ei Linnean kanssa ikävä kyllä oltu vielä siinä kunnossa, että oltais päästy mukaan. Olisi pitänyt odottaa perjantaihin, sillä silloin ei päikyssä oltu enää yhtään itketty, eikä kuumemittari ollut kotona noussut enää hälyttäviin lukemiin. Linnealla tosin oli koko viikon ollut jonkinlaista mahavaivaa, joka oli näkynyt lähinnä ilmavaivoina ja löysänä kakkana, mutta myös suoranaisena kipuitkuna parina yönä. Perjantaina se sitten muuttui varsinaisesti taudiksi, nimittäin ripuliksi, joka iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta matolle, vessan lattialle, tuurilla kerran myös pönttöön. Onneksi se oli lauantaiaamuyön jälkeen jo ohi ja tytölle on alkanut viimein ruoka taas maistua.

Oltiin juteltu päiväkodista tutuksi tulleen Mamarwarien perheen kanssa, että lähdettäisiin sunnuntaina yhdessä ulkoilemaan. Tutustuimme jo ennen päiväkotiaikaa lähileikkikentällämme tosi mukavaan Christianeen ja hänen lokakuussa 3-vuotta täyttäneeseen Kian-poikaansa ja vaunuissa köllöttelevään nyt puolivuotiaaseen Alia Minu-tyttöseen. Perheen isä Massud on syntynyt Saksassa, mutta hänen perheensä on kotoisin Persiasta eli ilmeisesti jostain päin Irania. Heidän kauttaan saimme alun perin kuulla, että Kinderhaus Schönow etsii 2008-2009 syntynyttä tyttöä päivähoitoon. Oli loistava keli, mutta meillä oli Linnean kanssa ollut tosi hankala yö ja se oli jotenkin kipeän oloinen ja itselläni flunssa teki tuloaan, joten Olivia lähti Ollin ja Mamarwarien sekä näiden naapurien kanssa Wannseen jäälle pariksi tunniksi. Tässä teillekin tapahtumsata kuvia, joista ei ihan näy se, että paikalla oli kuulemma satoja muitakin ihmisiä, eikä läheltä meinannut saada parkkipaikkoja. Huomatkaa saksalaisten ihanat puiset kelkat, joita on vedetty päiväkodin pihassa, kun lunta oli sentin verran maassa. Olivian haalari on violetti, Kianin punainen.

Tänään tehtiin pitkään odotettu hankinta, joka liittyy Saksassa tällä hetkellä juhlittavaan viidenteen vuodenaikaan eli karnevaaliin (saksaksi Karneval, Fasching tai Faschnacht). Täällä päin karnevaali ei ole mikään iso juttu, mutta Rheinlandin (eli Reininmaalla) alueella, etenkin Kölnissä juhlitaan innokkaasti ja kulkueissa näkyy paljon myös poliittista satiiria. Myös oman vaihto-oppilasvuoteni aikana 2000-2001 sain kokea Etelä-Saksan Bad Waldseessa kunnon schwäbisch-alemannische Fasnetin, koska koko isäntäperheeni oli täysin hurahtanut siihen touhuun, eikä äiti luvannut koko viikkona laittaa edes ruokaa. Vielä joskus haluan viedä tytötkin katsomaan etelään upeita kulkueita.

Päiväkodissa juhlitaan tiistaina, eikä Olivialle oltu vielä hankittu pukua, joksi kelpasi vain vaaleanpunainen prinsessaunelma. Tai oikeastaan yksi puku oli jo ostettu, mutta Ollilla ei ollut tyttöä mallina mukana, joten mekko menee ehkä vuoden tai parin päästä päälle, mikäli äiti ja tyttö kelpuuttavat sen silloin ulkonäöltään. Potsdamin Sterncenter -kauppakeskuksesta, jonne meiltä hurauttaa autolla vajaa kymmenen minuuttia löytyi lelukaupasta ihana Barbie-merkkinen prinsessamekko ja tietenkin myös kruunu, jossa on vilkkuva sydän, nappikorvakorut ja taikasauva. Kotiin päästyämme neiti pyörähteli ihanassa unelmassaan ja heilutteli taikasauvaa, mutta kysyi sitten närkästyneenä: "isi, miks tää taikasauva ei toimi?". Kuulemma Tuhkimo-sadussa haltiatarkummin taikasauva oli toiminut. Ilmeisesti sauva kuitenkin kelpuutettiin, eikä isiä lähetetty takaisin kauppaan hankkimaan paremmin toimiva sauva.

