Karhu-perhe Berliinin laidalla: Merirosvosynttäreistä joulujuhliin eli syksyä Berliinissä

Heipsis,

vuosi pääsi jo vaihtumaan, mutta nyt on hyvä hetki katsoa taaksepäin menneeseen syksyyn ja miettiä, mitä meidän perheessä silloin tapahtui.

Pimeä aika eli syksy ja talvi ovat etenkin ennen vuoden vaihdetta tapahtumarikkaita Saksassa, ainakin meillä. Meidän perheessä siihen kuuluu kahdet synttärit syyskuussa, Halloween 31.10, Sankt Martin –juhla 11.11, Suomi Keskuksen joulumyyjäiset marraskuun lopussa, Pyhän Nikolauksen lahjat kenkiin Suomen itsenäisyyspäivänä ja adventtiajan odotuksen ja joulumarkkinoista nauttimisen jälkeen viimein joulu. Me vietimme joulun kotona Berliinissä ensimmäistä kertaa vain oman perheen kesken, jonka jälkeen lähdimme pariksi viikoksi Suomeen, mutta siitä lisää seuraavassa kirjoituksessani. Seuraavassa jotain näistä kaikista juhlista ja arkista yskimistä väleihin.

Syksyllä meidän perheen harrastukset lisääntyivät. Olivia jatkoi tiistaisin toista vuotta muskaria eli musikaalista esiopetusta, kuten sitä virallisesti kutsutaan. Ryhmän ohjaaja on tosi innostava ja Olivia tulee aina ihan innoissaan sieltä kotiin. Lapsilla on jopa oma kansio, johon he saavat printattuja kuvia, jotka pitää kotiläksynä värittää. Päiväkotikaverien Julian ja Emilian innostamana Olivia päätti lähteä maanantaisin luovan lastentanssin ryhmään, jossa juostaan ja hypitään tunnin verran musiikin tahdissa modernin tanssin opettajan johdolla. Vaikuttaa oikein sopivalta energian purkamiskeinolta ja kun mukana on pari kaveria, niin lähteminenkään ei ole ongelma. Maanantai-iltapäivisin tosin vähän väsyttää viikonlopun jäljiltä ja maanantai ja tiistai on sen verran rankka paketti, että keskiviikkoiltapäivät tuntuvat ihan lomalta, kun ei tarvi hoputtaa lapsia heti päiväkodin jälkeen minnekään.

Linnean mielestä syksyn paras juttu oli se, että hänestäkin tuli viimein koululainen, nimittäin suomikoululainen. Linnea pääsi Olivian kanssa samaan 3-4 -vuotiaiden ryhmään, jotka kokoontuivat suunnilleen joka toinen lauantai leikkimään, askartelemaan ja syömään eväitä Berliinin suomalaisessa kielikoulussa, jonka puheenjohtajana siis toimin. Ylpeänä pieni on pukenut lauantaiaamuisin eväsreppunsa selkään ja jäänyt siskon kanssa loruttelupiiriin, kun äiti on lähtenyt alakertaan. Linnealle riittää toistaiseksi Suomi-koulu harrastukseksi. Kielen oppimiseen ja kaverien kanssa leikkimiseen kanssa päiväkodissa kuluu ihan tarpeeksi energiaa.

Syyskuu tosiaan alkoi mieheni Ollin synttäreistä 4.9, mutta niitä ei varsinaisesti juhlittu. Aikaa ja energiaa laitettiin sitten senkin edestä 3-vuotissynttäreihin, joita vietettiin sankarin vaatimuksesta merirosvoteemalla. Tarjoilut olivat toki merirosvoaiheisia ja saksalaisiin lastenjuhliin kuuluva aarteen etsintä sopi näihin juhliin kuin nenä päähän. Keksimme siis pienelle vierasjoukollemme sopivia tehtäviä, jotka piti suorittaa (esim. temppurata ja rytmimunan kuljetus lusikassa) ja jokaisesta suorituksesta sai palan aarrekarttaa. Kartan palaset liimattiin yhteen ja niiden tulkittiin koskevan sisäpihaamme, josta viimein kaivoimme esiin aarteen hiekkalaatikosta. Sisällä oli “kultarahoja” ja kaikille vieraille omat pikkupussit. Saksalais-kiinalais-suomalainen vierasjoukkomme oli oikein onnellinen.

