¡Hola Barcelona!

¡Hola!

Tätä oli odotettu jo pitkään, nimittäin reissua Barcelonaan ystäväperheemme kanssa, ihan jo siksi, että kerrankin laskeuduttuamme lentokoneen ikkunasta ei näkynyt joko Helsinki-Vantaa tai Berliinin Tegel, vaan lähdimme ihan oikeasti lomalle! Ystävämme Anna, Olli-Pekka (OP), Aino-Sofia (4 v.) ja Henrik (11 kk) lensivät sinne lauantaina Helsingistä Düsseldorfin kautta ja me suoraan Berliinistä. Tässä kuvamateriaalia matkaseurueestamme:

Smolanderit olivat käyneet kaupungissa jo kahdesti aiemmin ja asuneet jopa samassa asunnossa, joten lähteminen oli helppoa ja täysin oppineet oppaatkin olivat omasta takaa. Omasta edellisestä käynnistäni oli jo 10 vuotta, joten oli korkea aika päivittää muistoja ja lisätä nähtävyyksiin leikkikentät. Onneksi saimme testata juuri hankittuja kesävaatteita jo ennen reissua Saksan helteissä, mutta lähtöpäivälle tuli osuvasti +10 astetta ja vesisade, mikä suorastaan houkutteli astumaan Espanjan koneeseen.

Lauantai-iltana Aino ja Olivia tapasivat viimein lentokentällä ja saimme rattaammekin pienen odottelun jälkeen. Vaikka tyttöjen edellisestä tapaamisesta oli kulunut lähes vuosi, he halasivat lämpimästi ja leikki alkoi heti. Ehkä sillä on vaikutusta, että äidit tulevat hyvin toimeen. Lapsien nukkumaanmeno tietenkin venyi, koska olimme asunnolla vasta yhdeksän maissa illalla ja miehet lähtivät heti pitkän listan kanssa juosten Carrefouriin ruokaostoksille, sillä sunnuntaina kaupat olivat Saksan tapaan kiinni. Asuimme mukavassa 10 hengen huoneistossa, joka sijaitsi 11. kerroksessa, joten näköala oli aika upea. Kuvassa meidän talo oli harmaa ja toiseksi ylin kerros.

Lasten ruokahuolto pelasi paljon helpommin kuin hotellissa, kun saimme ostaa itse ruokaa ja kokata oman aikataulun mukaan. Kävimme lopulta vain kerran illalla porukalla ulkona syömässä. Muutenkin reissu tuntui ihan oikeasti lomalta verrattuna perheemme edelliseen huoneistohotellireissuun Madeiralle vuosi sitten, sillä silloin paikalla oli vain 2 aikuista, jolloin meillä oli kädet täynnä työtä. Neljän aikuisen kesken pystyttiin vähän vuorottelemaan vahtimisissa ja vapaailloissa. Ensimmäisenä iltana kuulumisten vaihto ei meinannut loppua millään, mutta viimein maltoimme mennä nukkumaan aamuyön puolella. 

Sunnuntaina päätimme aloittaa rauhallisesti ja suuntasimme aamupäivällä tien toiselle puolelle leikkikentälle. Iltapäivällä oli ohjelmassa hyvin järjestetty akvaariokäynti eli isät veivät lapset akvaarioon ja äidit kävivät rannan Mare Magnum –ostoskeskuksessa shoppailemassa. Akvaariokäyntiin sisältyi mankumisen tuloksena karuselliajelu.

Satamassa oli paljon ihmisiä kävelemässä ja loikoilemassa nurmikolla ja laivojen mastot saivat aikaan kunnon välimerellisen lomafiiliksen.