Ihan vielä ei tällä viikolla meidän arki Linnean kanssa mullistunut tai ainakin huomattavasti helpottanut, sillä sairastelu oli aika rankkaa ja tuli katottua aikamoinen määrä Muumi-jaksoja ja pitkästä aikaa myös loistava Mamma Mia -leffa DVD:ltä. Ensi viikolla aion soittaa Christianesta kahvitteluseuraa ja jos aikataulut sopivat, lähdetään myös Berliiniin suomalaisten äitien ja lasten viikottaiseen tapaamiseen. Tämän viikon tuloksena meillä asuu kuitenkin reipas iso tyttö, jonka voi pikkualkuitkuista huolimatta huoletta jättää nyt yksin päiväkotiin. :) Joka tosin tämän päivän parituntisiksi venyneiden päiväunien ansiosta rakentaa edelleen legoista tossa lattialla..

Niin, ja tuollaisesta ulkoilusta täällä tuskin  enää kannattaa jatkossa haaveilla. Perjantaina iltapäivällä lämpöä oli +7 ja tänään kai parhaimmillaan +9, joten nyt ovat ne vähätkin lumet sulaneet, linnut laulavat ja on tosi keväistä. Kaipa seuraavaksi odotellaan, että alkaa näkyä vihreitä silmuja ja lisää kevään merkkejä!

Taasen rentouttavaa (ainakin uneliasta) lauantain loppuiltaa teille rakkaat lukijani!

-Laura

Suomen reissu, neuvolaa ja automurto

Heips,

näinhän tämä blogi tuppaa unohtumaan, kun kiirettä riittää. Kuukausikin on jo ehtinyt vaihtua sitten edellisen päivityksen. Taas viime viikonloppuisen Suomen reissun jälkeen ollaan päivitelty ruokakauppalaskujen eroja Suomessa ja Saksassa. Täällä selviää isoista ruokaostoksista n. 40 eurolla, kun Suomessa saa helposti maksaa 70 e. Esimerkkinä Realin eli paikallisen Prisman kukkien hinnoista (pätee kukkakaupoissakin): hienot kimput maksoivat 6,90 e ja tosi hienot 9,90 e (näin Olli kertoi tänään). Yksi ruusu maksaa noin 20 c.

Kampaajakäynti tosin oli täällä ihan Suomen hinnoissa. Satasen edestä sain istua kolme tuntia rauhassa värjättävänä, leikeltävänä ja raidoitettavana (tai siis hiukseni). Sen verran oli rentouttavaa päiväkodin hulinan jälkeen, että käskin kampaajan herättää itseni, jos nukahdan sen hieroessa päätäni. Ihanaa luksusta, sitä parasta omaa aikaa! :)

Piipahdimme tosiaan viime viikonloppuna Suomessa hyväksi havaitulla (kolma kertaa testatulla) Finskin yhteydellä. Söimme rauhassa aamupalan ja lähdimme puoli kympin aikoihin liikkeelle, leipomon kautta Tegelin lentokentälle 20 min omalla autolla. Söimme ravitsevan lounaan Burger Kingissä ja koneemme lähti klo 12. Olimme kolmelta Helsinki-Vantaalla, otimme vuokra-autoksi Volvo V50:n ja hurautimme kehä 3:n liikennekaaoksen läpi motarille ja sitä pitkin Kangasalle puoli kuudeksi. Takaisin lähdimme maanantaina ajaen ensin aamupäivällä Helsinkiin tapaamaan Hannaa ja pikku-Okko-kummipoikaa, siitä kolmen maissa kentälle syömään päivällinen, viideltä koneeseen ja puuroajaksi (Saksan aikaa klo 19) kotiin.