Oli hauskaa viettää kansainvälisiä synttäreitä: yksi äiti puhui pojalleen kiinaa, lapset: saksalainen tyttö, kiinalainen poika ja 4 suomalaisista tyttöä puhuivat keskenään pääosin saksaa, vanhemmat keskenään englantia ja me suomalaiset tietenkin suomea. Lapset saivat saapuessaan kaikki merirosvohatut päähänsä ja maskottina toimi papukaija Kapteeni Flint, jonka esikuva löytyy Mauri Kunnaksen Aarresaari-kirjasta.

Lapset olivat kuulleet päiväkotikavereilta juhlasta, jossa voi kulkea pukeutuneena naapurien oville ja kysyä ”Süßes oder Saures?” (Karkki vai kepponen?). Olimme toki kokeneet Halloweenin jo kahdesti. Ensimmäisellä kerralla laitoimme kadunpuoleiset ikkunat pimeiksi ja teeskentelimme talon olevan tyhjä, koska ajattelimme lasten pelästyvän. Toisella kerralla ovellemme tuli upeasti pukeutuneita lapsia, jonka kunniaksi nuorimmaisemme päätti mennä ovelle alasti. Tänä vuonna päätimme siis keksiä lapsille pelottavat vaatteet (Olivia sai ostamani noitamekon ja Linnea perinteiset merirosvovaatteet) ja käydä parin naapurin ovella. Kolme naapuria koleassa säässä otsalamput päässä kierrettyämme totesimme saaliin ja jännityksen riittäväksi. Seinänaapuri oli oikein valmistautunut aiheeseen sopivin silmämunakarkein. Maku oli vähintään yhtä karmiva kuin ulkonäkökin. Oli pakko testata! Ensimmäistä kertaa Olli myös kaiversi meille kurpitsan, joka loihti karmivaa valoa parvekkeella.

Päiväkodilla järjestettiin perinteinen Sankt Martinin lyhtyjuhla kulkueen muodossa kovaa ja korkealta laulaen ja viihtyisästi nuotiolla kylmästä hytisten. Lapset harjoittelevat edellisen kuukauden teemaan sopivia lauluja, askartelevat jokaiselle oman lyhdyn pahvista ja paperista ja leipovat vielä hanhenmallisia Martisgans-pikkuleipiä, jotka ovat yleensä söpöjä, mutta niin mauttomia. Kieltämättä lyhdyt tuovat pilkkopimeään marraskuuhun toivottua valoa ja juhla on oikein mukava perinne. Ja ihme kyllä, vaikka kolmevuotias kaatuisi paperisen lyhtynsä kanssa, jonka sisällä palaa oikea kynttilä, lyhty ei syty palamaan, vaan kynttilä vain sammuu. Onneksi! Tulisihan siitä kauhea itku..

Tässä kuvassa keskellä on Olivia ja hänen vieressään vihreässä takissa paras kaveri Emilia.

Suomi-koulu –aktiivina syksyymme kuuluu myös olennaisena osana Suomi Keskuksen ja koulun järjestämien joulumyyjäisten valmistelu. Tänä vuonna Olli oli paikalla yleismiesjantusena ja me vanhemmat askartelimme kaikki koulupäivät myytäviä tuotteita. Ikävä kyllä itse myyjäisviikonloppuna en päässyt ollenkaan paikalle paistamaan vohveleita ja ihmettelemään myyjäistungosta, vaan hoidin sisällä kahta kuumeista lasta.

Suomen itsenäisyyspäivä saa täällä hieman erilaisen sävyn kuin Suomessa. Tosin juhlan kunniaksi tänäkin vuonna satoi ensimmäistä kertaa lunta juuri itsenäisyyspäivänä. Tietenkään koko ympäröivällä yhteiskunnalla ei ole harmainta aavistustakaan koko suomalaisesta juhlapäivästä, sillä silloin pyhä Nikolaus tuo lapsille pieniä lahjoja, mutta vain jos kengät on puhdistettu illalla. Joissakin tapauksissa koko kerrostalon lasten kengät on asetettu yöksi ovien ulkopuolelle ja lahjoja kertyy koko naapurustolta, kuten ystävämme saivat kantapään kautta oppia. Niinpä meilläkin hypättiin heti aamulla etsimään kenkiin eksyneitä paketteja.