 

Maanantaina suuntasimme metrolla rannalle, jossa tytöt pääsivät kunnolla rasvattuina (!) nauttimaan hiekkaleikeistä ja testaamaan, kuinka viileitä Välimeren aallot ovat vielä toukokuussa. Rasvasin itseäni, mutten muistanut selkää. Noh, lopputuloksen arvaa varmaan jokainen... Lämpöä oli noin parikymmentä, joka tuntui kaupungilla aluksi viileältä, mutta oli auringossa lopulta juuri sopiva, sillä lapset jaksoivat touhuta, kun ei ollut liian kuuma. Äidille hemmottelua tarjosi paikalle osunut kiinalainen nainen, joka hieroi kympillä jalat sekä hartiat. Suomessa ei taitaisi päästä moisilla hinnoilla kovin hyville tienisteille, mutta tuskinpa rouva tuloistaan veroja maksoi.

Tiistaiksi ja keskiviikoksi olimme vuokranneet autot. Ensimmäisen autoilupäivän kohteena Freixenetin cava-tila Sant Sadurni D’Anoia –kylässä noin tunnin matkan päässä. Kylässä tuotetaan 80 % koko maailman cavasta, joka on siis espanjalaisten kuohuviiniä. Oli ihan mielenkiintoista nähdä kellareita sekä kävellen että pienen junan kyydissä, kuulla juomantekoprosessista ja tietty maistaa cavaa. Ja me olimme siis varanneet lapsille sopivan kierroksen, vaikkei paikalla tosin muita lapsia ollut. Ehkä cavatila ei ollut ihan varsinainen lapsikohde, mutta sallittakoon yksi isiäkin kiinnostava kohde leikkikenttien välissä.

Keskiviikkona autoilimme vuorelle Montserratin luostariin. Aluksi toinen porukkamme autoista ajoi pienen ylimääräisen lenkin, mutta päädyttiin lopulta samaan kohteeseen. Toimivia navigaattoreita siis oli mukana vain yksi. Paikka oli aikamoinen turistirysä, mutta muuten näkemisen arvoinen kohde. Ajoimme hurjan jyrkkää rinnettä kulkevalla junalla ylös ja yritimme kävellä vähän ylhäällä, mutta siellä oli niin kuuma, että lapset eivät montaa minuuttia jaksaneet. Lähtiessämme Barcelonassa oli viileää, ehkä vain 15 astetta ja pilvistä. Olimme myös lukeneet varoituksia, että vuorella on yleensä viileämpää kuin kaupungissa ja varauduimme pitkillä housuilla. Vuoren päällä oli ehkä vain +30 ja pilvetön auringonpaiste.

Torstaiaamumme kohde oli kaupungin puisto, jossa pidimme aamupäivän piknikin ja kaikille oli tarjolla myös silmänruokaa; Ollille papukaijoja, OPlle bikinityttö ja meille naisille kunnon rasvattu bodari pienissä uimahousuissa. Espanjalaiset ilmeisesti nauttivat itsensä esittelemisestä, oli se sitten uimarannalla tai puistossa. Miehet olivat ostaneet piknikille loistavia eväitä, jollaisia söimme usein iltaisin tapaksina kullannuppujen sammuttua. Listalta löytyi ainakin ilmakuivattua kinkkua, iberico-kinkkua mustajalkapossusta, chorizoa, leipää, manchego-juustoa, mansikoita, banaaneja, mandariineja ja luonnollisesti cavaa sekä banaanimehua. Nam! Tällä jaksettiinkin sitten pitkään iltaan. Viimeisessä todistusaineistona vielä Ollin papukaija, muita emme kehdanneet kuvata tai ainakaan esitellä täällä julkisesti.

Palatessamme käväisimme vielä Gloriesin ostoskeskuksessa mukanamme päivän nimipäiväsankari Aino-Sofia, joka sai valita itselleen haluamansa lahjan Disney-kaupassa. Taisivat äiditkin olla vähän kuin lelukaupassa ostoksilla ja hankkia vähän liiankin ison kasan ihanuuksia jälkikasvulleen. Illemmalla asunnossamme nimittäin liihotteli kaksi Helinä-keijua siivet selässään.