Olimme haaveilleet lumesta ja siitä, kuinka lapset pääsevät Säynäjärvellä laskemaan mäkeä ja peuhaamaan hangessa. Noh, viime lauantain pakkanen salli meidän olla puolisen tuntia pihalla noin 10 kerrosta vaatteita päällekäin, kun pakkasta oli aamulla -32. Pakko oli kuitenkin piipahtaa pihalla. Puolen päivän maissa Olli pakkasi tytöt haalareissa autoon, Olivia hiukset rullilla käännettyinä ja lähti ajelemaan ympäriinsä saadakseen tytöt päikkäreille. Poseeraamista harjoitellaan Miss Suomi-kisoihin 2017.

Kahdelta todistimme Tampereen Finlaysonin kirkossa Marian ja Lepin (eli Ari-Matin) vihkimistä, jonka jälkeen hääpari siirtyi juhlapaikalle komeasti potkukelkalla, ainakin 100 m. Finlaysonin palatsi näytti ensikertalaiselle parhaat puolensa, kun hyytävän pakkasen keskeltä saavuimme lämpimään aulaan, jossa takkatuli loimusi viihtyisästi. Vieraat oli jaoteltu sukulaisiin ja kavereihin (tai sikaosastoon), joista me kuuluimme jälkimmäiseen. Lapsia paikalla oli ehkä 10 ja leikkihuoneen ansiosta meidän tytöt viihtyivät oikein hyvin. Äitihän tarvi viihtymiseen vain loistavaa ruokaa, hyvän ystävän ja tietty punaviiniä sekä paljon joutilaita lapsenvahteja.

Vaari tuli hakemaan meidän perheen naisia iltaysiltä ja oltiin syötetty tytöille jo puurot ja puettu yöpuvut, mutta haaveillusta yöunesta ei ollut autossa tietenkään tietoakaan. Linnea sammui vasta yhdeltätoista illalla, tosin tunnin aikaerokin sotki vähän unia. Aamulla oltiin kuitenkin jo puoli kasilta pirteitä, kaikki paitsi meidän isi, joka oli tullut vasta taksilla juhlista kotiin. Oltiin kuitenkin aika ripeästi autossa ja ajeltiin kohti Kangasalan Korpitietä, jossa meidänkin entinen koti sijaitsi. Olivialla meinasi vieläkin olla vähän identiteettiongelmia kotipaikan kanssa, mutta onneksi jo jouluna tuli testattua, että Olivia käveli nätisti Vilman ovelle, eikä mennyt entiselle kotiovelle. Perhe Ilves odotti meitä jo malttamattomana ja Olivia nappasi ihanaisen ystävänsä Vilman oikein karhun halaukseen jo heti ovella.

Sotkettuamme Ilvesten olohuoneen leluilla ja syötyämme mainion lounaan lähdimme taas nukutusajelulle, tällä kertaa Hervannan kautta, päämääränämme kuitenkin Taniloiden tila ihan päinvastaisessa suunnassa. Hervantaan piti vain tipauttaa lahjat suloiselle 2-viikkoiselle pikkuherralle ja hänen 3-vuotiaalle isoveljelleen. Tapasimme ihanaiset ystävämme ja juhlistimme etukäteen kummityttömme Ainin 1-vuotissynttäreitä, kunnes oli aika lähteä takaisin Säynäjärvelle kuulemaan, kenestä on tuleva Suomen seuraava presidentti. Tulos tuskin yllätti ketään.


