Hieman myöhäisiä muistoja kesän Suomen reissulta

Heipsis,

Hävetti oikein huomata, että tämä on vasta kolmas kirjoitus koko tälle vuodelle. Minä laiskimus! Vaikka oikeastaan minulla on nykyään tietokoneen ääressä niin paljon "oikeaa tekemistä" koskien tointani Berliinin Suomi-koulun johtokunnan puheenjohtajana, että tällaiset "ylimääräiset" tuppaavat unohtumaan. 

Kuulin kuitenkin yllättävän monelta tutulta ja sukulaiselta Suomessa, että he jopa lukevat tätä blogiani, joten kaipa on taas vihdoin ja viimein aika antaa teille jotain luettavaa. Kuten viime vuonna samoihin aikoihin, tämäkin kirjoitukseni koskee kesälomareissuamme niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Suomeen, pääosin Kangasalle ja Sysmään.

Tänä vuonna vietimme Suomessa lasten kanssa peräti 5 viikkoa, koska halusimme olla rauhassa ilman stressiä siitä, että täytyy joka päivä käydä jossain kylässä. Lopulta meillä oli vain yksi viikko, jolloin juostiin (eli ajettiin) joka päivä eri paikassa. Lisäksi erään firman monopolin takia Suomi-Saksa –laivalipuista on tullut sellaista arvotavaraa, että ajattelimme, että yhtä hyvin reissussa voi onneksi ilmaisen majoituksen ansiosta viipyä pidempäänkin.

Niinpä mummu lensi tänne kesäkuun viimeisellä viikolla ihastelemaan pariksi päiväksi Berliinin kesää ja torstaina 27.6 laitoimme lapset omiin sänkyihinsä yöunille, mutta kannoimme heidät jatkamaan uniaan autoon klo 24, jolloin starttasimme auton kohti Rostockin satamaa. Laivamme lähti aamulla klo 5.30, joten klo 5 aamulla alkoi mummun ja minun varsinaiset yöunet. Onneksi laivalla saattoi vain syödä, vahtia leikkiviä lapsia, uida, nukkua ja vaihteeksi taas syödä ja nukkua. Kun lauantaina 29.6 saavuimme iltapäivällä Helsingin Vuosaaren satamaan, joutui 4-vuotiaamme raskain mielin eroamaan uudesta sydänystävästään, 5-vuotiaasta suomalais-meksikolaisesta tytöstä ja me ajoimme Kangasalle.

Ensimmäiset pari viikkoa Säynäjärvellä kuluivat mukavan lämpimässä säässä, niin että pääsimme uimaan ja tietenkin saunoimme. Suomi-suosikkeihin kuuluivat Pälkäneen perunalimppu (kolme pakettia kului kahdessa viikossa), metsämansikat, itse kerätyt mustikat, karjalanpiirakat, marjakeitot ja äitille La Cidrae-siideri saunajuomana. Heti loman aluksi pääsimme nauttimaan suomalaisesta lasten kulttuurista Tampereen komediateatterin Risto Räppääjä –näytelmän muodossa ja siitä pitivät lapset ja aikuiset.

Kävimme myös Kangasalan MLL:n lasten tapahtumassa Kangasalan kirkkoharjulla, jossa erotuimme joukosta pitkähihaisissa paidoissa ja housuissa muiden juostessa lyhythihaisissa hyttysten syötävinä.. Huomasin lähteneeni kolmena päivänä peräkkäin pitkähihaisissa kauppaan ja aina yllättyväni, miten juuri ja juuri +20 asteessa tarkeneekaan niin vähissä vaatteissa. Liekö kyseessä harrastamani hätävarjelun liiottelu, äkillinen säämuutos tai vilukissan luonne. Noh, totuimme lämpötiloihin ajan myötä, mutta huomasin myös kutsuneeni muita suomalaisia paikallisiksi ja itseni määritelmäksi sopisi sitten varmaan parhaiten ”ulkosuomalainen”, vaikken sitä termiä itsestäni oikein osannutkaan käyttää.

