Tänään: ein Jahr in Deutschland eli vuosi Saksassa!

Heips!

Pitkästä aikaa ehdin/sain aikaiseksi ryhtyä taas blogin kirjoitukseen sen deadlinen pakottamana, että tänään 29.9.2012 tulee tasan vuosi siitä, kun muutimme tänne Saksaan. Tämä postaus onkin yhteenveto vuodesta, alkutilanteesta ja siitä, mitä on mahdollisesti jatkossa tulossa. Se sisältää luonnollisesti myös runsaasti kuvia koko vuoden ajalta, niistä tärkeistä tapahtumista, joista kirjoitin ja kaikesta muustakin.

Ennen lähtöä olimme erittäin innokkaita, koska ulkomaille muutto oli ollut jo pidempään haaveemme. Toiveena oli uusien kokemuksien lisäksi, että lapset kasvaisivat kaksikielisiksi. Lähtö oli kuitenkin pikainen, sillä Olli sai työpaikan elokuun lopussa ja aloittaa piti jo lokakuun alussa, joten kaikki piti valmistella kuukaudessa. Koko hakuprojekti oli aloitettu jo toukokuussa ja haastettelujakin oli varmaan kymmenen, joista seitsemän putkeen Berliinissä. Onneksi kaikki sujui kuitenkin sutjakasti. Paritalon puolikas (92 m2) Kangasalta myytiin kolmessa päivässä jo ennen ekaa virallista näyttöä, bemarin kanssa meni pari viikkoa. 

Iso työ oli virallisissa asioissa, kuten osoitteenmuutoksissa kaikille mahdollisille tahoille. Kaikki omaisuus piti käydä läpi, sijoittaa osittain uudelleen sukulaisille ja vielä laskea ihan sukista ja cd-levyistä tyynyliinoihin ja sohviin. Ainakin tuli näppärästi heitettyä pois kaikki ylimääräiset vaatteet ja muut tavarat. Onneksi Nokia maksoi muuton ja myös muuttomiehet jopa pakkaamaan kaiken. Otimme vähän myös lomaa pakkaustouhuista ja ajoimme kolmeksi päiväksi häihin Haaparanta-Tornio –akselille ja juhlimme tietenkin myös pikku-Linnean 1-vuotissynttäreitä yhdistettyinä läksiäisinä. Viimein otimme tärkeimmät tavaramme mukaan ja majoittauduimme Säynäjärvelle pariksi viimeiseksi päiväksi, jotta muuttomiehet saivat pakkausrauhan.

Lensimme Tampereelta Riikan kautta aamulennolla Berliiniin mukanamme neljä matkalaukkua, kaksi auton istuinta, tuplarattaat, juuri vuoden täyttänyt ja 2 v 8 kk tytöt, jotka molemmat onnistuivat nukahtamaan 5 minuuttia ennen laskeutumista, joten olimme aikamoinen näky matkatavarahallissa nostellessamme tavaravuorta hihnalta kahden nukkuvan lapsen kanssa. Nokian kuukaudeksi maksama väliaikaismajoituksemme sijaitsi Berliinin keskeisen Mitten ja turkkilaisväestöstä tunnetun Kreuzbergin rajalla, Adalbertstrasse 60:ssä. Asuimme neljännessä (eli suomalaisittain viidennessä) kerroksessa kalustetussa asunnossa, eikä talossa ollut hissiä ja pyörävarasto, jossa säilytimme tuplarattaitamme sijaitsi kahden rapun päässä, 10 rappusta alaspäin, joten pelkkä kaupassa käynti oli aikamoisen työn takana. Pyöritin mielikuvituksella arkea, mutta nähtävyyksien katselusta keskellä Berliiniä saattoi vain haaveilla.

