Gozo ja Malta - aurinkoa ja lämpöä lokakuussa

Vietimme lokakuisen viikon Gozon saarella, joka kuuluu Maltan valtioon, joka sekin on ihan minimaalinen, mutta sentään osa EUtakin. Malta kuului pitkään Britannian siirtomaaimperiumiin, jonka ansiosta kaikki (?) puhuvat siellä edelleen englantia, niin lapset kuin vanhuksetkin. Näin perheitä, joissa lapset puhuivat keskenään englantia ja aikuiset heille maltaa ja englantia. Keskenään maltaa puhuvat paikalliset puhuivat kassaneidille englanniksi. Brittiläistä perua oli myös vasemmanpuoleinen liikenne, mutta onneksi Berliinin liikenteessä selviävä kuskimme selvisi myös siitä.

Lähdimme reissuun meidän äidin ja Ollin isän kanssa sillä ajatuksella, että aina ei tarvitse lähteä Suomeen tavatakseen suomalaisia ja näin pääsimme kaikki yhdessä lomalle lämpimään ja aurinkoon, eikä edes tarvinnut poistua Euroopasta. Meillä oli silloin vasta vähän aikaa ollut iltapäivän lämpötilat vähemmän kuin +15, mutta lähtöä edeltävät päivät kuitenkin, mutta etenkin mummulle ja ukille tuo auringonpaiste ja +25 olivat erittäin tervetullutta vaihtelua sateeseen. Lapset olivat jo pitkään odottaneet näkevänsä isovanhempia ja loma lämpimässä tuli sitten mukavasti siinä sivussa.

Varasimmme erikseen lennot ja vuokrasimme saksalaiselta matkatoimistolta paikan päältä talon ja tietty vuokra-auton. Kuulemma ei tarvinnut pihistellä, joten kalleinhan on aina paras, ja niinpä saimme kaksikerroksisen villan, jossa oli ulkouima-allas (joka tosin oli muurien ympäröimänä uintikelpoisen lämpöinen luultavasti vain kovalla helteellä), 3 terassia, 4 kylppäriä ja 3 makuuhuonetta. Se sijaitsi rauhallisessa Sannatin kylässä, jossa ei ainakaan näin sesongin ulkopuolella ollut mitään elämää, mutta meidän ukki oli tyytyväinen, kun aamuisille linturetkille pääsi suoraan ulko-ovelta.

Vaikka reissattiin pääosin tyttöjen ehdoilla, neljän aikuisen läsnäolo antoi mahdollisuuden myös jakaa porukkaa niin, että kaikki olivat tyytyväisiä. Jo mainittujen aamuisten linturetkien lisäksi naiset pääsivät läheiseen Victoriaan, Gozon suurimpaan kaupunkiin shoppailemaan. Heti tokana päivän piti käydä katsomassa Gozon pakollinen turistirysä, Azur Window eli reikä kalkkikivikalliossa, josta näkyi läpi sininen Välimeri. Ei ollut ehkä ihan niin myyvä selitys kuin matkailumainoksissa, mutta googlesta löytyy lisätietoa. Ihan hieno paikka kuitenkin.

Uimista tytöt olivat odottaneet eniten, mutta jo ensimmäisenä päivänä kävi tosiaan ilmi, että uima-altaamme oli lievästi kylmän puoleinen. Se ei tosin estänyt isää ja tyttäriä ilakoimasta viileässä vedessä muutamaan otteeseen. 

Päätimme kuitenkin testata Välimeren lämpötilaa ja vesihän oli kuin linnunmaitoa, vähintään +25. Päädyimme uimaan idylliseen Xlendin kylään, jossa maltalaiset lomailevat ja lapset saivat kahlata kirkkaassa vedessä ja lainata pietarilaistytön hiekkaleluja. Linneakin uskalsi luottaa taitoihinsa ja oppi uimaan kellukkeiden avulla. Suoraan vedestä pääsikin nousemaan terassille syömään kalaisaa lounasta, ei kuitenkaan bikineissä, kun naapuripöydän britit. 

Viimeisenä päivänä kävimme sukeltajien suosimassa suojaisassa Mgarr ix-Xinin lahdessa uimassa, jossa helle yllätti ukin, jonka oli uskaltauduttava mereen ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen. Paikalla ei ollut paljon ketään muita ja vesi oli uskomattoman kirkasta. Pikkuneidin kellumisen keskeyttivät pelottavissa maskeissa paikalle ilmestyneet sukeltajat, eikä uimisesta tullut enää mitään.

Toinen must-juttu oli tietenkin retki itse Maltan saarelle. Sinne lähdettiin aikaisin aamulla, sillä lauttamatka kesti puolisen tuntia ja sieltä ajoimme tunnin verran kohteeseemme pääkaupunki Vallettaan. Ikivanha kaupunki oli vain kilometrin kanttiinsa ja kuului Unescon maailmanperintökohteisiin, joten se oli todella näkemisen arvoinen. Lapsetkin ihmettelivät vanhoja taloja ja kapeita kujia. 