Lunta tuli siis aivan järkyttävät määrät, mutta onneksi me suomalaiset ollaan totuttu korkeisiin hankiin. Kuva otettu 6.12.2013 ja vaalea auto on meidän Volvo.

Meille oli tullut jopa kaksin kappalein kutsuja suurlähettilään itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Kuin onnen kaupalla meillä oli juuri silloin ystäväperhe vauvansa kanssa kylässä, joten saatoimme jättää tytöt kotiin hoitoon ja lähteä taksilla suurlähetystölle juhliin, eikä edes tarvinnut miettiä, että pitäisi ehtiä kotiin päästämään lapsenvahti kotiin. Juhlissa kuitenkin pidettiin Suomen lippu korkealla ja yhtäkkiä vieressäni alkoi flash mob –yllätys, kun pari ammattilaista laulajaa alkoi laulaa Maamme –laulua, johon lopulta koko yleisö yhtyi, suurlähettilästä myöten.

Edellisenä vuonna meidän tuli kierrettyä huomattavasti enemmän joulumarkkinoita, koska meillä kävi monet vieraat juuri joulun aikoihin. Tosin tänä vuonna markkinat olivat lähes jatkuvasti läsnä, koska kotikaupunginosassamme Zehlendorfissa järjestettiin nyt kolmatta kertaa omat pienet joulumarkkinat ja ne näki joka kauppareissulla. Kävimme siellä pari kertaa ajamalla pienellä junalla, ostamassa kauniin paperisen tähden ikkunaamme, juomassa Glühweiniä ja nauramassa saksalaisille, jotka liukastelivat muovisella luistinradalla. Veimme suomalaiset vieraamme kuitenkin katsomaan jonkinlaista joulutoria Klaistowiin Buschmann-Winkelmannin parsatilalle, jossa oli myös joulun aikaan ohjelmaa, mm. eräs punapukuinen tuttu mies oli eksynyt paikalle.

Adventtiaikana toki avattiin joulukalentereita, katseltiin telkkarista joulukalenteriohjelmaa, niin suomalaista Toljanteria Ylen Areenasta kuin saksalaista Beutolomäustakin KiKAlta ja lapset kävivät päiväkodin kanssa katsomassa jouluaiheista teatteria jopa kolmesti. Joulukalentereissa en ole vielä antanut lasten tutustua suklaisiin versioihin. Ei edes vain sen takia, että vastustan täällä joka puolelta tulvivaa karkkien ja suklaiden ja kaiken muun makean tulvaa, vaan ihan jo siksi, että täällä on uskomattoman kauniita (tosin myös hintavia), vanhanaikaisia kuvakalentereita, joiden tuoma riemu on vähintään yhtä iso kuin suklaankin. Minä kudoin adventtiajan kovaa vauhtia sukkia, joiden oli päätetty menevän joulupukin säkkiin, sillä olin lokakuussa perinyt mummultani puikot ja langat sekä perheen ”Virallisen sukankutojan” –tittelin. Ja kyllä, minä kudon, en neulo, kuten mummunikin, vaikka se ei nykyiseen kielenkäyttöön enää oikein sovikaan. Pipareita tehtiin vain kerran, mutta joulukorttiaskarteluja riittikin kolmeksi päiväksi ja silti piti rajoittaa saajia, kun loppui aika ja hermot.

Pääsimme toki juhlimaan pari kertaa joulujuhliakin. Tämä otos on Suomi-koulun joulujuhlasta, johon lapset olivat harjoitelleet suomalaisia joululauluja, jotka laulettiin kaikki yhdessä. Vanhemmat toivat pöytään herkkuja, joita kaikki saivat nauttia.

Päiväkodissammekin järjestettiin joulujuhla. Ensin kahvittelimme taas vanhempien tuomin herkuin päiväkodilla ja sen jälkeen katselimme lasten valmistelemaa esitystä, jossa Olivia oli päässyt parhaan kaverinsa kanssa pyhän Nikolauksen rooliin. Näytelmää oli selvästi harjoiteltu tarpeeksi, sillä Olivia osasi omien vuorosanojensa lisäksi myös kaikkien kaverien vuorosanat ja komensi kovaan ääneen , jos joku ei heti tajunnut olevansa vuorossa. Kuvissa roikkuvat pikkupussit ovat joulukalenteri, josta jokainen sai omana päivänään pienen yllätyksen.