Toinen asia iski sitten juurikin näillä nimenomaisilla kauppareissuilla pitkähihaisiin sonnustautuneina, nimittäin ruuan hinta. Häpesin sitä, kun en ollut raaskinut ostaa vadelmia 2 euroa/pieni rasia Berliinin Zehlendorfin S-Bahn –aseman vihanneskauppiaalta, kun katselin suomalaisten vihannesten ja hedelmien hintoja. Kauppalasku, joka sisältää jonkin verran lihaa, juustoa, paljon kasviksia ja muita elintarvikkeita, on Saksassa n. 30-40 e ja Suomessa maksoin poikkeuksetta samasta setistä 70-80 euroa. Kun tomaatti maksaa kesällä 2,50 e/kg, niin voin vaan kuvitella, kuinka paljon kotimaiset tomaatit (joita kaikki valveutuneet suomalaiset ostavat ympäri vuoden vaikka sitten kasvihuoneessa kasvatettuina) maksavatkaan talvella. Eipä siinä s-bonukset paljon lämmitä, kun niitä ei kuukauden reissulla vielä pahemmin ehdi kertyä.

Lapsille oli saapuminen vaarin luokse metsän keskelle aluksi myös aikamoinen shokki, vaikka koti sijaitseekin Berliinin vehreällä laitakaupungilla. “Äiti, miksi täällä ei ole yhtään taloja, vaan pelkkiä puita? Mä tahdon takaisin kaupunkiin!”, sanoi neljävuotias toisena lomapäivänä. Loistavat uintimahdollisuudet, makeat metsämansikat, suomalaiset ruokaherkut ja sukulaisten seura saivat tytöt kuitenkin pian rentoutumaan ja viihtymään.

Ensimmäisenä viikonloppuna järjestettiin isäni 60-vuotisjuhlat rennosti rannassa olevalla laavulla pienen vierasjoukon ympäröimänä. Tarjolla oli lohikeittoa, leipää, salaattia ja tietenkin mansikkakakkua. Lapset pelasivat innoissaan jalkapalloa ja allekirjoittaneen pienempää täystuhoa yritettiin kaikin keinoin pitää poissa laiturilta. Suvun 8-, 4- ja viisi alle 3-vuotiasta tapasivat kaikki viimein yhdessä.

Viikko juhlien jälkeen saimme Ollinkin viimein lomalle Suomeen. Tampereen seudulla vietetyn viikonlopun jälkeen minä lähdin aikaisella junalla ystäväni Pian kanssa kohti Helsinkiä ja sieltä laivalla Tallinnaan, kun taas Olli pakkasi lapset ja maallisen omaisuutemme autoon ja posotteli kohti Sysmän Oksilan mökkiä. Siellä vietimme loppulomamme. Tallinnassa me kaksi äitiä nautimme rentouttavasta ajasta ilman pikkulasten aikatauluja, etenkin ruokaillen rauhassa ja kierrellen toki hieman myös kaupoissa.

Palattuani Tallinnasta alkoi muutaman päivän sadeputki, joten meillä oli aikaa käydä kylässä. Niinpä tuli lyhyessä ajassa käytyä moikkaamassa Ollin kummipoikaa perheineen Muuramessa, testaamassa eka kertaa Lintsin ilmaiset (!) laitteet, katsastamassa serkun omakotitalo Nastolassa jne. Saimme myös kylään ihanat entiset naapurit, jotka asuvat nykyään Lappeenrannassa.

Mummu tarjosi meille sunnuntailounaan kunnostamassaan kotitalossaan Orimattilan Heinämaalla, vaikka tytöt olisivat vaihtaneetkin lounaan mieluummin porekylpyyn.

Linnanmäki-kokemus oli niin lapsille kuin äidillekin elämän ensimmäinen, joten siitä piti ottaa tietenkin vähän kuvamateriaalia. Kun mukana oli vielä ihanat kaverit, niin kyllä uni maistui illalla, kun supina maltettiin viimein kolmen tytön huoneessa lopettaa.

Oksilassa tytöt saivat viettää paljon aikaa myös pienten serkkujensa kanssa. Okko oli 1 v 8 kk ja aluksi vielä nimetön pikkusiskonsa syntynyt kesäkuun alussa. Kuvassa Linnea ja Okko syövät herneitä. Ikäeroa serkuksilla on 1 v 2 kk, kokoeroa tuskin ollenkaan. 

Lomalle yksi huippuhetkistä koettiin ihan loppupuolella, kun Ollin veljen tytön ristiäiset järjestettiin Oksilassa. Suloisesta neidistä tuli kuuden viikon iässä Inna Sandra. Isoveljensä Okko kastettiin aikoinaan äitinsä Hannan vanhemmilla Nastolassa ja tuolloin tapaninpäivän myrskyssä kaatui puu tielle, niin että piti hakea kasteen jälkeen moottorisaha, että pappi pääsi pois paikalta. Onneksi tällä kertaa vieraita hemmoteltiin +25 ihanassa säässä ja upeassa auringonpaisteessa, joten kasteen jälkeen meidän neidit piti viedä järveen.

