Suomi - Finnland 7.7 - 30.7.2012

Kolme viikkoa sadetta, hyttysiä ja ystäviä eli tarina siitä, kun Karhu-perhe lähti Suomeen lomalle

Viidentenä hääpäivänämme 7.7.2012 heräsimme aamulla aikaisin ja Olli hyppäsi suoraan sängystä pakkaamaan hurjaa vuorta kasseja ja pusseja Skodaamme. Itsehän olin vielä ottanut lapsille muka vähän vaatteita, kun ”niitä voi aina pestä”, mutta ”Suomen kesästähän ei koskaan tiedä”. Viimeisessä väitteessä osuinkin oikeaan. Kolmen viikon reissumme sisälsi lähes joka päivälle ainakin yhden sadekuuron, joillekin päiville vain pienen auringon pilkahduksen, joten lähes kaikki vaatteet tulivatkin käyttöön.

Olimme varanneet vain tunnin ylimääräistä aikaa ajoon Rostockin satamaan ja sekin oli tarkoitettu ruokailuun. Eihän oltu koskaan aiemminkaan juututtu ruuhkaan, miksi niin tapahtuisi tällä kertaa. Mutta nyt liikenne seisoi jo Berliinin 200 km pitkällä kehätiellä ja puoli tuntia meni körötellessä vain siksi, että liittymässä oli toinen kaista suljettu. Odotellessa etenemistä vanhempi takapenkin neiti oli syönyt innolla mandariinia. Ilmeisesti viimeinen pala juuttui kurkkuun ja ensi kertaa ikinä pääsimme takapenkin siivoushommiin automatkalla. Onneksi myös reissun ainoan kerran. Niinpä pikaruokailusta Rostockin laidalla tuli myös auton ja lapsen puhdistushetki, jonka jälkeen kiiruhdimme satamaan.

                     

Laivamatka oli oikein mukava. Leikkihuoneessa riitti kavereita, mukavasti vielä paljon samanikäisiä tyttöjä, myös meidän Olivian kokoinen, mutta jo viisivuotias ”Iso-Olivia” Turusta. Kannella oli myös paljon leppäkerttuja, älä kysy miten ne olivat sinne joutuneet, mutta ne tekivät vierailuista tuulisella kannella huomattavasti mielenkiintoisempia. Olkoonkin huonon vanhemman merkki, uskalsimme juhlistaa hääpäiväämme tyttöjen sammuttua lasillisilla kuohuviiniä laivan baarissa, kun kävimme katsomassa 10 min välein, että jälkikasvu on edelleen tajuttomana.

Tytöt olivat jo muutaman viikon odottaneet Suomeen pääsyä ja laivalla odottelu oikein kulminoitui ja kyllä oli riemua, kun viimein lauantaiaamuna laiva saapui Vuosaaren satamaan ja lähdimme köröttelemään kohti Kangasalaa. Vaari ja tytöt olivat yhtä innoissaan jälleennäkemisestä. Myös kaikki vaarin luona ja läheisyydessä asuvat eläimet piti heti päästä näkemään. Pihasta löytyneet lukuisat metsämansikat löysivät myös kaksi uutta ystävää. 

Kangasalla vietetyn viikon aikana säät eivät varsinaisesti suosineet, mutta meillä oli täysi ohjelma, joten eipä sitä olisi välttämättä huomannutkaan. Kävimme ihastelemassa tätini uutta taloa ja Korpitien entisiä kotimaisemia. Hervannassa tavattiin Olivian entistä leikkikaveria ja Ollin kavereita ja itse pääsin jopa kampaajalle! Loppuviikko menikin sitten tiivisti juhlia järjestellen eli leipomisen, siivoamisen ja ruuanlaiton merkeissä.

Saara-täti ei onneksi ehtinyt väsyä tyttöjen riehuttamiseen. Tytöt esittelevät myös uusinta muotia eli Olivialla yöpaitana Saaran vanha t-paita kokoa M ja Linnea pukeutuu pareoon tai leikkii toukkaa, miten. Kelpasi iltariehunnaksi. 