Illalla menimme ensimmäistä kertaa ulos syömään ja naiset kävivät vielä yksillä. Ravintolaillalliset olivat vähän hankalia, kun meidän lapset olivat tottuneet saamaan ruokaa viiden, kuuden maissa ja Espanjassa monet ravintolat aukeavat vasta klo 20. Niinpä olimme ruokkineet lapset jo etukäteen, jolloin saimme nauttia paellasta hummereineen kaikkineen suhteellisen rauhassa tai no, kysykää lapsilta nauttivatko he illallisesta. Kuva puhukoon puolestaan.

Kun oltiin kerta laittauduttu, halusin vielä jatkaa ja meinattiin Ollin kanssa käydä kulman takana yhdessä tapas-paikassa, mutta se olikin kiinni ja kävimmekin vain romanttisella iltakävelyllä, josta kuulin vasta seuraavana päivänä, että meidän päällämme oli koko ajan pyörinyt lepakoita. Jos sen olisin silloin huomannut, olisi kävelyt loppuneet lyhyeen. Satun kammoamaan moisia otuksia.

Perjantaina  meidän perhe lähti katselemaan ekaa kertaa nähtävyyksiä eli katsastimme kaupungin maamerkkinä pidetyn Sagrada Familian kirkon, tosin vain ulkopuolelt ja lävelimme vähän pääkadun La Ramblan pohjoispäässä. Matkalla näimme yhden arkkitehti Gaudin suunnittelemistä taloista ja Olli yritti kuvata kirkkoa, joka tosin on ainakin läheltä täysi mahdottomuus, kuten näette.

Illalla söimme fideuáa, jonka pojat tekivät ihan itse. Se on paellan tyylistä ruokaa, jossa on riisin sijaan lyhyitä nuudeleita ja kaikenlaisia mereneläviä. Poikien versiossa taisi olla ainakin kahdenlaista mustekalaa, simpukoita ja rapuja ja koko kokkaus on tietenkin dokumentointi. Maistui pienellekin neidille. 

Lauantai olikin sitten jo reissupäivä. Lähtö asunnolta oli vastoin suunnitelmia jo klo 13, jota edelsi aamu täynnä tiukka siivousta ja pakkailua. Lähdimme rahtaamaan yhtä matkalaukkua, yhtä jääkiekkokassia (tai ainakin melkein yhtä isoa), kolmatta pienempää matkalaukkua, kahta reppua, tuplarattaita ja kahta väsynyttä lasta kohti Gloriesin ostoskeskusta, jossa oli pakko käydä Disney-kaupassa, josta Olivia valitsi itselleen barbietyylisen Tähkäpää-nuken (engl. Rapunzel eli se satu, jossa prinssi kiipesi prinsessan hiuksia pitkin torniin). Loppumatka sujui mukavasti. Linnea nukkui koko lennon, mutta Olivia sammui vasta autoon ja heräsi aamulla omasta sängystä.

Lähellä se Espanja on, kun asunnolta olisi riittänyt lähtö klo 17 lentokentälle, kun lento lähti klo 20.10 ja kotona olimme klo 23.30. Onni on sama aikavyöhyke ja 20 min matka kentälle. Vielä.. Seuraava lento onkin näillä näkymin jo uudelta Schönefeldin kentältä.

Barcelona on ehdottomasti käynnin arvoinen paikka, sillä se on siisti ja kaikki toimii. Metroverkko on uusi ja joka paikassa on hissit (vertaa esim. Berliini, portaiden luvattu kaupunki). Leikkikenttiä on paljon ja muutenkin lapsiin, etenkin vaaleatukkaisiin ja sinisilmäisiin suhtaudutaan erittäin ystävällisesti.

Keskustasta on vain kävelymatka ja toimivat julkiset yhteydet uimarannalle, joten kaupunki- ja rantaloman saa näppärästi yhdistettyä. Ja ei, tämä ei ollut maksettu mainos.