Uiminen oli muutenkin huippujuttu. Koska Oksilan ranta on niin lapsiystävällinen ja sää helli meitä ihanasti verrattuna viime kesään, Olivia ui jopa ilman kellukkeita ja molemmilla taidot kehittyivät hurjasti. 

Oli ihana käydä taas lomalla Suomessa, mutta oli ihana palata myös kotiin, varsinkin kun edessä oli vielä mukava parin päivän laivamatka. Laivalla oli sen verran vähän ihmisiä, että uskalsimme jättää lapset hyttiin nukkumaan ja mennä uusien tuttavien kanssa istumaan iltaa. Lapsilla ja meillä aikuisilla oli kavereita, joten matka ei tuntunut yhtään liian pitkältä tai tylsältä. 

Saimme yhteystiedot Leipzigissa ja Hampurissa asuvilta suomalaisilta ja lupaukset tavata puolin tai toisin syksyn aikana. Berliinissä meitä odotti jopa +38 asteen helle, jonka seurauksena meidän oli pakko käydä katsastamassa myös legendaarinen Wannseen uimaranta, jossa molemmat tytöt oppivat sukeltamaan. 

Palataan taas! Lupaan, että tästä edes hiukan useammin, edes tekstin merkeissä! 

Uusi koti Berliinissä

Hallo!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, täällä taas ollaan, tällä kertaa varsinaisesti Berliinistä!

Joulun jälkeen perheemme arkeen on ilmaantunut kolme pahaa aikasyöppöä. Minusta tehtiin nimittäin helmikuussa Berliinin Suomi-koulun puheenjohtaja, mikä tarkoittaa, että vietän lähes joka päivä erinäisen määrän aikaa kirjoitellen sähköposteja, välillä soitellen ja käyden iltaisin kokouksissa Suomi-koulun puitteissa. Meidän Oliviahan käy koulua joka toinen lauantai ja matkustamme silloin usein koko perhe Kreuzbergin kaupunginosaan koulun ajaksi (klo 10 – 11.30), tapaamme suomalaisia tuttuja ja syömme siellä lounaan.

Samoihin aikoihin Suomi-koulun pestin aloittamisen kanssa sain pariksi kuukaudeksi töitä. Minua pyydettiin nimittäin opettamaan Ollin kollegan suomalais-portugalilaisille pikkutytöille saksaa, sillä ajatuksella, että 6-vuotias oppisi kieltä ennen ensi syksyn koulun aloitusta, sillä päiväkoti ei äidin mielestä opettanut kieltä tarpeeksi. Kävin parina aamupäivänä viikossa keskustassa pitämään 4- ja 6-vuotiaille tunteja lastenkirjat, duplo-eläimet, laululeikki-CD:t ja leikkihedelmät opetusmateriaalinani ja se oli hauskaa. Olen miettinyt, että voisin syksyllä koittaa saada myös aikuisoppilaita, koska täällähän riittää kielitaidottomia suomalaisia.

Viime aikoina olen päässyt Suomi-koululle välillä kaksin junalla Olivian kanssa, nimittäin toinen väliaikainen aikasyöppö eli muutto vei meidät Berliinin puolelle raideliikenteen varteen eli kaupungin huvitusten ja velvoitteiden (Nokia, Suomi-koulu) tavoitettavaksi. Me olimme jo puolisen vuotta epämääräisen säännöllisesti etsineet uutta kotia ja kävimme tammikuun lopulla huvin vuoksi katsomassa erästä asuntoa ja yllättäen saimme uuden kodin loistavalta paikalta Zehlendorfin keskustasta osoitteesta: Im Schönower Park 1E.