Kaupungin ihmettelyn jälkeen miehet ostivat eväitä ja halusimme nähdä saaren ainoan metsän, joka sijaitsi presidentin linnan lähellä. Puolisen tuntia ehdimme pikniköidä, kun alkoi jyristä ja tummat pilvet vaikuttivat uhkaavilta. Ehdimme juuri autolle, kun vettä alkoi tulla. Saarelle osui ensimmäinen ukkosmyrsky ja rankkasade viiteen vuoteen ja jouduimme tarkistamaan kartasta, ettei tiet kulkeneet alankojen kautta, koska laaksoihin kertyi hetkessä yllättävän suuri määrä vettä, eivätkä paikalliset olleet erityisen tottuneita sadekelin kuskeja. Selvisimme lauttarantaan ja katsoimme jatkuvasti välkkyvää salamointia. Onneksi sade hellitti meidän päästyä laivaan ja olimme iloisia etenkin paikallisten viljelijöiden puolesta, kun rutikuiva maa sai vettä, vaikka imeytymisessä kestikin aikansa.

Kävimme toki myös katsastamassa Gozon pääkaupungin Victorian, joka sijaitsi vain 5 km päässä Sannatista. Ensin naiset tarkistivat vaatekauppojen tarjonnan ja myöhemmin lähdimme koko porukalla katsomaan kauniita kujia ja kaupungin keskellä kohoavaa jykevää linnoitusta, Il-Kastellea, josta avautui mahtava näkymä yli koko saaren. 

Lapset nauttivat isovanhempien seurasta, mutta ihan täysin heidän hoitoonsa tytöt eivät meinanneet uskaltaa. Reissun loppua kohden käytimme kuitenkin lievästi lahjontaa eli jätimme tytöt katsomaan Herra Heinämäen lato-orkesteri-DVD:tä ja syömään suklaakeksejä, niin mummun ja ukin seura ei vaikuttanut enää yhtään hassummalta ja pakenimme pikaiselle kolmen ruokalajin illalliselle naapuriravintolaan, vain aikuisten kesken. Palattuamme Olivian iltahuuto kaikui pihalle asti, mutta olimmepa saaneet paria tunti aikaa ilman lapsia.

Nautimme hyvästä ruuasta ja Olivia oli innoissaan löytäessä pöydästä usein lempiruokaansa oliiveja. Kalaa saarella syötiin luonnollisesti paljon ja se oli hyvää. Yhtenä iltana lähdimme Xlendin kylään päivälliselle, kun lähiravintola aukaisi ovensa vasta klo 18.30 ja Maltan Lonely Planet –oppaan mukaan Xlendissä oli hyvä ravintola. Ravintolassa olikin upea kattoterassi, josta tytöt katselivat ihmeissään auringonlaskua, kun pimeän tullessa niin kotona kuin reissussakin lapset ovat yleensä jo sisällä. Tytöt jaksoivat melkein rauhassa odottaa hitaasti saapuvaa ruokaamme, mutta kokemuksesta viisastuneena olimme iloisia, että viimeisenä iltana meitä odotti huomattavasti rentouttavampi ruokailukokemus.

Talosta löytyi nimittäin palveluista kansio, josta löytyi myös mahdollisuus tilata paikalle oma kokki. Käytimme viimeisen illan moiseen luksukseen. Meille ilmoitettiin, että kokkimme Olga saapuu klo 16.30 ja ruoka on valmista klo 18 ja kuten olimme toivoneet, pääruokana on kalaa. Olga ei ollutkaan pelkäämämme keski-ikäinen entinen kolhoosikokki, vaan kolmekymppinen pirteä tsekkiläisnainen, joka loihti meille ihanat ruoat. Olgan ilmaannuttua paikalle veimme lapset purkamaan energiansa leikkikentälle ja palasimme maistelemaan ihania paikallisia antipastoja, joissa oli mm. makkaroita, valkosipulilla ja sitruunalla maustettuja papuja, oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Pääruuan tärkein raaka-aine oli tomaatti. Sitä oli uunissa paistetuissa perunoissa, salaatissa ja kapriksella maustetussa kalan kastikkeessa. Lampuka-kala maistui herkulliselta ja lastenkin kanssa syöminen oli rauhallista. Jälkiruuaksi meitä odotti pakastimessa Olgan ystävän tekemää suklaajäätelöä. Ja koko lystistä maksoimme reilut 150 euroa koko kuuden hengen seurueelta, joten ravintolassa olisimme tuskin selvinneet halvemmalla, vaikka viinit olivatkin itse ostettuja.

Kaikki hyväkin loppuu aikanaan ja niinpä oli viikon jälkeen pakko sanoa hyvästit Gozon kauniille saarelle. Lentopäivä kotiin oli rankka, sillä lapset olivat nukkuneet autossa matkalla lautalle, eivätkä nukkuneet yhtään lennoilla. Kotona olimme kuitenkin täynnä uutta auringosta saatua energiaa ja meitä hemmoteltiin edelleen loistavalla säällä. Aurinko paistoi, lehdet olivat päässeet upeaan ruskaan ja neljäna päivää paluumme jälkeen lämpötila kohosi yli +20 asteen. Aamuinen +10 tuntui toki viileältä, mutta Suomen lämpötiloihin verrattuna sekin oli luksusta. Maltalle palaamme vielä varmasti joskus. Sen verran upea paikka oli!

Linnea totesi kaksi päivää paluun jälkeen: ”Minä kelluin meressä. Minä haluan takaisin sinne uimarannalle” ja vielä viikon jälkeen katsoi takapihalle ja sanoi haluavansa uima-altaaseen.