Joulua, Suomea, synttäreitä ja Itämerta

Heipsis!

Edellisessä kirjoituksessa näkyi lapsia jo tonttulakeissa, mutta lupasin palata varsinaiseen joulun viettoon myöhemmin. Nyt on siis sen aika. Joulu hiipi perheeseemme touhukkaasti. Emme valmistautuneet vain pakkaamalla paketteja papereihin ja laittamalla ruokaa, vaan miettimällä myös kaikkien mahdollisten tavaroiden pakkaamista, sillä lähdimme heti tapaninpäivänä pariksi viikoksi Suomeen, autolla. Saimme syksyllä kuningasidean ”säästää rahaa ja aikaa” ja ajaa Ruotsin läpi Suomeen yön yli. Mitä lähemmäksi lähtö koitti, sitä huonommalta idea vaikutti, mutta ensin toki vietimme rauhassa joulua. Lähinnä mietimme, kuinka lapset nukkuvat autossa ja tietenkin myös, kuinka kuski jaksaa. Itselleni oli autossa tiedossa vain kuskin viihdytys ja takapenkin palvelijan rooli, siis helppo nakki.

Kuusi oli käyty sahaamassa viime vuoden tapaan päiväkodista tuttujen kaveriperheiden kanssa itse metsästä, tuotu sisälle ja koristeltukin jo viikkoa ennen joulua. Tiesimme voivamme nauttia siitä vain pari päivää jouluaaton jälkeen, joten ajattelimme ottaa varaslähdön. Lanttulaatikko oli ostettu jo marraskuussa Suomi Keskuksen joulumyyjäisistä, kinkku, glögi ja graavikala hankittu Ikeasta ja perunalaatikko tehty joulukuun alussa ystäväperheen kanssa vietettyjä pikkujouluja varten pakkaseen. Joulupöydässä oli vain sellaista, josta itse pidämme, koska tarkoituksena ei ollut suinkaan viettää perinteistä suomalaista joulua, vaan luoda meidän perheen joulunviettoperinnettä. Tänä vuonna tosin jätimme hanhen pois ruokalistalta, ettei ruokaa jäisi kauheasti yli ja tyydyimme kinkkuun ja lihapulliin. Ystäville ja naapureille väkersimme lasten kanssa perinteisiä riisimurokaakaopalloja ja suomalaiset kaverit saivat juureen tehtyä ruisleipääni.

Olli oli  jo pari päivää ennen joulua vapaalla, jolloin piti esim. hoitaa kaikki mahdolliset ruokaostokset, kun emme joulun jälkeen enää olleet Saksassa kauppojen aukioloaikoihin. Täällä on sunnuntaisin ja pyhäpäivinä kaikki kaupat kiinni, paitsi ehkä pari pientä jossain asemilla keskustassa, eikä ABC-tyylisiä 24 h-huoltoasemia kauppoineen ja kaikkine palveluineen ole.

Jouluaattona kävimme aamupäivällä leikkimässä puistossa ja tulimme sitten keittämään perinteisen riisipuuron lounaaksi. Sen jälkeen katselimme joulurauhan julistuksen Yle Areenasta klo 13. Koin hieman huonoa omaatuntoa kellonajasta, mutta koska halusimme tehdä oman näköisemme joulun, ajatus oli tärkein. Seuraavaksi lapset pääsivät päiväkylpyyn, jotta saivat laittaa jouluiset vaatteet päälle. Ruuanlaitossa menikin yllättävän paljon aikaa, vaikka kaikki valmis piti ”vaan lämmittää uunissa”, mutta sen tila ei yllättäen ollutkaan loputon ja kiertoilmatoiminto puuttui.

Nälkäiset ja lahjoista jännittyneet lapset eivät meinanneet millään jaksaa odottaa ja niinpä nuorempi lopulta nukahti pienen huutokohtauksen jälkeen sohvalle, joten lopulta jouluateriamme oli erittäin rauhallinen kolmen hengen tilaisuus. Pienemmälle kelpasi lopulta jouluateriaksi kolme lihapullaa ja viimein päästiin pakettien kimppuun. Viime vuoden lahjavuoresta ja lasten sekoamisesta viisastuneena molemmat tytöt saivat vain neljä pakettia, eikä Suomesta oltu lähetetty mitään, koska olimme sinne juuri menossa. Niinpä jokainen paketti sai arvoisensa avaamisen ja sisältö sopivan ihastelun. Joululahjoista parhaat palat oli isommalle elämänsä ensimmäiset pikku-legot ja pienemmälle kauan toivottu vedettävä matkalaukku. Erityisen kiltti oli kuitenkin ollut meidän isi, joka oli pakannut pakettiin jokaisen ostamansa sukkapaketin ja deodorantin, jota myöten paketteja kertyi aikas monta.