Meillä oli apuna agentti muuttoasioissa, joka oli lähettänyt ehdotuksia asunnoista ja otettiin lopulta ensimmäinen näkemämme asunto Kleinmachnowin ”perukoilta”, jossa asumme edelleen mukavalla muurahaiskujalla (saks. Ameisengasse). Oli mukava päästä samantyyliseen rauhalliseen paikkaan kuin Suomessa. Saavuttuamme kaikki tuntui olevan uutta, vaikka olinkin asunut 10 vuotta aiemmin vuoden Saksassa ja puhuin kieltä, niin kokemuksista ei tuntunut olevan paljon apua ja paljon uutta opeteltiin ja opetellaan edelleen, välillä kantapään kautta. Kierrätys tuntui monimutkaiselta, netin saamisessa kesti ikuisuus, telkkarissa näkyi aluksi vain 5 kanavaa (nyt niitä on sentään jo 40!), ihmisiin tutustuminen oli hankalaa, mutta onneksi oli Fazerin sininen ja violetti ja Geisha ja… ;)

Vuoden raskain ja ikävästi alkuun sattunut tapahtuma oli anoppini sairauden nopea eteneminen ja kuolema. Jouduimme lentämään Heinolaan hautajaisiin vain kaksi kuukautta saapumisestamme, joka teki tänne sopeutumisesta aluksi rankkaa. Iloinen tapahtuma oli kuitenkin Ollin veljenpojan ja kummipoikamme Okko Olavin syntymä vain viikon mummin kuoleman jälkeen. 

Joulun jälkeen alkoi näkyä valoa tunnelin päässä, kun Olivia sai pitkän prosessin jälkeen päiväkotipaikan ja pääsi aloittamaan pienessä ryhmässä juuri ennen 3-vuotissynttäreitään, joita sitten vietettiinkin päiväkodilla koko päivä. 

Kielen oppimisen ja uuden arjen opettelu oli aluksi rankkaa ja vietimme kaikki kolme alkuvuodesta kuutisen viikkoa päiväkodilla, kunnes jätin lapseni sinne eräänä aamuna raakalaismaisesti yksin ja siitä alkoi hänen saksan kielen opettelunsa. Toukokuussa kolmevuotias ymmärsi jo kaiken hoitajien puheesta ja sai itsensä pääosin ymmärretyksi. Kävimme toukokuussa ”ihan oikealla lomalla” Barcelonassa ystäväperheemme kanssa ja sitten kolme viikkoa heinäkuussa Suomessa. 

Kielen oppiminen kiihtyi kesäloman jälkeen ja Olivia kysyy joka sanan, jota ei päiväkodissa ymmärrä. Lapset olivat harjoitelleet ahkerasti ohjelmaa elokuussa vietettäviin kesäjuhliin, eikä kukaan ollut hiiskunutkaan kotona, mitä tuleman piti. Ja kyllä 18.8 oli lämpöä vielä iltasellakin +28. 

Olivia aloitti elokuussa Suomi-koulun joka toinen lauantai, ettei äidinkielen opettelu harjoittaminen jää vain oman perheen sisälle. Lisäksi molemmat tytöt käyvät muskarissa, Linnea äidin kanssa ja Olivia jo yksin. Linnealle on tehty päiväkotihakemus ja pian mun vauvakin aloittaa kielen opettelun. "Vauva" tosin täytti jo pari viikkoa sitten 2 vuotta ja sain järjestää ensimmäistä kertaa kunnon (lasten)juhlat.

Nyt tuntuu siltä, että aika on mennyt uskomattoman nopeasti. Olivia puhuu kaiken päiväkodissa tarvittavan saksan sujuvasti, ymmärtää kaiken päiväkodissa ja laulaa ja leikkii kotona paljon saksaksi ja kääntää sujuvasti kielestä toiseen. Tärkeää on, että neiti osaa erottaa koti- ja päiväkotikielen, eikä puhu suomea ja saksaa sekaisin. Meille on tullut vuoden aikana jonkin verran tuttavia ja leikkikavereita, vaikka tärkeimmät kaverit ovat kuitenkin edelleen Suomessa ja yhteyttä pidetään tiiviisti etenkin Facebookin ja skypen välityksellä. 