Edellisen muuton Suomesta maksoi ja myös hoiti Nokia ja vaikka jouduimmekin käymään koko omaisuutemme läpi ja luetteloimaan sen ja katsomaan Suomeen jäävät tavarat, säästyimme pakkaamiselta, roudaamiselta ja tietenkin paperiasioilta. Nyt koitimme keksiä kaikki paikalliset ja suomalaiset tahot, joihin piti ilmoittaa sähköisesti, kirjeitse tai puhelimitse osoitteenmuutostaan. Täällä ei voi vain täyttää postissa lomaketta ja sillä selvä. Teille suomalaisille tuttaville asia sentään hoidettiin ajoissa tammikuun lopun Kangasalan reissun yhteydessä. Ollilla meni kuukauden verran illat mukavasti, kun hän haali tuttavilta pahvilaatikoita, pakkasi kaiken mahdollisen ja kuljetti kaikki pahvilaatikot tänne meidän autolla. Toki minäkin autoin, mutta kun toinen pakkasi, niin toinen laittoi ruokaa ja hoiti lapset. Isojen tavaroiden kuljettamisesta huolehti muuttofirma ja 15.3 nukuimme ensimmäisen yön uudessa kodissa.

Muutimme siis rivitaloasunnosta pienkerrostaloon, jossa on kuusi kaksikerroksista asuntoa ja kolmen samanlaisen talon keskellä idyllinen sisäpiha sekä upea vanha villa, jonka maille talot lienee 80-lopulla eli vielä Länsi-Saksan aikaan rakennettu. Paikan valintaan vaikutti se, että entisen 20 min bussimatkan sijaan, Olli saattoi nyt kävellä junalle 7 min, päiväkoti on 5 km lähempänä, mutta edelleen toistaiseksi automatkan päässä ja pelkästään meidän talossa asuu 13 lasta!!

Tässä näkyy meidän pihapiiri ja kovasti käytössä oleva hiekkalaatikko.

Mutta tämä "ihanuus" on siis meidän talo. Meidän ikkunat on 2 ylintä kerrosta vasemmassa yläkulmassa.

Tämä on näkymä meidän olohuoneen parvekkeelta tai lunta oli vielä pääsiäisen aikoihin. 

Meillä on siis käytössä kaksi kerrosta, josta alakerrassa on tilava eteinen, josta kulkee myös portaat ylös, aikuisten makuuhuone, pieni, mutta tilaihme kylpyhuone, valoisa keittiö ja ruokailu-/olohuone, jossa on käynti isolle parvekkeelle. Yläkerrassa on tyttöjen makuuhuone ja iso n. 40 m2 ja 4 m korkea olohuone. Keittiö oli meidän vuokratessa asunto tyhjä, joten jouduimme marssimaan keittiökauppaan ja teettämään mittojen mukaan keittiön, mikä täällä on siis ihan yleistä. Meillä oli onneksi jääkaappi-pakastin ja saimme vuokranantajalta uuden hellan, joten saimme lopulta hyvin kauniin ja toimivan keittiön. Alakerran ruokailuhuoneessa on ruokapöytä suoraan keittiön oven vieressä ja lisäksi huoneessa on työtilanurkkaus, lasten lelunurkkaus ja sohvana Ikean vuodesohva, joten huone pääsi jo pääsiäisenä vierashuonekäyttöön. Kieltämättä olkkarissa on välillä opiskelijakämppäfiilis, kun kaikki on tungettu yhteen huoneeseen, mutta on täällä silti viihtyisää. Kylppäri on pieni, mutta kompakti ja siellä on vain amme, mutta siinä on oppinut suihkuttelemaan ja pyykkikonekin mahtuu.

Yläkerran vessan virkaa toimittaa potta ja paperirulla. Yläkerran isossa olohuoneessa on kunnon tv:n palvontaosasto eli iso kulmasohvamme ja vielä pienempi musta nahkasohva ja kyllähän se töllö on vajaa 10 kertaa ollut päällä. ;) Toinen puoli toimii varastopuolena, koska vastapainona edellisen asuntomme 50 neliön kellariin, täällä meillä ei ole edes kellarikoppia, mutta onneksi useat muutot ovat saaneet meitä karsimaan tavaroita.

Ensimmäiset kaksi viikkoa uudessa kodissa olivat yhtä kaaosta ja työleiriä, kun kaikki liikenevä aika purettiin laatikoita ja järjestettiin tavaroita paikoilleen. Lohdullista toki oli, että laatikot oikeasti loppuivat joskus ja voi sitä mielihyvää, kun sai työntää tyhjän laatikon kerrallaan jääkaapin viereen odottamaan pois kantamista. Meille tuli pääsiäisenä vieraita ja halusimme, että siihen mennessä pahvilaatikot olisivat pois jaloista ja selvisimme.