Joulupäivän ”rauhoitimme” pakkaamiselle. Minä laadin listan mukaan otettavista tavaroista ja aloin käydä systemaattisesti läpi lasten vaatekaappia. Lapset katselivat uutta Tuhkimo-elokuvaa ja minä kävin läpi ehtymätöntä silitettävien vaatteiden vuorta. Illalla Ollille nousi kuume ja hän lepäsi. Hiki alkoi kihota omallekin otsalle matkaa ajatellessa.

Kuumeinen Olli sai kuitenkin pakattua auton tapaninpäivänä suunnitelmansa mukaan ja lounaan jälkeen matka kohti Rostockin satamaa sai alkaa. Rostockista hyppäsimme iltaruokabuffettiin lautalle, joka vei meidät Tanskan Gedseriin parissa tunnissa. Olimme kahdeksalta illalla sumuisen sateisessa Tanskassa ja lapsille kerrottiin takapenkille, että peitot sai laittaa päälle, että tulisimme olemaan aamulla perillä Tukholmassa. Buranan, kolan ja salmiakin voimalla kuskimme ohjasi Volvon kohti pohjoista. Malmön pohjoispuolella etsimme kuumeisesti pissapaikkaa ja huoltoasemaa, joista jälkimmäinen löytyi, mutta vessan ovi oli rikki. Onneksi ruotsalaiset levähdyspaikat on siunattu lämpimillä, siisteillä eli erittäin viihtyisillä hotelli helpotuksilla, vähemmän onneksi nuorempi neiti heräsi huoltoaseman valoihin ja huusi seuraavan tunnin ”kotiin, kotiin”, kunnes onneksi nukahti ja heräsi Tukholmassa, jossa olimme jo klo 4.30, vaaditun klo 6 sijaan.  Siljan satamassa odotellessa mieheni kertoi, että Rostockissa kuumemittari oli näyttänyt 38,6, mutta nähtävästi tauti parani ajamalla 800 km tihkusateessa umpipimeässä. Päivälaivalle varattu hytti oli kaikkien mielestä reissun paras idea ja lapsetkin suostuivat edes vähän lepäämään ennen pallomereä.

Perjantai-iltana olimme Turussa ja viimein autoon astuessamme ei satanut vettä. Piste Suomelle märän Saksan, Tanskan ja Ruotsin jälkeen, vaikka edelleen oli pimeää! Hyvien yöunien jälkeen lauantaipäivä otettiin aika rennosti ja nautimme seuraavat päivät pienten serkkujen ja vanhempiensa seurasta. Toinen jouluaatto seurasi heti lauantaiaamuna, kun joulupukki oli epähuomiossa unohtanut niiden meidän lapsille kuin serkuillekin lahjoja ihan vääriin paikkoihin. Ukin ulkoilua varten hankkimat liukurit jäivät testaamatta, kun päälle vedettiin kurahousuja ja saappaita, mutta sen sijaan lapset riemastuivat esiin kaivetuista hiekkaleluista, joulukuussa! Uudeksi vuodeksi oli ostettu pari rakettia, joita keskimmäiset rämäpäät Linnea ja Okko (2 v) uskalsivat tulla jopa kuulosuojaimet päässä ulos katselemaan. Olivialle ja Innalle (6 kk) riittivät ikkunasta näkyvät valot. Lasten nukahdettua saimme kuitenkin pamauttaa myös parin kuoharipullon korkit aikuisten kesken.