Kun maanantaina pääsimme iltasella kotiin, meillä oli tiistaina jo päivä aikataulutettu aamusta iltaan. Ensin koko päiväkotiporukka oli kutsuttu erään Julianin 5-v. synttäreille, iltapäivällä mentiin neuvolatarkastukseen ja rokotettavaksi ja loppuillan vietin vielä vanhempainillassa, josta kotiuduin klo 22.45! Täällähän ei ole varsinaista neuvolasysteemiä kuten Suomessa, vaan raskausaikana käydään vain säännöllisesti gynekologilla ja synnytyksen lähestyessä valitaan itselle kätilö, joka käy kotikäynneillä ja oletettavasti osallistuu myös synnytykseen (en tosin tiedä) ja kätilö käy kotona myös muutaman kerran synnytyksen jälkeen. Neuvolatarkastukset (U-Untersuchungen) on numeroitu ja ensimmäiset ehkä 6 on ensimmäisen elinvuoden aikana ja ne hoidetaan itse valitun lastenlääkärin luona. Ainakin meillä sairaskassa maksaa käynnit. Mielestäni tarkastus oli aika samanlainen kuin Suomessakin eli 3-vuotistarkastuksessa katsottiin pituus (101 cm) ja paino (15,7 kg, tosin sisävaatteissa) ja katsottiin, osaako Olivia seistä yhdellä jalalla, piirtää ympyrää, heittää palloa ja testattiinpa myös, kuinka hän ääntää saksan sanoja lääkärin perässä. Siitä tyttö sai oikein hyvät pisteet. Olen havainnut, että Olivia ei sano suomeksi f-kirjainta, mutta saksan sanassa "vier" (neljä) se tulee ihan oikein ja Olivia osaa ainakin yhdessä sanassa myös rullata oikein saksalaisen r:n, mutta suomeksi siitä ei ole tietoakaan. Saimme myös kehotuksen harjoitella saksaa enemmän kotona, niin jospa se auttaisi päiväkotiin sopeutumiseenkin.

Niin, se päiväkoti tai kita auf Deutsch alkaa olla mulle jo aikamoinen kirosana peräti 4 viikon opettelun jälkeen. Onhan Olivia ollut sieltä välillä hetken flunssan takia poiskin ja Suomen reissu vei pari päivää, mutta tämä äiti alkaa olla aika kypsä siellä istuskeluun tyhjän panttina, kun kotiin tullessa kotitöitä riittää. Sentään kieli alkaa karttua kovalla vauhdilla ja ehkä Olivia vähän useammin leikkii jo muiden lasten kanssa, mutta sopeutuminen on erittäin hidasta. Pikkutuholainen Linnea rakastaa päiväkodin vessojen matalla olevia vesihanoja, jotka se saa itse päälle ja pääsee lorottelemaan loputtomasti jääkylmää vettä käsilleen kastellen yleensä myös hihansa ja äiti saa kantaa rimpuilevan pikkupedon ainakin 10 kertaa päivässä pois sieltä ihanasta paikasta.

Jätin Olivian keskiviikkona ja torstaina kovan huudon saattelemana sinne puoleksi tunniksi yksinään, eikä se ollut huutanut ainakaan koko aikaa ja perjantaina Olli meni Olivian kanssa sinne ja jätti sen kahteen otteeseen yksinään. Ehkä olen julma, mutta aion ehdottaa tädeille ensi viikolla, että jätän tytön yksinkertaisesti joku aamu päiväkotiin luultavasti huutamaan, mutta tuskin se kuutta tuntia putkeen jaksaa huutaa ja sitä paitsi, kyllä varmasti muutkin lapset ovat alussa itkuisia ja huutavat äidin perään. Kommentteja tähän päätökseen saa ehdottomasti esittää, mutta en jotenkin usko, että tilanne muuttuu siitä yhtään, jos me vielä istutaan siellä Linnean kanssa toinenkin kuukausi seuraneiteinä. Päiväkoti on paikkana aivan ihana, mutta ikävä kyllä se on tarkoitettu vanhemmalle tyttärelleni, ei minulle ja pikkusiskolle.

Kun päästiin valitusaiheisiin, täytyy kertoa meidän tämän viikon "kohokohdasta" eli siitä, kun Olivia perjantaiaamuna yritti laittaa valoja päälle, eivätkä ne syttynytkään koko talossa ja Olli totesi kellarissa, että automaattisulake oli hypännyt pois paikoiltaan. Syy löytyi ulkoa, nimittäin poikki katkaistu liiketunnistimella varustetun lampun johto, joka sai ilmeisesti aikaan oikosulun. Jotkut ystävälliset sielut olivat nimittäin jälleen päättäneet murtaa automme lukkopesän ja mennä sinne sisälle, tällä kertaa tosin vain löytääkseen Ollin vanhat rikkinäiset Raybanit, jotka saikin kuulemma varastaa. Hölmöt varkaat huomasivat lampun ja myös toisen ir-valon ja rikkoivat ne, mutta eivät toki tajunneet sitä, että tallentuivat samalla myös meidän valvontakameraan, asia, josta poliisit olivat aamulla erittäin tyytyväisiä. Tuskin he tyyppejä kiinni saavat, mutta ainakin parempi kuin ei mitään. Tällä kertaa ei siis menetetty muuta kuin auton lukko ja auto korjaamolle luultavasti taas epämääräiseksi ajaksi (eipä tosin tarvi enää mallata isoa autoa pieneen parkkipaikkaan). Päätimme tosin, että meidän on pakko vaihtaa halvempaan ja pienempään autoon, kun poliisien mukaan mersut, bemarit ja audit ovat kaikkein halutuinta riistaa. Poliisin mukaan automurtoja tapahtuu täällä Kleinmachnowissa jopa 2-3 joka yö, mutta ei poliisi pysty niille mitään tekemään! Luotamme siis ainakin toistaiseksi kameraan.