Ja niin, tämän ryhmärämän kanssa otetaan varmasti vielä reissu uusiksi, jos ei Barcelonaan, niin sitten jonnekin muualle. Sen verran hyvin toimivat kemiat meillä yhteen. Kiitos vielä rakkaat ystävämme! <3

Reissun jälkimainingit sisälsivät univelkojen nukkumista, vaatteiden pesemistä ja silittämistä ja Olivialla uutta totuttelua päiväkotiin. Viikon intensiivinen leikkiminen suomalaisen kaverin kanssa oli nimittäin hiukan verottanut kielitaitoa, eikä seuraava kolmepäiväinen viikko taida ihan riittää kielitaidon palauttamiseen. Helatorstai lyhentää viikon pätkäksi ja kohokohtana on vielä vaarin vierailu loppuviikosta, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla...

Siihen saakka, buenos noches! Ja kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita!

- hivenen ruskettunut Laura

Kesä on saapunut!

Heipsis ja hauskaa vappua!

Sitten edellisen päivityksen täällä on sää vaihdellut yhden päivän toppatakkikelistä viime päivien helteisiin. Kirjoittelen tässä shortseissa ja kun lämmin keli alkoi jo viime torstaina, oli talo ilmeisesti jo tähän vapun päivään mennessä lämminnyt sen verran, että tyttöjen oli ilmeisesti kuumuuden takia hankalaa nukahtaa tänään. Tai sitten syynä oli se, että olimme antaneet heidän pitkän viikonlopun takia mennä vähän myöhemmin nukkumaan, eikä normaali päiväkotirytmi sujukaan enää sormia napsauttamalla.

Parin kuukauden tauon jälkeen tämä mammakin oli ansainnut illan ulkona ja lähdin Facebookissa toimivan Berliinin suomalaiset isät ja äidit –palstan kutsumana lapsettomaan iltaan keskustan irkkupubiin. Vaikka olin nähnyt osan porukasta kerran, enkä kaikkia koskaan aiemmin, lapset ja suomalaisuus yhdistivät ja juttua riitti moneksi tunniksi. Koska olin puolen yön maissa kotona ja yö sujui hieman levottomasti, ei seuraavana päivänä tuntunut jaksavan tehdä oikein mitään. Miten sitä ennen jaksoi hillua baarissa aamuneljään? Ehkä se auttoi, että kukaan ei herättänyt seuraavana aamuna kuudelta.

Vasta sunnuntaina otimme itseämme niskasta kiinni ja lähdimme linturetkelle Blankenseelle ehkä tunnin ajomatkan päähän. Perillä tajusimme, että ilman mitään työntö- tai kantovälinettä retki ei tule sisältämään pahemmin kävelyä, mutta Linnea oli jo niin innoissaan ensimmäisestä näkemästään nokikanasta, että olisi katsellut sitä koko päivän. Sehän oli siis pääasia, että lapset viihtyivät. Pääsimme kuitenkin mukavalle laiturille asti, josta näkyikin vähän enemmän lintuja.

Pian tuli kuitenkin kova kiire lounaalle ja pysähdyimme lähes ensimmäisessä näkemässämme paikassa tien varressa. Paikka oli kuitenkin vähän fiinimmän näköinen ja ilmeisesti meidän rynnättyä paikalle retkivarusteissa kahden lapsen kanssa, joista toisella oli vielä kakat vaipassa, meille ilmoitettiin epämääräisen tylysti, että ravintola on täynnä, kyllä hienosti pukeutuneita eläkeläisiä. Se oli ehkä onnemme, sillä seuraavan mutkan takaa löytyi mukava parsatila, jossa tarjottiin lounasta teltassa, tietenkin parsaa erilaisilla lisukkeilla. Sitä myydään tällä hetkellä jokaisessa taajamassa kauppakeskuksia myöten. Täällä kasvava parsa tosin on valkoista eli kasvaa maan alla, kun Suomessa olimme tottuneet vihreään. Parsatilan pihassa oli myös possuja, vuohia ja pupuja silitettävänä, hieno leikkikenttä ja nerokkaasti maahan upotettu jättitrampoliini, jossa pompittiin turvallisesti maantasossa.