Vuoden 2014 toisena päivänä pakkasimme jälleen tavara-arsenaalimme ja siirsimme Volvon nokan kohti vaarin residenssiä Kangasalla. Edelliseen talveen verrattuna jäi sielläkin mäenlasku vähäiseksi, mutta tutut koirat, kissa ja naapuritallin eläimet olivat lapsista erittäin viihdyttäviä. Tulipa nähtyä myös se, että lumihangen puutteessa kolmevuotias voi juosta saunasta myös vesilätäkköön kierimään. Kuvaaminen onneksi unohtui! Saunapuhtaina pääsimme kuitenkin juhlimaan entisten hervantalaisten naapureidemme Lauran ja Juhan häitä Tampereen Pispalan haulitornille. Kuvankauniilla morsiamella ja hänen vastavalmistuneella DI-puolisolla on kaksi lasta, joista Aarni on 3 vk Oliviaa vanhempi ja Aatos 2 v. Aarni ja Olivia olivat kavereita vauvoina, tosin muutimme pois Hervannasta heidän ollessaan vain 9 kk. Nautimme juhlissa kavereista, hyvästä ruuasta ja etenkin lapset jälkkärinä toimineesta karkkibuffetista. Mummu ja vaari jopa hakivat lapset ajoissa pois, niin saimme vielä jatkaa iltaa ihan aikuisten kesken.

Kangasalla näimme toki myös mukavia sukulaisia ja ystäviä, mikä korvasi luonnollisesti myös talvisen maiseman puutetta. Kun Volvon perä oli pakattu täyteen mm. Oltermannia, karjalanpiirakoita ja ruisleipää, suuntasimme tällä kertaa rentouttavalle kotimatkalle Finnlinesin laivalla. Keskellä talvea laivan matkustajisto koostui isoksi osaksi rekkamiehistä, joten leikkihuoneessa ei ollut tunkua, mutta siellä, buffetissa ja pikku-uima-altaissa saimme ajan oikein hyvin kulumaan.

Kotiin palattua arki aikoi rytinällä. Ensimmäisenä koti amuna olimme taas Suomi-koulussa ja Olivia jakoi heti kutsuja synttäreilleen. Tanssi ja muskari olivat alkaneet jo edellisellä viikolla. Berliinissä ei nimittäin vietetä mitään ylimääräisiä vapaapäiviä, mm. loppiaista. Seuraavana viikonloppuna Suomi-koulu juhli 35-vuotisjuhliaan Suomen suurlähetystön tiloissa lauantai-iltapäivänä. Pahaksi onneksi samaan hetkeen osui myös Olivian parhaan kaverin Emilian 6-v. synttärijuhlat, joten sallimme hänen viettää koko lauantai kaverilla.

Suomi-koulun juhlissa oli tosiaan juhlalliset puitteet ja lapsiystävällisesti suunniteltu ohjelma ja tarjoilu. Meille esiintyi viulukvartetti, paikallinen tanhuryhmä ja sirkustaiteilija, jonka pisin esitys sai lapset nauliintumaan paikoilleen pitkäksi ajaksi. Koulun johtokunnan puheenjohtajana jouduin tietenkin itsekin ääneen. Tarjoiluiden kohokohta oli karjalanpiirakat ja korvapuustit. Olimme oikein tyytyväisiä juhliin, mutta heti kotiin päästyämme aloimme järjestellä seuraavia

Sunnuntaina piti nimittäin taas olla skarppina, kun vuorossa oli Olivian omat 5-v. synttärit. Kolme kaverusta olivat juhlineet jo lauantaina ja heillä oli selvästi bileväsymystä havaittavissa. Ei jaksettu innostua leikeistä, herkut ei maistuneet ja kiukuteltiin. Eipä sitä aikuinenkaan montaa päivää peräkkäin jaksa. Kuitenkin prinsessan kruunun paikalleen laitto silmät sidottuina (vrt. aasin hännän kiinnitys), lahjapussien onginta ja tuolileikki saivat prinsessoiksi pukeutuneet tytöt pääosin kiinnostuneiksi. Illalla istuttiin vielä parin suomalaisen kaveriperheen kesken ja syötiin lapsille heikosti maistuneita hot dogeja ja jätskilinnan jämiä. Sankari oli illalla ainakin väsynyt, mutta onnellinen. Tosin niin rankka viikonloppu oli, että 5-vuotiaamme joutui jäämään pariksi päiväksi lepäilemään kotiin siskon käydessä päiväkodissa.