Viikonloppu parani kuitenkin huomattavasti lauantaina, kun meillä kävi ensimmäistä kertaa ihan oikeasti vieraita, Ollin työkaveri suomalainen Harri perheineen. Olimme tavanneet jo kerran aikaisemminkin ja Olivia sai heti ikäisestään Minni-tytöstä hyvän kaverin ja meillä juttu luisti Minnin ja Elle-vauvan Pia-äidinkin kanssa. Ihanan piristävää kaivaa parempia astioita kaapista esille ja kahvitella (tai siis teeteillä) porkkanakakun äärellä! Ja mikä parasta, meillä oli sosiaalista elämää lauantai-iltana! :)

Ai niin, Linnea oli viikon verran hakenut lusikkalaatikosta nokkamukin tuttiosan ja kulkenut se suussa selittäen "tutti", "tutti". Levottomien nukkumisien takia ja kokeiluhalusta tämä mamma sai pähkähullun idean ostaa lähes 1,5-vuotiaalle tytölle oikea tutti. Aiemminhan olin lopettanut moisen tyrkyttämisen neidin ollessa 4 kk vanha, kun totesin, ettei millään kelpaa. Yllättäen neiti otti nyt lutkuttimen riemuiten vastaan ja kulki se suussa lähes koko päivän. Mutta kuten toivoinkin, Linnea nukahti ehkä juuri tutin ansiosta 5 minuutissa sänkyynsä päikkäreille, tosin Ollin nukuttamana. Viimeksi nukkui 2 viikkoa sitten sängyssään ja silloin sammuminen kanssani vaati 45 min huudon. Eihän yhtä addiktiota (tissiä) pitäisi korvata toisella (tutti) ja saattaahan olla, että lutkuttimesta eroon pääseminen vaatii vielä joskus kovan taistelun, mutta joskus, edes joskus, sitä haluaisi elämäänsä edes jotain helpotusta ja jos tämä tutti vähentää kitinää ja huutoa edes pikkuisen, olisin siitä hyvin kiitollinen. Ja niin, kahdesta ostetusta tutista, toinen hävisi jo aamun jälkeen, mutta toinen pysynee koko yön tiiviisti suussa.

Ensi viikolla haaveilen siitä, Linnean ja minun uusi arki kaksin kotona voisi joten kuten jo alkaa ja pääsisimme vaikka treffaamaan muita kotiäitejä ja, että Olivia alkaisi jotenkin viihtyä paremmin. Loppuviikosta meille on näillä näkymin tulossa myös mummu muutamaksi päiväksi kylään. Saattaa jopa olla, että mummulle laitetaan korvatulpat korviin ja jos Linnean nuha helpottaa, vieroitamme hänet ensi viikonloppuna (yö)tissistä. Unikoulu oli jo tämän viikonlopun ohjelmassa, mutta nuha antoi neidille armonaikaa. Huomenna menemme toivottavasti päiväkodista tutuksi tulleen saksalaisperheen kanssa ulkoilemaan. Ihanaa saada paikallisia kontakteja vapaa-ajalle, myös leikkikentän ulkopuolella!

Ja näin, pidempi tauko, hurjasti pidempi teksti! Voikaahan hyvin kaikki rakkaan lukijani (te jotka tänne asti jaksoitte lukea) ja tarjetkaa, missä ikinä sitten olettekaan! Meidän mittari näyttää tällä hetkellä -11,7.

-Laura