Viihdytään Saksassa hyvin ja on sopeuduttu hyvin, eikä monet aluksi oudoilta tuntuvat asiat, kuten lasten siisti pukeutuminen leikkikentällä jaksa enää kummastuttaa, eivätkä meidän lapset enää pahemmin poikkea paikallisista. Tikkitakki ja farkut on ihan kelpo leikkikenttäasu. Tosin aion kyllä talvea vasten pitää lapsilla edelleen hanskoja kädessä, toisin kuin paikalliset.

Syksyllä on tulossa iso muutos arkeen, kun Linnea aloittaa päiväkodin marraskuun alussa. Minä jään toistaiseksi “työttömäksi” (ilman virallista statusta ja rahaa) kotiin. Minulla on ollut jo jonkin aikaa menossa työnhaku ja kova miettiminen siitä, mitä tahtoisin ja voisin tehdä päiväkotimme lyhyiden aukioloaikojen puitteissa. Kun hoitajat lähtevät jo puoli neljältä kotiin, ei siinä paljon jää työaikaa, kun välimatkat tässä hervottomassa kaupungissa ovat pitkiä. Ehkä katselen opettajan sijaisuuksia, ehkä ihan jotain muuta. Kaupan kassalle en kuitenkaan ihan heti lähde, vaikka olisin avoin muidenkin kuin omien alojeni paikoille.

Katselemme myös asuntoja Berliinin puolelta, jotta matka päiväkotiin (nyt 10-15 min autolla) lyhenisi, varsinkin jos joutuisin kulkemaan kauemmaksi töihin. Berliinissä Olivian päiväkotipaikasta maksettaisiin vain ruokamaksu 23 e/kk, kun nyt hintaan laitetaan suunnilleen nolla perään, kun asumme Brandenburgin osavaltiossa. Toistaiseksi emme ole kuitenkaan löytäneet maan tasolla olevaa noin 100 neliötä kovin läheltä päiväkotia, mutta ehkä vielä tärppää. Toivomme, että löytäisin edes jotain mielekästä tekemistä päivien täytteeksi ja tuurilla saisin siitä jopa jotain korvausta, niin meitä voisi odottaa täällä vielä monta tapahtumarikasta vuotta ja tyttäremme oppisivat molemmat puhumaan täysin kahta kieltä. Nyt ei voi kuin sanoa, että onneksi tuli lähdettyä, sillä paljon hienoa ja mielenkiintoista ollaan koettu, vaikka pääosin eletäänkin toki lapsiperheen ”tylsää” arkea. Jatkuvasti opetellaan uutta, niin kielen kuin saksalaisen yhteiskunnankin osalta.

Ja tässä vielä tunnelmakuvia vuoden varrelta, joista näkee vuodenaikojen vaihtelua, kun näitä tuli käytyä niin paljon läpi.

Tänään kävimme "pakollisella" käynnillä Adalbertstrassen kulmilla katsastamassa entinen lähileikkipuisto ja kotieläinpiha. Saa nähdä, tuleeko tästä jokavuotuinen tapa syyskuun 29.

Seuraavaksi lähdetään äitini ja Ollin isän kanssa käymään viikon lomalla Maltalla ja nauttimaan kesälämpötiloista vielä kerran tälle syksylle. Täällä on tosin edelleen iltapäivisin välillä reilut +20, joten suomalaisesta sateesta ja + 5 asteesta ollaan vielä kaukana, onneksi. 

Tschüß! :)

- Laura

Vieraskynä

Blogissa on tällä kertaa vieraileva kirjoittaja. Allekirjoittanut on osallistunut blogin tuottamiseen tähän asti vain kameran avulla, mutta tällä kertaa pääsette nauttimaan myös sanallisesta annista. Ajattelin siis kertoa Berliinin ympäristöstä hieman harrastusteni valossa.