Juhlaputken jälkeen saimme hengähtää ja nauttia viimein jopa kylmästä ja lumisesta talvesta. Suomessahan lämpötila oli laskenut pakkaselle ja lunta alkanut sataa sinä päivänä, kun me astuimme etelään menevään laivaan. Täälläkin oli pakkasta ja lunta reilut pari viikkoa ja käytimme sen tehokkaasti laskien mäkeä lähes joka päivä viereisessä puistossa. Piti testata Olivian kanssa heti ekana lumisadepäivänä ja kyllä se saksalainen puinen kelkka luisti myös aavistuksen valkoisen nurmikon ja kuivien lehtien päällä ihan hyvin. Eräänä viimaisena sunnuntaiaamuna puiston mäki oli ihan tyhjä, mutta tytöt laskivat siellä tyytyväisenä tunnin verran ja tuttavamme sanoivatkin pulkkailun olevan lapsilla verissä. Viimein sinne saapui eräs ehkä pakistanilainen perhekunta, jossa isä lähetti lapsia mäkeen ja äiti otti tyytyväisenä iPadilla kuvia. Asumme kansainvälisessä kaupungissa.

Pakkasjakson jälkeen täällä on ollut jo hyvinkin keväistä, päivisin lämpöä n. +10, mutta öisin ainakin lähes pakkasella, joten toppavaatteista emme ole vielä luopuneet, vaikka harvoilla paikallisilla näkee enää toppahousuja ja vielä harvemmilla tietenkään hanskoja. Minä vedän ne tytöille edelleen aamuisin sitkeästi käteen, vaikkakin ohuemmat versiot. Koska hanskat ovat päiväkodin tätien mielestä turhat, ei niitä enää iltapäivisin pidetä. Pyykit ovat kuivuneet aurinkoisella säällä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta koko talven parvekkeella, joten kaipa me olemme hieman etelämmässä ja kyllä, tämä talvi on ollut täälläkin leuto.

Koska kotimaan matkailu on jäänyt meiltä erittäin vähäiseksi, päätimme lähteä kaveriperheemme kanssa pikaisella aikataululla katsomaan kuinka lujaa Itämeren rannalla tuulee helmikuun alussa. Varasimme Boltenhagenin kylästä (Lübeckin ja Wismarin puolivälistä) lapsiperheiden suosiman huoneistohotellin, jossa takaovelta oli matkaa mereen 10 m ja matkaa kotoa vajaa 3 h:n ajo, toki saksalaisella motarilla, mieheni ratissa. Saatiin kunnon kokoiset huoneistot, joissa päästiin kokkailemaankin koko porukalle. Lapset pääsivät uimaan altaaseen ja heittelemään kiviä mereen. Söimme loistavalla hinta-laatu -suhteella kalaa tarjoavassa ravintolassa ja kompleksin hotellipuolen melko laadukkaan, mutta sikakalliin aamupalan. Tytöt (2, 3, 4 ja 5 v.) nauttivat toistensa seurasta ja touhuta sydämensä kyllyydestä. Lomapaikassa oli tarjolla mitä erilaisimpia aktiviteetteja sesonkiaikana. Me valittiin tahallamme mahdollisimman rauhallisin aika, mutta eiköhän tuolla kesällä viihtyisi pidempäänkin. Kotimatkan aluksi kävimme vielä testaamassa Wismarissa sijaitsevan Wonnemar-kylpylän, eikä tytöillä tarvinnut kauheasti unta autossa houkutella.

Ja arki jatkuu eteenpäin harrastuksien, Suomi-koulun, kaverisynttärien ja leikkien merkeissä. Viimeiseksi vielä kuva pari päivää sitten tekemästä ensimmäisestä kokeilustani. Tämän aamupäivän jälkeen voin sanoa, että toinen kerta oli jo paljon helpompi ja maistui kaikille ainakin lapsilla ja Suomi-koulun opettajille. Odotan mielenkiinnolla, mitä päiväkotimme vanhemmat sanovat niistä vanhempainillassa ensi viikolla. 

Heipparallaa!

P.S. Vaikkei Suomi voittaisikaan Ruotsia Sotshin jääkiekossa, sain ainakin pelin aikana tämän blogikirjoituksen valmiiksi, jos se yhtään lohduttaa. Saksalainen tv-kanava ZDF näyttää pelin suorana netistä, ei tällä kertaa telkkarista toisin kuin edellisen pelin. 

Merirosvosynttäreistä joulujuhliin eli syksyä Berliinissä

Heipsis, 

vuosi pääsi jo vaihtumaan, mutta nyt on hyvä hetki katsoa taaksepäin menneeseen syksyyn ja miettiä, mitä meidän perheessä silloin tapahtui. 