Seuraavana maanantaina Olivian päiväkotiporukka lähti tätien johdolla viikoksi leirille eräälle maatilalle Havellandin alueelle. Olivia ei selvinnyt päiväkodilla edes harjoitteluyötä, joten hän vietti viikon kotona. Aloitimme viikon reippaasti siivouspäivällä, jotta saatoimme keskittyä loppuviikon mukavampiin juttuihin. Tuntui vaan, että joka kerta, kun käänsi selkäni eli aloin vaikka imuroida, lapset menivät juomaan Ikean leikkiviinilaseista vettä vessan lavuaarista, mätkivät toisiaan, joivat vettä vessanpöntöstä tai tekivät jotain muuta kehittävää. No, joka tapauksessa siistiä tuli, kaikesta huolimatta. Seuraavana päivänä päätimme nimittäin lähteä eläintarhaan ja käytin varmaan 10 kertaa argumenttia, ”jos te ette nyt anna äidin siivota, ei voida huomenna lähteä yhtään minnekään”, minkä lapset muistivat ehkä 5 sekuntia.

Eläintarhareissusta ei tällä kertaa ole kuvia, sillä olin tosiaan tyttöjen kanssa ekaa kertaa siellä yksin ja ainoana aikuisena oli varsinkin ruokailutilanteissa hässäkkää. Kaikki sujui onneksi mukavasti, ottamatta huomioon sitä pikkuseikkaa, että olimme reissussa vielä toppatakeissa, koska päivän ylin lämpötila ei ollut varmaan 10 astetta ja yöllä oli ollut pakkasta.

Loppuviikolle sovimme kahdet treffit leikkikentälle ja päiväkotikaverin takapihalle, sillä vaikka kuinka mukavaa lasten kanssa olikin touhuta, kaipasi sitä pikkuhiljaa heille jo touhukaveria. Olivialla alkoi jo tiistaina puskea saksa taas vahvasti läpi ja hän halusi puhua sitä kotona koko ajan.

Lauantaina pääsimme mekin katsomaan päiväkotikaverien leiripaikkaa, sillä vanhempien hakiessa lapsia järjestettiin pikniklounas, jonne kaikki toivat syötävää yhteiseen pöytään. Lapset ja sisaruksensa juoksivat riemuissaan pitkin pihaa aikuisten keskittyessä pöydän antimiin ja seurusteluun. Kaiken kruunasi loistava ilma. Paikka oli aidattu pihapiiri, joka rajoittui kahden ponin aitaukseen ja siellä oli myös kolme kania, joita sai silittää. Erään tytön vaatimuksesta Olli otti yhden kanin pihalle pienempään aitaukseen, jonne kiipesi kohta kanien perässä myös monta lasta. Tytöt olivat aivan riemuissaan eläimistä ja pihan keinuista ja hiekkalaatikosta. Ehkä ensi vuonna mekin tulemme hakemaan isoa Oliviaa viikon leiriltä kotiin, sillä voin hyvin kuvitella, että hän viihtyisi loistavasti moisessa ympäristössä, kunhan oppii nyt ensin tuntemaan kavereita vähän paremmin, puhumaan kieltä kunnolla ja tietenkin kasvaa vuoden vanhemmaksi.

Seuraavalla viikolla elimme normiarkea, johon sisältyi mm. sandaaliostoksia tulevaa Barcelonan reissua varten, muskaria, zumbaa ja Berliinin Suomi-keskuksen perhekerho, joka tietää meille aina päivän piristävää kaupunkireissua, joka huipentui tälläkin kertaa loistavaan thaimaalaiseen lounaaseen läheisessä kauppahallissa. Ja minä nautin siitä, että olin taas jälleen yhden lapsen kanssa ja Olivia nautti päiväkodista eli kaikki hyvin. Tämä yksi lapsi tosin tuntui olevan suhteellisen onnettomuusaltis. Ensin äidin juorutessa vaarin kanssa puhelimessa tytöt hyppivät sohvalla ja eikös Linnea tullut sieltä alas, osuen silmäkulmallaan jälleen sohvapöytään. Väri vaihteli poskessa joka päivä mustan, punaisen ja violetin välillä ja joka päivä sai selittää ihmisille, mitä oli tapahtunut. Lisäksi kierettiin portaat yläkerrasta alakertaan, tultiin yksi ulkorappu alas, josta hankittiin naarmu toiseen silmäkulmaan ja muuta pientä. Puh! Tämän näköisenä sitten kuljettiin:

Torstai-iltapäivällä löysimme itsemme viimein kunnon pyöräkaupassa tarkoituksenamme soluttautua paremmin saksalaiseen massaan saaden samalla ehkä jopa liikuntaa. Ostimme huomiota herättämättömän mustat normipyörät kunnon vaijerilukoilla, minulle citymallia ja Ollille trekking-mallia. Mukaan tuli myös kolme kypärää, sininen Felix-pupu, vaaleanpunainen Hello Kitty ja yksi tylsä tummanpunainen. Kuulemma Ollin pää on sen verran pehmeä, että se ei mene rikki kaatuessa. Ja Linnealle tietty lastenistuin, jonka takia myyjä yritti myydä minulle ensin korkeampaa pyörää, mutta koska ostaja oli tällainen tappi, jouduimme tyytymään matalampaan malliin, johon ei myöskään saanut kaikkia lastenistuimia kiinni. Päätimme hankkia ensin yhden istuimen ja testata tyttöjen viihtyvyyttä siinä ja hankkia myöhemmin toisen.

Perjantain päiväkotiporukan uimisesta täytyy mainita sen verran, että edellisellä kerralla noin kuukausi sitten Olivia ei uskaltautunut edes veteen. Tällä kertaa oli sovittu, että koska äiti siirsi muita menoja ja lupasi lähteä ryhmän mukaan, Oliviankin täytyy oikeasti uida. Ensin istuskeltiin tuttuun tapaan hetki altaan reunalla, mutta seuraavassa hetkessä tyttö kiipesikin suoraan liukumäkeen ja loiskahti veteen, iloinen ilme naamallaan. Riemukkaat vesileikit saivat alkaa ja Oliviakin muisti taas kuinka mukavaa vedessä touhuaminen on. Jes!

Torstaina aloimme vaihtaa kevyempää päälle ja lauantaina lämpömittari kohosi jo lähelle +30 astetta ja täällä alkoi todenteolla kesä. Takapihalla tarkeni istua entisen opiskelukaverini Heidin kanssa grillailun jälkimainingeissa vielä puoleen yöhön. Taisi tulla tarpeeksi vapun juhlintafiiliksiä siinä samalla, niin varsinainen vappu jäi meiltä vähän väliin. Sunnuntaina kävimme jälleen kerran eräällä parsatilalla, tällä kertaa Ollin työkaverin perheen kanssa. Se oli virhe, sillä paikalla oli muutama tuhat muutakin, eikä kuuma ilma liikkunut peltoaukealla yhtään minnekään. Tytöt jaksoivat kuitenkin urheasti leikkiä helteessä ainakin jonkin aikaa. Ehkä parsat on muutenkin tältä keväältä syöty.

Tuntui, että ”viikonloppu” vain jatkui ja jatkui, kun Olli piti maanantain eli Suomessa vappuaatonkin vapaata. Täällä puhuttiin vain Brückentagista, joka oli siis siltapäivä viikonlopun ja arkipyhän välissä. Maanantaina oltiin sovittu lähtevämme aamupäivällä Werderiin eli 30 min täältä lounaaseen, jonne saimme mukaan paikallisoppaan, joka sattuu asumaan naapurissa. Werderissä vietetään tänä vuonna 133. kertaa Baumblütenfestiä eli hedelmäpuukukkajuhlaa, joka on yksi Saksan suurimmista kansanjuhlista. Ilmeisesti monet muutkin nauttivat vapaasta maanantaista, sillä kaupungin keskusta oli kuulemma täynnä väkeä, siksi oppaamme Janine ehdottikin, että mentäisiin pienempää paikkaan. Niinpä ajoimme maaseudulle hedelmätarhalle, jossa oli omena- ja kirsikkapuita silmin kantamattomiin ja valkoisina kukkivien puiden alle oli aseteltu pöytiä ja penkkejä ja tarjolla oli saksalaiseen tapaan makkara- ja pihvisämpylöitä ja halpoja kakunpaloja sekä makeaa hedelmäviiniä. Maistoimme raparperia ja vadelmaa ja uskomme Janinea: viini maistuu vain juhlan aikaan ja muistutti erehdyttävästi suomalaista kotiviiniä. Mutta tytöt nauttivat, kun saivat juosta vapaasti nurmikolla ja vielä kaverien: vajaa 3-vuotiaan Ainsleyn ja 1-vuotiaan Gracen kanssa. Tyttöjen isä on jenkki, äiti Werderistä.