Aloitetaan siitä vanhimmasta, eli linnuista. Berliinin linnusto luonnollisesti poikkeaa jonkin verran eteläsuomalaisesta, ollen toisaalta hieman eksoottisempi, mutta toisaalta myös aika lailla köyhempi. Kuuluvin ja näkyvin lintu täällä on eittämättä mustarastas, jonka kuuluvasta huilukonsertista saa nauttia joka ilta jo helmi-maaliskuusta lähtien. Eksoottisempaa puolta pihalinnuissamme edustaa talvella pihassa pikaisesti käväissyt viitatiainen ja koko kevään ja kesän laulullaan ilahduttanut mustaleppälintu. Mustaleppälinnun laulua en olekaan Suomessa juuri päässyt kuulemaan. Sen verran harvalukuinen tuo siellä päin jostakin syystä lähinnä teolliseen ympäristöön viehättynyt leppälinnun tummempi ja komeampi sukulainen on. Myös kesäisillä uimaretkillä läheisellä Güterfelder Hausseellä lähes joka kerta kuulunut rastaskerttunen ilahdutti mieltä. Sen sijaan järvessä asuvat yli 50 kiloiset monnit ovat onneksi toistaiseksi jääneet havaitsematta.

Saksassa kun ollaan, niin isohaarahaukka kuuluu luonnollisesti lähes jokaisen kaupungin ulkopuolelle suuntautuvan ajomatkan peruslajistoon. Suojelutoimet ovat siis onnistuneet ilmeisen hyvin. Muutenkin petolintujen määrä on täällä niin talvella kuin kesällä selvästi Suomea suurempi. Osa toki selittyyy suomalaisten petolintujen, kuten hiirihaukan ja piekanan, talvehtimisella täällä.

Isohaarahaukka (Milvus milvus)

Ilahduttavaa oli myös nähdä keväällä kattohaikaroiden saapuvan seudulle varsin runsaslukuisina. Maaseudulla niitä alkoi näkyä huhtikuussa melkein jokaisen savupiipun päällä.

Kattohaikara (Cicconia cicconia)

Kattohaikara (Cicconia cicconia)

Mandariinisorsa (Aix galericulata) on varsin runsaslukuinen, jotskin hieman kyseenalaista alkuperää oleva lähijärvien ja -jokien asukki.

Lähin mielenkiintoinen lintupaikka on parikymmentä kilometriä Kleinmachnowista etelään sijaitseva Blankensee. Järvellä viihtyy varsin moninainen vesilintupopulaatio ja hetken tarkkailulla voi havaita useita petolintuja, kuten isohaarahaukan ja kalasääsken.

Silkkiuikku (Podiceps cristatus)

Nokikana (Fulica atra)

Nokikana (Fulica atra)

Kauemmaksi mentäessä mielenkiintoisin kohde löytynee Havellandilta, jossa Havelländisches Luch:n alueella talvehtii tuhansittain kurkia sekä metsä- ja tundrahanhia. Lisäksi alueella asuu yksi Saksan viimeisistä isotrappipopulaatioista. Alueella talvehtii myös runsaasti pohjoismaisia petolintuja, mm. hyvin vaaleita ”Börringe” –hiirihaukkoja.

Kuvassa pieni osa noin 3500:n metsähanhen (Anser fabalis) ja tundrahanhen (Anser albifrons) parvesta

Börringe-tyyppinen hiirihaukka (Buteo buteo)

Vaalean muodon hiirihaukka (Buteo buteo)

Osa 34:n isotrapin (Otis tarda) parvesta

Paikoin tie oli hieman huonokuntoisempaa, tai jopa kokonaan olematonta, mutta onneksi BMW on tunnettu maasto-ominaisuuksistaan.

Vielä hieman lännemmäs mentäessä tulee vastaan Gülpersee, joka talviaikaan suorastaan kuhisee erilaisia vesilintuja, kuten heinäsorsia, haapanoita, taveja, harmaasorsia, telkkiä, tukkasotkia, punasotkia, pilkkasiipiä, tukkakoskeloita ja isokoskeloita. Lisäksi täälläkin on yleensä suuria hanhiparvia ja suomalaisittain eksoottisesti useita jalohaikaroita. Järvellä päivystää aina myös useampi merikotka väsähtäneitä vesilintuja vaanimassa.