Pimeä aika eli syksy ja talvi ovat etenkin ennen vuoden vaihdetta tapahtumarikkaita Saksassa, ainakin meillä. Meidän perheessä siihen kuuluu kahdet synttärit syyskuussa, Halloween 31.10, Sankt Martin –juhla 11.11, Suomi Keskuksen joulumyyjäiset marraskuun lopussa, Pyhän Nikolauksen lahjat kenkiin Suomen itsenäisyyspäivänä ja adventtiajan odotuksen ja joulumarkkinoista nauttimisen jälkeen viimein joulu. Me vietimme joulun kotona Berliinissä ensimmäistä kertaa vain oman perheen kesken, jonka jälkeen lähdimme pariksi viikoksi Suomeen, mutta siitä lisää seuraavassa kirjoituksessani. Seuraavassa jotain näistä kaikista juhlista ja arkista yskimistä väleihin.

Syksyllä meidän perheen harrastukset lisääntyivät. Olivia jatkoi tiistaisin toista vuotta muskaria eli musikaalista esiopetusta, kuten sitä virallisesti kutsutaan. Ryhmän ohjaaja on tosi innostava ja Olivia tulee aina ihan innoissaan sieltä kotiin. Lapsilla on jopa oma kansio, johon he saavat printattuja kuvia, jotka pitää kotiläksynä värittää. Päiväkotikaverien Julian ja Emilian innostamana Olivia päätti lähteä maanantaisin luovan lastentanssin ryhmään, jossa juostaan ja hypitään tunnin verran musiikin tahdissa modernin tanssin opettajan johdolla. Vaikuttaa oikein sopivalta energian purkamiskeinolta ja kun mukana on pari kaveria, niin lähteminenkään ei ole ongelma. Maanantai-iltapäivisin tosin vähän väsyttää viikonlopun jäljiltä ja maanantai ja tiistai on sen verran rankka paketti, että keskiviikkoiltapäivät tuntuvat ihan lomalta, kun ei tarvi hoputtaa lapsia heti päiväkodin jälkeen minnekään. 

Linnean mielestä syksyn paras juttu oli se, että hänestäkin tuli viimein koululainen, nimittäin suomikoululainen. Linnea pääsi Olivian kanssa samaan 3-4 -vuotiaiden ryhmään, jotka kokoontuivat suunnilleen joka toinen lauantai leikkimään, askartelemaan ja syömään eväitä Berliinin suomalaisessa kielikoulussa, jonka puheenjohtajana siis toimin. Ylpeänä pieni on pukenut lauantaiaamuisin eväsreppunsa selkään ja jäänyt siskon kanssa loruttelupiiriin, kun äiti on lähtenyt alakertaan. Linnealle riittää toistaiseksi Suomi-koulu harrastukseksi. Kielen oppimiseen ja kaverien kanssa leikkimiseen kanssa päiväkodissa kuluu ihan tarpeeksi energiaa.

Syyskuu tosiaan alkoi mieheni Ollin synttäreistä 4.9, mutta niitä ei varsinaisesti juhlittu. Aikaa ja energiaa laitettiin sitten senkin edestä 3-vuotissynttäreihin, joita vietettiin sankarin vaatimuksesta merirosvoteemalla. Tarjoilut olivat toki merirosvoaiheisia ja saksalaisiin lastenjuhliin kuuluva aarteen etsintä sopi näihin juhliin kuin nenä päähän. Keksimme siis pienelle vierasjoukollemme sopivia tehtäviä, jotka piti suorittaa (esim. temppurata ja rytmimunan kuljetus lusikassa) ja jokaisesta  suorituksesta sai palan aarrekarttaa. Kartan palaset liimattiin yhteen ja niiden tulkittiin koskevan sisäpihaamme, josta viimein kaivoimme esiin aarteen hiekkalaatikosta. Sisällä oli “kultarahoja” ja kaikille vieraille omat pikkupussit. Saksalais-kiinalais-suomalainen vierasjoukkomme oli oikein onnellinen. 