Lapset sopeutuivat yllättävän hyvin. Olivialle tämä on jo neljäs koti ja hän ymmärsi jo muuton käsitteen ja että vanha koti pitää jättää taakse. Linnea halusi pari päivää muuton jälkeen takaisin ”kotiin” ”tästä uudesta asunnosta”, kun aikaisemmin oli pakko tehdä ero asuntojen välillä puhuen kodista ja uudesta asunnosta ja yht’äkkiä kaikki olikin kääntynyt Linnean päässä väärin päin. Tajusimme, että vaikka edellinen asunto oli meille muille vain väliaikainen ensimmäinen stoppi uudessa kotimaassa, oli pieni Linnea ollut kuitenkin vasta 1-vuotias sinne muuttaessaan, eikä hänellä ollut muistoja Suomen kodista. Vaikka olemme vielä joutuneet näyttämään kiinnostuneille entistä asuntoamme ja varsinkin Olli kävi siellä usein, emme uskaltaneet viedä tyttöjä enää sinne. 

Huomenna saamme toivottavasti viimein luovuttaa vanhan asuntomme avaimet, kun asunto on vaatimusten mukaan maalattu ja siivottu. Pitäkää peukkuja, että vuokranantajamme mielestä kaikki on kunnossa ja saamme takuumaksumme takaisin!

Kaikkea pientä säätöä muuttaessa oli, esim. keittiön asentajat huomasivat kaksi päivää ennen muuttoa, että meille ei tullut lainkaan lämmintä vettä, sillä keittiöön ei tullut ollenkaan lämminvesiputkea, eikä ollut boileria. Kolme viikkoa myöhemmin huoltofirman häiskä hoiti viimein asian kuntoon. Keittiöön oli asennettu myös ihan eri tasot kuin mitkä oltiin tilattu ja pari päivää sitten sekin asia saatiin kuntoon. Ja Suomesta saapuivat Saara-siskon mukana netistä löytyneet Vallilan verhot, jotka tuovat meille talvellakin ihanan kotoisan koivumaiseman olohuoneeseen. J

Saara-tädin ja Pirkan vierailu oli riemua lapsille, mutta ajoittain väsyttävää vieraille. 

Keittiön uudet tasot, kulutettu 2 päivää. 

Lupaan päivittää blogia jatkossa hieman useammin, mutta edelleen olemme tarpeeksi lähellä Berliinin rajaa, vaikkakin kaupungin puolella, joten blogin nimeä tuskin tarvii vaihtaa. Ai niin, tänään oli lämpöä +25 ja pyykit kuivuivat loistavasti parvekkeen auringonpaisteessa. Facebookin mukaan Kangasalla satoi lunta. Täältäkin loput lumet sulivat vasta 3 vk sitten, mutta nyt on kevät tullut hurjaa vauhtia ja viime viikon iltapäivät on nautittu n. 20 asteen lämmöstä. 

Lämpöä ja aurinkoa siis Suomeen ja missä kaikkialla tätä luettekin! :) 

Joulua, tauteja ja marrasriemuja!

Heipsis!

Edellisestä blogikirjoituksesta on sen verran aikaa, että taitaa olla parasta näin joulublogissa käydä lyhyesti läpi myös marraskuun tapahtumia, sillä silloin perheemme elämä muuttui aika tavalla. Joulublogin julkaisukin venähti vähän vuoden 2013 puolelle. Linnea aloitti päiväkodin, joten minusta tuli perinteinen saksalainen Hausfrau eli kotirouva. Linnealla kesti päiväkotiin sopeutumisessa noin kaksi minuuttia ja jo ensimmäisenä päivän meni pitkiä aikoja, etten nähnytkään häntä ja heti jäätiin päiväkotiin koko päiväksi. Hankalampaa oli kuitenkin isosisko Olivialla, sillä äidin ollessa päiväkodissa paikalla vessaan poistuminenkin oli kiellettyä ja siitä seurasi itkua. Vaikka vietin päiväkodissa vain viikon, siitä johtunutta hankalaa sopeutumisvaihetta kesti muutaman viikon ja jääminen Suomi-kouluun ja muskariin ei onnistunut yksin ollenkaan.