Uudempiin harrastuksiini liittyen lienee syytä mainita ainakin Berliinin paras viskikauppa, Werner Hertwigin Charlottenburgissa pitämä Wein & Whisky, josta löytyy paljon mielenkiintoisia pullotuksia vuosienkin takaa. Werner on myös yksi tulevana viikonloppuna (7.-8.9.) pidettävien Cöpenicker Whiskyherbst –viskimessujen pääjärjestäjistä.

Viskeihin ja niiden valmistukseen voi käydä tutustumassa myös Berliinin kaakkoispuolella, suolakurkuistaan kuuluissa Spreewaldissa sijaitsevassa Spreewald Brenneraissa. Tislaamo on omistajansa tohtori Torsten Römerin johdolla tislannut viskiä ja erilaisia muita tisleitä vuodesta 2002 saakka. Tuotanto on ollut viime vuosiin saakka varsin pientä. Käytännössä kaikki tisle on myyty jo 3-vuotiaana, mutta nyt viimeisen parin vuoden aikana tuotantomäärät on saatu uusien tislauslaitteiden ja tilojen myötä kasvuun. Tislaamon tuottama Sloupisti –viski kypsytetään yksinomaan vanhoissa Silvaner –valkoviinitynnyreissä ja edustaa mielestäni valitettavan hyvin normaalia mannereurooppalaista nuorta viskiä, ollen varsin kaukana iäkkäämmistä skottilaisista serkuistaan. Mielenkiintoinen vierailukohde joka tapauksessa.

Tohtori Römer esittelee mielellään tislaus- ja varastotiloja kiinnostuneille, eikä maistiaisiakaan suoraan tynnyreistä tarvinnut itse pyytää J Tislaamo tuottaa viskin lisäksi myös suuren joukon muita tisleitä, lukuisia saksalaisten suosimia hedelmä- ja marjaviinoja, katkeroita, giniä, rypälebradyä jne. Ehkä mielenkiintoisin projekti oli 2008 aloitettu rommitislaus, jonka ensimmäinen erä oli edelleen tynnyrissä odottamassa mahdollista pullotusta, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä selvästi valmiimman oloista tavaraa kuin myynnissä ollut viski. Eikä Boskop –omenoista tislattu omenaviinakaan pahaa ollut. Muutama vuosi lisää kypsytystä ja siitä voisi saada ihan kelvollista calvadosta.

Perinteisen skottilaistyylisen mallasviskin lisäksi tislaamo oli tehnyt monia muitakin kokeiluja. 

Tislaamokaupassa oli laaja valikoima tislaamon omia tuotteita.

Viskeistä olueen ja Berliner Bierfestivalille. Elokuun alussa järjestetty Berliner Bierfestival mainostaa itseään mm. parilla tuhannella oluella ja yli 2 km pitkällä festivaalialueella. Valitettavasti tapahtuma on enemmän koko kansan juhla kuin harrastajilla suunnattu tilaisuus. Löysin koko alueelta vain yhden ale-hanan ja pulloissakin pale ale- / IPA-valikoima oli laskettavissa yhden käden sormilla. Mutta jos pitää saksalaisesta oluesta (jokaisella myyjällä oli tarjolla vain tai vähintään pils ja dunkel), musiikista (yli 20 esiintymislavaa) ja tungoksesta (loppuillasta liikkuminen oli lähes mahdotonta), niin ehdottomasti käymisen arvoinen tapahtuma. Lähes joka tiskiltä sai hanaoluita hintaan 1,5e/0,2l, joten illan aikana saattoi hyvin maistella parikymmentäkin eri olutta.

Tapahtuma alkoi aika kosteissa tunnelmissa. 