Oli hauskaa viettää kansainvälisiä synttäreitä: yksi äiti puhui pojalleen kiinaa, lapset: saksalainen tyttö, kiinalainen poika ja 4 suomalaisista tyttöä puhuivat keskenään pääosin saksaa, vanhemmat keskenään englantia ja me suomalaiset tietenkin suomea. Lapset saivat saapuessaan kaikki merirosvohatut päähänsä ja maskottina toimi papukaija Kapteeni Flint, jonka esikuva löytyy Mauri Kunnaksen Aarresaari-kirjasta. 

Lapset olivat kuulleet päiväkotikavereilta juhlasta, jossa voi kulkea pukeutuneena naapurien oville ja kysyä ”Süßes oder Saures?” (Karkki vai kepponen?). Olimme toki kokeneet Halloweenin jo kahdesti. Ensimmäisellä kerralla laitoimme kadunpuoleiset ikkunat pimeiksi ja teeskentelimme talon olevan tyhjä, koska ajattelimme lasten pelästyvän. Toisella kerralla ovellemme tuli upeasti pukeutuneita lapsia, jonka kunniaksi nuorimmaisemme päätti mennä ovelle alasti. Tänä vuonna päätimme siis keksiä lapsille pelottavat vaatteet (Olivia sai ostamani noitamekon ja Linnea perinteiset merirosvovaatteet) ja käydä parin naapurin ovella. Kolme naapuria koleassa säässä otsalamput päässä kierrettyämme totesimme saaliin ja jännityksen riittäväksi. Seinänaapuri oli oikein valmistautunut aiheeseen sopivin silmämunakarkein. Maku oli vähintään yhtä karmiva kuin ulkonäkökin. Oli pakko testata! Ensimmäistä kertaa Olli myös kaiversi meille kurpitsan, joka loihti karmivaa valoa parvekkeella.

Päiväkodilla järjestettiin perinteinen Sankt Martinin lyhtyjuhla kulkueen muodossa kovaa ja korkealta laulaen ja viihtyisästi nuotiolla kylmästä hytisten. Lapset harjoittelevat edellisen kuukauden teemaan sopivia lauluja, askartelevat jokaiselle oman lyhdyn pahvista ja paperista ja leipovat vielä hanhenmallisia Martisgans-pikkuleipiä, jotka ovat yleensä söpöjä, mutta niin mauttomia. Kieltämättä lyhdyt tuovat pilkkopimeään marraskuuhun toivottua valoa ja juhla on oikein mukava perinne. Ja ihme kyllä, vaikka kolmevuotias kaatuisi paperisen lyhtynsä kanssa, jonka sisällä palaa oikea kynttilä, lyhty ei syty palamaan, vaan kynttilä vain sammuu. Onneksi! Tulisihan siitä kauhea itku..

Tässä kuvassa keskellä on Olivia ja hänen vieressään vihreässä takissa paras kaveri Emilia.

Suomi-koulu –aktiivina syksyymme kuuluu myös olennaisena osana Suomi Keskuksen ja koulun järjestämien joulumyyjäisten valmistelu. Tänä vuonna Olli oli paikalla yleismiesjantusena ja me vanhemmat askartelimme kaikki koulupäivät myytäviä tuotteita. Ikävä kyllä itse myyjäisviikonloppuna en päässyt ollenkaan paikalle paistamaan vohveleita ja ihmettelemään myyjäistungosta, vaan hoidin sisällä kahta kuumeista lasta.

Suomen itsenäisyyspäivä saa täällä hieman erilaisen sävyn kuin Suomessa. Tosin juhlan kunniaksi tänäkin vuonna satoi ensimmäistä kertaa lunta juuri itsenäisyyspäivänä. Tietenkään koko ympäröivällä yhteiskunnalla ei ole harmainta aavistustakaan koko suomalaisesta juhlapäivästä, sillä silloin pyhä Nikolaus tuo lapsille pieniä lahjoja, mutta vain jos kengät on puhdistettu illalla. Joissakin tapauksissa koko kerrostalon lasten kengät on asetettu yöksi ovien ulkopuolelle ja lahjoja kertyy koko naapurustolta, kuten ystävämme saivat kantapään kautta oppia. Niinpä meilläkin hypättiin heti aamulla etsimään kenkiin eksyneitä paketteja. 

Lunta tuli siis aivan järkyttävät määrät, mutta onneksi me suomalaiset ollaan totuttu korkeisiin hankiin. Kuva otettu 6.12.2013 ja vaalea auto on meidän Volvo.