Nautin ensin vapaudesta, mutta pian aloin hoitaa kotitöitä tehokkaammin, leipoa tulevia tapahtumia varten ja tehdä suurta valokuvaprojektia, jonka tuotoksista muutamat läheiset ovat joululahjojen muodossa saaneet nauttia. Osa joutuu odottelemaan edelleen postin hidasta kulkua. Marraskuun puoli välissä juhlittiin Sankt Martinin lyhtyjuhlaa, jota varten lapset opettelivat kiitettävän ahkerasti erilaisia lauluja ja askartelivat omat lyhdyt, joiden kanssa kuljettiin kulkueessa pimeällä. Kulkue huipentui juhlaan päiväkodin pihassa, jossa juotiin Glühweinia, maisteltiin lasten leipomia hanhikeksejä ja nautittiin nuotion lämmöstä.

Marraskuun loppuun osuivat myös Suomi-koulun joulumyyjäiset. Niissä Olli myi loimulohta koko lauantain aamusta iltaan ilman taukoja ja ostimme kauniita koristeita, joita koululaisten vanhemmat olivat ihan vapaaehtoisesti omakätisesti askarrelleet. Suomi-keskus oli tupaten täynnä suomalaisia, jotka hamstrasivat innoissaan meidän tavoin ruisleipää, suomalaista karkkia ja suklaata ja vaikka hernekeittoa ja saksalaisia, jotka tulivat maistamaan mm. glögiä ja jo mainittua loimutettua lohta. Valmisteltiin joulua myyjäisten jälkeen myös leipomalla pipareita moneenkin otteeseen Ikeasta hankitusta valmistaikinasta, joka osoittautui oikein herkulliseksi, ainakin pikkuleipurien mielestä.

Itse päätin toteuttaa haaveeni ja viimein testata tehdä itse juureen leivottua ruisleipää ja ensimmäisestä yrityksestä tuli jo ihan kelvollista. Sittemmin juuria on tehty jo pari lisää ja leipä maistuu.

Joulukuu meillä olikin touhua ja ikävä kyllä myös tauteja täynnä. Aluksi 4.12 koitti viimein päiväkodin vanhempainilta, jolloin kotiimme kokoontui päiväkodin hoitaja ja n. 10 päiväkodin vanhempaa. Olin miettinyt jo pitkään sopivia tarjoiluja, kun tilaisuuksien luonne valkeni kuukausien aikana katsellessani muiden notkuvia pöytiä ja myös aikamoista juomatarjontaa. Olin valmistellut iltaa varten graavilohileipiä itse juuren tehdyllä ruisleivällä sekä poro- ja vuohenjuusto-tomaatti-piirakkaa salaatin kera ja jälkiruuaksi joulutorttuja, pipareita ja joulukarkkeja. Tarjoilut saivat kiitosta ja saimme asiatkin päätettyä. Nyt on vuosi aikaa hengähtää!

Itsenäisyyspäiväksi olimme saaneet kutsun Berliinin Suomen suurlähetystön vastaanotolle, joten kampaaja-aika oli varattu jo iltapäiväksi, uusi kolttu hankittu ja päiväkodin vapaaehtoistyöntekijä pyydetty lastenvahdiksi. Olli sai Suomi-koulun hallituspestin ansiosta kutsun tilaisuuteen. Olin aivan innoissani ja tilaisuus oli kyllä käymisen arvoinen. Ajomatka suurlähetystölle meinasi tosin olla vähän liiankin jännittävä, koska varattu taksi saapui vartin myöhässä, sillä kaupungin tiet olivat suunnilleen toista päivää lumen peitossa (lue: täysi kaaos) ja Israelin pääministerin vierailu sattui sulkemaan pääosan hallintoalueen kaduista, mutta kiitos neuvokkaan vanhan kunnon taksikuskin olimme paikalla klo 17.55. Cocktail-palat olivat nimensä veroisesti hyvin pieniä, mutta sieviä ja viini virtasi myös tilaisuuden laadun mukaan rivakasti. Päästimme kuitenkin lapsenvahtimme ihmisten ajoissa kotiin nukkumaan.

Samalle viikolle osui tietenkin myös Suomi-koulun joulujuhla, johon taas leivottiin tarjottavia ja tavattiin jopa joulupukki. Samana iltana järjestimme meillä myös suomalaisten pikkujoulut, joihin teimme perinteisen suomalaisen joulupöydän. Onneksi toimimme nyyttäriperiaatteella eli yksi perhe toi salaatin ja graavikalan ja toinen piparit ja porkkanalaatikon. Meille jäi lihapullat, imellytetty perunalaatikko, perunat, lihapullat ja nakit ja hyvin maistui noin 15 hengen porukalle, josta puolet oli lapsia. Vietimme oikein mukavan illan yhdessä.