Ja houkutti paikalle selvästi kaiken näköisiä...

...ja -ikäisiä vieraita. 

Itäolutta

Saksalaista anniskelusäännöstöä 

Loppuun vielä hieman valokuvauksen muodossa harrastettua lähi- ja paikallishistoriaa. Berliiniä ja ympäristöä leimaa mielestäni erityisesti raunioituneet ja autioituneet talot, tiet ja muu käyttämättä jäänyt infrastruktuuri. Tässä pari esimerkkiä niistä.

Parin kilometrin päässä meiltä on vanha Checkpoint Bravo, joka oli DDR:n aikaan tärkein rajanylityspaikka Länsi-Berliinistä Länsi-Saksaan kulkevalle maantieliikenteelle. Vuonna 1969 Checkpoint Bravo siirrettiin pari kilometriä pohjoisemmaksi, missä se on nähtävissä tänäkin päivänä moottoritien A115 varressa. Alkuperäinen rajanylityspaikka ja moottoritie saivat autioitua rauhassa. Nykyisin se on eristetty porteilla ja piikkilanka-aidalla, mutta täälläpäin se on käsittääkseni lähinnä tapa toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi tutustumaan paikkaan.

Tie oli katkaistu portilla ja aidalla.

Vanha Dreilindenin huoltoasema

Lännen puolella moottoritie oli vielä selvästi nähtävissä...

...joskin paikoin hieman pusikoitunut.

Teltowin kanaalin yli johtanut moottoritiesilta oli edelleen hyvässä kunnossa.

Idän puolelta sen sijaan tie oli hävinnyt lähes kokonaan. Vain tielinja oli enää jäljellä.

Moottoritien vieressä oli vanha rautatiesilta,...

...joka tosin oli päässyt jo hieman rapistumaan,... 

...mutta kyllä se vielä suunnilleen kulkijaa kantoi.

Yksi Berliinin muurin lukuisista kuolonuhreista oli länsiberliiniläinen Hermann Döbler, joka oli ilmeisesti vahingossa ajanut veneellään liian pitkälle Teltowin kanaalia ja tullut paluumatkallaan itäsaksalaisten rajavartioiden ampumaksi.

Uudempikin Checkpoint Bravo kerää edelleen pitkät ruuhkat A115:lle,...

...mutta nykyisin tunnin jono johtuu rajatarkastuksen sijaan lomailijoista ja tietöistä.

Hieman pohjoisempana Länsi-Berliinin puolella Grünewaldin metsässä on toisessa maailmansodassa rikki pommitettujen talojen raunioista rakennettu Teufelsbergin kukkula. Kukkulan laella, Berliinin korkeimmalla kohdalla, on entinen NSA:n kuunteluasema. Teufelsberg oli kylmän sodan aikaan tärkeä ja tarkkaan vartioitu osa ECHELON –kuunteluverkkoa. Pian muurin murtumisen ja kylmän sodan päättymisen jälkeen se jäi kuitenkin tarpeettomana tyhjilleen. 

Tämäkin alue on kutsuvasti eristetty piikkilanka-aidoin, mutta joku ystävällinen oli onneksi jo tehnyt aitaan sopivan reiän meitä varten. Paikalta löytyy paljon mielenkiintoisia autioituneita rakennuksia ja yleensä myös useampi muukin paikasta kiinnostunut turisti. Huhu kertoo, että alueella olisi myös vartijoita, jotka ottavat ihmisiä kiinni ja toimittavat poliisille sakotettavaksi, mutta ainakaan itse en ole tällaisiin törmännyt. Ihan perheen pienimmille paikka ei liene sopiva kohde. Lähes joka paikassa on paljon lasinsiruja ja parhaimmillaan kymmenien metrien pudotus ilman kaidetta.

Kuunteluaseman päältä näkee pitkälle Berliinin yli.

Tällaista tällä kertaa. Ensi kerralla on sitten taas luvassa Lauran kirjoittamaa tekstiä ja kuvia lapsista.

- Olli