Meille oli tullut jopa kaksin kappalein kutsuja suurlähettilään itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Kuin onnen kaupalla meillä oli juuri silloin ystäväperhe vauvansa kanssa kylässä, joten saatoimme jättää tytöt kotiin hoitoon ja lähteä taksilla suurlähetystölle juhliin, eikä edes tarvinnut miettiä, että pitäisi ehtiä kotiin päästämään lapsenvahti kotiin. Juhlissa kuitenkin pidettiin Suomen lippu korkealla ja yhtäkkiä vieressäni alkoi flash mob –yllätys, kun pari ammattilaista laulajaa alkoi laulaa Maamme –laulua, johon lopulta koko yleisö yhtyi, suurlähettilästä myöten.

Edellisenä vuonna meidän tuli kierrettyä huomattavasti enemmän joulumarkkinoita, koska meillä kävi monet vieraat juuri joulun aikoihin. Tosin tänä vuonna markkinat olivat lähes jatkuvasti läsnä, koska kotikaupunginosassamme Zehlendorfissa järjestettiin nyt kolmatta kertaa omat pienet joulumarkkinat ja ne näki joka kauppareissulla. Kävimme siellä pari kertaa ajamalla pienellä junalla, ostamassa kauniin paperisen tähden ikkunaamme, juomassa Glühweiniä ja nauramassa saksalaisille, jotka liukastelivat muovisella luistinradalla. Veimme suomalaiset vieraamme kuitenkin katsomaan jonkinlaista joulutoria Klaistowiin Buschmann-Winkelmannin parsatilalle, jossa oli myös joulun aikaan ohjelmaa, mm. eräs punapukuinen tuttu mies oli eksynyt paikalle. 

Adventtiaikana toki avattiin joulukalentereita, katseltiin telkkarista joulukalenteriohjelmaa, niin suomalaista Toljanteria Ylen Areenasta kuin saksalaista Beutolomäustakin KiKAlta ja lapset kävivät päiväkodin kanssa katsomassa jouluaiheista teatteria jopa kolmesti. Joulukalentereissa en ole vielä antanut lasten tutustua suklaisiin versioihin. Ei edes vain sen takia, että vastustan täällä joka puolelta tulvivaa karkkien ja suklaiden ja kaiken muun makean tulvaa, vaan ihan jo siksi, että täällä on uskomattoman kauniita (tosin myös hintavia), vanhanaikaisia kuvakalentereita, joiden tuoma riemu on vähintään yhtä iso kuin suklaankin. Minä kudoin adventtiajan kovaa vauhtia sukkia, joiden oli päätetty menevän joulupukin säkkiin, sillä olin lokakuussa perinyt mummultani puikot ja langat sekä perheen ”Virallisen sukankutojan” –tittelin. Ja kyllä, minä kudon, en neulo, kuten mummunikin, vaikka se ei nykyiseen kielenkäyttöön enää oikein sovikaan. Pipareita tehtiin vain kerran, mutta joulukorttiaskarteluja riittikin kolmeksi päiväksi ja silti piti rajoittaa saajia, kun loppui aika ja hermot. 

Pääsimme toki juhlimaan pari kertaa joulujuhliakin. Tämä otos on Suomi-koulun joulujuhlasta, johon lapset olivat harjoitelleet suomalaisia joululauluja, jotka laulettiin kaikki yhdessä. Vanhemmat toivat pöytään herkkuja, joita kaikki saivat nauttia. 

Päiväkodissammekin järjestettiin joulujuhla. Ensin kahvittelimme taas vanhempien tuomin herkuin päiväkodilla ja sen jälkeen katselimme lasten valmistelemaa esitystä, jossa Olivia oli päässyt parhaan kaverinsa kanssa pyhän Nikolauksen rooliin. Näytelmää oli selvästi harjoiteltu tarpeeksi, sillä Olivia osasi omien vuorosanojensa lisäksi myös kaikkien kaverien vuorosanat ja komensi kovaan ääneen , jos joku ei heti tajunnut olevansa vuorossa. Kuvissa roikkuvat pikkupussit ovat joulukalenteri, josta jokainen sai omana päivänään pienen yllätyksen. 

Päätän raporttini Berliinistä tähän, mutta jatkoa koskien joulua ja Suomen lomaamme seuraa pian. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: tschüss! :) 

-Laura