Huomasimme kuumina päivinä kuinka hankala takapihamme on, kun siellä ei kasva yhtään nurmikkoa. Pieniä kasveja tunkee kyllä monesta paikkaa läpi, mutta kunnon nurmikkoa ei hiekkaiseen rinteeseen varmaan ikinä saa kasvamaan. Se tarkoittaa toisaalta sitä, että koko takapihamme on laatoitettua aluetta lukuun ottamatta iso hiekkalaatikko, mutta toisaalta sitä, että kun tytöt menevät sinne touhuamaan ja löytävät aina jostain vähän vettä tai jotain märkää, niin he ovat hetkessä ihan uskomattoman likaisia. Olohuoneen lattia on sen näköinenkin, että monta päivää on juostu sisään ja ulos. Toisaalta takapiha on myös on, koska olemme pystyneet syömään ulkona ja syöty lähes pelkästään grillattuja kanavartaita, possua, maissia tai vihreää parsaa, joo-o, piti vielä ostaa sitäkin vähän kotiin.

Vappuaatto meni meiltä jotenkin ohi. Ajattelin jossain vaiheessa siman tekoa, mutta täältä ei oikein saa fariinisokeria, joten se siitä. Eipä sitten muistettu hankkia ilmapallojakaan, saati kaivaa serpentiiniä kellarista. Niinpä vappuaattona Werderin reissun jälkeen vaihteeksi grillattiin ja käytiin sitten ostamassa etenkin Olivialle lisää kesävaatteita ja kengät. Linnealle ei millään löytynyt kunnon tarrakenkiä kokoa 20, jossa olisi ollut kunnon pohja, mutta jotka eivät olleet sandaaleja. Jatkamme etsimistä. Vapunpäivänä meillä ei ollut mitään erityistä ohjelmaa, mutta aamulla menimme leikkikentälle polkien kolmella polkupyörällä. Otin Linnean ekaa kertaa lastenistuimeen ja Olli paimensi itse polkevaa Oliviaa. Totesimme, että onnistuu lyhyillä matkoilla, mutta hankimme mahdollisimman pian toisen lastenistuimen.

Mutta kuinka ihana pitkä viikonloppu olikin, on ihan kiva palata pariksi päiväksi arkeen ja alkaa todenteolla pakkaamaan, kunnes lauantai-iltapäivänä lentokone starttaa kohti Barcelonaa, jossa vietämme viikon ystäviemme Annan, Olli-Pekan, Aino-Sofian ja Henrikin kanssa. Harmi vaan, lämpömittari on näyttänyt sinne viileämpää kuin täällä on nyt ollut, mutta yritämme tarjeta. Ainakin ihomme on jo nähnyt vähän aurinkoa. Pitääkin muistaa vielä pikasuihku ja rasvaus tänä iltana, kun en muistanut aurinkorasvaa, niin näkyy pienoiset rusketusraidat jo. 

Ja koska näitä kuvia tuntuu tällä kertaa riittävän, loppuun vielä perusotokset kullanmuruistamme. 

Toivottavasti tämä meidän lämpömme sulattaisi loputkin lumet myös Suomesta! Iso lämpölähetys sinne suuntaan! 

Adios! Seuraava päivitys sisältää kuvia Epsanjasta! :)