Tulipa huono äiti –tunne, kun kiireisen viikon aikana tyttöjen pitkään kestänyt flunssa alkoi vain pahentua ja seuraavalla viikolla jouduin pitämään pienempää kotoa ja lopulta lääkärissä todettiin korvatulehdus. Linneahan aloitti marraskuun ensimmäinen päivä päiväkodin ja toinen päivä pieni oli jo nuhassa. Tiukka tauti vaati kuusi lääkärikäyntiä kolmella eri lastenlääkärillä. En ollut tyytyväinen oman lastenlääkärimme homeopaattisiin lääkkeisiin, sillä neljä käyntiä ja kolme lääkettä viikon sisällä eivät olleet muuttaneet taudin kuvaa lainkaan. Onneksi saimme meille parhaaksi suositellulta lastenlääkäriltä ”normaaleja” korvatippoja ja nestemäistä lääkettä, jotka viimein saivat taudin katoamaan. Pikkusisko oli todettu aamupäivällä terveeksi ja iltapäivällä isosisko oksensi, mutta onneksi ei ilmennyt pahempaa tautia.

Pahimpaan tautiaikaan kummityttöni Aino ja siskonsa Anna tulivat käymään meillä vierailulla ja jouduin lähettämään tytöt kaksin kaupungille. Onneksi pääsimme käymään yhdessä Potsdamin joulumarkkinoilla ihastelemassa adventtiajan tunnelmaa ja samoin otimme tytöt mukaan päiväkodin joulujuhlaan, jossa me vanhemmat esitimme hauskan näytelmän. Kuvissa allekirjoittaneella leveät housut ja muhkea parta. 

Tyttöjen lähdettyä ajoimme samana aamupäivänä muutaman päiväkotikaverin perheen kanssa kaatamaan joulukuusen metsästä. Muut olivat ihmeissään meidän ”ammattilaisten” otteista ja vaatteista (meillä siis tuulipuvut, muilla farkut), puhumattakaan siitä, että mainitsin hakevamme kuusen joka vuosi itse omasta metsästä. Mutta kyseessä oli siis berliiniläiset, joilla harvoilla lienee omaa metsää. Kuuseksi tuli valittua oikein kelpo yksilö, eikä se ennen loppiaista ollut nimeksikään edes varistanut.

Vain pari päivää tyttöjen lähdettyä kotiin ukki lensi luoksemme viettämään kanssamme joulua. Täällä jo käyneiden lähisukulaisten vierailut ovat siitä helppoja, että he eivät vaadi kaupunkikierroksia, vaan elävät kanssamme aitoa arkea ja auttavat kotihommissa, tällä kertaa jouluvalmisteluissa. Ukin kanssa käytiin syömässä iltaruuat sekä Charlottenburgin että Potsdamin joulumarkkinoilla, miehet pääsivät linturetkelle ja erinäisille jouluostoksille. Kuvassa Charlottenburgin linna.

Joulukuun alkupuolella saimme nauttia jopa parisen viikkoa lumisesta talvesta ja muutaman asteen pakkasesta. Paikalliset ehtivät toki kaivaa jo viehättävät puiset kelkkansa esiin, koska ne eivät suomalaisten pulkkien tavoin mene metallijalaksineen rikki vähässä lumessa. Mekin saimme kelkan naapureiltamme, mutta sen jälkeen lumet katosivatkin. Vielä aatonaattona oli kaunis lumipeite, mutta aattona kaikki oli sulanut, eikä mittari sen jälkeen ole laskenut alle nollan ollenkaan. Vielä on kuitenkin toivoa lumesta tällekin talvelle.

Lapset olivat perjantaihin 21.12 asti päiväkodissa, mitä nyt Linnean viimeiset viikot olivat korvatulehduksen takia hieman rikkonaisia, mutta onneksi äiti oli ”toimettomana” kotona. Viimeisenä päivänä vietimme päiväkodin lasten, vanhempien ja hoitajien kanssa erään hoitajan läksiäisiä Zehlendorfin keskustan kahvilassa. Lähtiessämme tyttöjen kanssa bussilla kotiin paikalla oli outoa hässäkkää. Viereinen kortteli oli eristetty ja näimme yli kymmenen poliisiautoa. Illalla luimme netistä, että naapurikorttelin pankissa joku hullu piti pankkivirkailijaa panttivankinaan puoli vuorokautta vaatien miljoonalunnaita ja uhkaillen pommilla. Onneksi olin nostanut pankista rahaa jo tuntia tapahtumien alkua aikaisemmin ja pääsimme turvallisesti kotiin.

Joulupöydässä meillä oli pääosin suomalaisia herkkuja, mutta myös muutama saksalainen erikoisuus oli päässyt mukaan. Ikeasta oli hankittu valmis kinkku (ja toinen odottaa edelleen pakastimessa) ja saman kaupan graavilohta, lisäksi kahta eri mätiä, lihapullia, peruna- ja porkkanalaatikoita, paistettua lohta, perunoita, herneitä ja salaattia. Saksalaisherkuista Olli valmisti meille kokonaisen sipulilla ja omenoilla täytetyn hanhen ja maistoimme myös kahta pateeta. Hyvin pian ruuan jälkeen lapset alkoivat mennä niin ylikierroksilla, että ukilla oli kiire naamioitua punaiseen asuun.

Joulupukki, jonka Olivia ikävä kyllä välittömästi tunnisti ukiksi, jätti vierailullaan kauhean vuoren lahjoja. Osa oli saapunut meille Suomesta postipaketeissa (paljon vielä kiitoksia kaikille!), jotka oli pikaisesti piilotettu kellariin, mutta kieltämättä tuli itsekin hankittua lapsille liian paljon tavaraa. Olivia meni aaton ihan ylikierroksilla, koska ei kiusaavan yskän ja innostuksen takia saanut nukahdettua päiväunille ollenkaan. Pukki oli erittäin antelias ja paketeista paljastui lapsille vaatteita, nuken vaatteita, suomalaisia kirjoja (Jee!), maailman ihanin Tuhkimo-barbi, jolta asiaankuuluvasti katosi jo joulupäivänä toinen lasikenkä, kivoja pelejä ja muuta mukavaa. Me muut saimme mm. astioita, ompelukoneen (?!), lompakon. 

Kun tärkein oli hoidettu, otimme skype-yhteyden Säynäjärvelle, mutta tytöt napsivat samaan aikaan pipareita, suklaata ja joulutorttuja, joten loppuillasta vauhti alkoi sokerihumalan ansiosta olla sellaista, että oli pakko laitta yhteys poikki ja saatella tytöt viimein unille.  

Joulupäivänä neiti olikin sitten kuumeessa ja päivä meni kirjojen lukemisen, syömisen, skypeilyn ja elokuvien merkeissä. Tapaninpäivänä pienemmällekin nousi kuume ja kiinalainen buffet vaihtui italialaisesta haetuiksi pizzoiksi. Joulun pyhät sujuivat kaiken kaikkiaan hyvin rauhallisesti ja lähinnä neljän seinän sisällä, sillä molemmat saivat heti ensimmäisenä arkipäivänä lääkkeet silmätulehdukseen ja kehotuksen välttää ihmiskontakteja. Saimme kuitenkin uudeksi vuoden vieraaksi ystävämme Martinin ja Beaten Grazista Itävallasta ja samalla itseltäni meni ääni ja flunssa paheni. Ehdimme kuitenkin näyttää vieraillemme Potsdamin Sanssoucin puiston sekä entisen amerikkalaisten kuunteluaseman Teufelsbergin. Itseäni lukuun ottamatta muut näkivät myös ilotulitukseksikin kutsutun kolmannen maailmansodan kaltaisen pommituksen tuttavien toteuttamana. 

Joulun pyhinä lapset saivat kuitenkin kunnolla laatuaikaa, flunssasta riippumatta. Uuden vuoden uusi arki aloitetaan levänneenä, vaikka edelleen hieman niistäen. Itselläni ei ole toistaiseksi tietoa uusista kuvioista, mutta eiköhän tämän vuoden aikana selkene, mitä sitä tässä kannattaa/haluaa/pystyy alkaa tehdä. Lapsilla joka tapauksessa kielitaito jatkuvasti kehittyy ja muutkin taidot karttuvat. Seuraavaksi alkaa kova 4-vuotisjuhlien suunnittelu ja tammikuun lopulla päästään nauttimaan viikon verran kunnon talvesta eli tulemme käymään Suomessa. Voikaa hyvin! Pian tapaamme osan teistä! :)

- Laura