Lauantaina nimittäin juhlittiin allekirjoittaneen siirtymistä seuraavalle vuosikymmenelle noin neljänkymmenen vieraan voimin lämpimässä auringonpaisteessa, joka sateisen viikon jälkeen oli suoranainen ihme. Listalla oli lohikeittoa, salaatteja ja mansikkakakkua. Paikalle oli kutsuttu alunperin 15 alle 5-vuotiasta, mutta hulinan jälkeen olimme lopulta tyytyväisiä, että ihan kaikki eivät päässeet paikalle, mutta onneksi näimme lähes kaikki pienet muutenkin. Oli kuitenkin ihana nähdä sukulaisia ja ystäviä pitkästä aikaa ja vielä näppärästi, kaikkia kerralla. Nuorempi väki innostui lähtemään ihan keskustaan asti jatkoille, mutta raihnainen kolmekymppinen sankari kömpi vällyjen alle jo ennen puoltayötä.

Juhlien jälkeinen sunnuntai oli lasten päivä. Aamulla he pääsivät serkkuni vanhaan leikkimökkiin leikkimään pikkuserkkujen kanssa. 

Iltapäivällä koitti odotettu hetki, kun Saara-täti talutti heitä Merri-ponin selässä. Paras juttu Linnean mielestä taisi tosin olla kypärä.

Kangasalan vierailurundin ja juhlajärjestelyjen jälkeen lähdimme mielellämme lomalle Sysmän Oksilaan, jossa ei asunut tuttuja lähellä eli oli pakko rauhoittua paikallaan. Ajoimme sinne Orimattilan kautta ja kävimme tapaamassa isomummua Orimattilan terveyskeskuksessa. Oksilassa tapasimmekin pitkästä aikaa myös Linnean Helena-kummin ja Jyrin ja pian sinne saapuivat myös Kalle-setä, Hanna ja Okko-serkku, 8 kuukautta täyttä hymyä. Oksilassa vietettiin tiistaina kunnon lomapäivää, johon sisältyi mansikkakakkua + kuoharia oikean syntymäpäivän kunniaksi, pizzaa, saunomista ja illalla vielä Trivial Pursuitia aikuisten kesken. Paras lahja oli tietty, että minä voitin! ;)

Aamulla hyppäsimmekin ajoissa autoon ja olimme jo ysiltä ajelemassa vesisateessa kohti Lappeenrantaa tapaamaan rakkaita entisiä naapureitamme Kangasalan Korpitieltä. Eikä mennyt kuin huraus, niin Olivia jo halasi rakasta ystäväänsä Vilmaa ja ihastelimme pienen Siljan ensimmäisiä askelia. Näimme kauniin kesäkaupungin tärkeimmät nähtävyydet, mm. Ilvesten omakotitalon pohjan, kauniin Saimaan kanavan ja maistoimme vety- ja atomilihapiirakoita kauniissa, mutta ah, niin märässä satamassa. Lapset sammuivat leikeistä väsyneinä, mutta onnellisina autoon matkalla takaisin Sysmään.

Edellisen touhupäivän päälle saimme kylään Olivian Berliinin kaverin Minnin ja lopun perheensä ja vauhtia taas riitti. Kun saunotimme naisporukalla pikkutyttöjä, huomasimme Olivialla outoja vesikelloja, joiden luulimme olevan hankaumia suuresta kaulakorusta. Kun niitä aamuun mennessä ilmaantui lisää, teimme vesirokkodiagnoosin. Rakkuloita oli melko paljon ja vietimme pari aika levotonta yötä, kun Olivia raapi ja potki välissämme koko yön, mutta kuumetta ei tullut onneksi yhtään. Kiitos tilavan tontin, ulkona leikkiminen sujui loistavasti, vain muista lapsista täytyi ottaa etäisyyttä. Niinpä perjantai-iltana Olivia jäi ukin kanssa katselemaan Pikku Kakkosta ja syömään sipsejä, kun lähdimme katsomaan äidin kotitalon remonttia ja heidän serkkutapaamistaan.

Keskiviikkoiltana lähdimme ”evakkoon” Lahteen, kun Ollin setä tuli perheineen Oksilaan meksikolaisten vieraidensa kanssa ja pääsimme nauttimaan ukin asunnon upeasta näköalasta Vesijärvelle. Kieltämättä oli taas näppärää, kun pääsi makuuhuoneesta muutamalla askeleella, keittiöön ja kylppäriin, eikä välissä tarvinnut ravata kovin monia rappuja, kuten kotona. Pääsimme jopa kaksin istuskelemaan Lahden satamaan illalla, kun ukki torkkui sohvalla lasten kuorsatessa. Wuhuu!

Viimein pääsimme myös shoppailemaan kauppakeskus Karismaan, kun Olivialle piti hankkia uudet ulkoiluvaatteet ensi syksyksi. Täällä ei ainakaan yleisesti tunneta teknisiä ulkovaatteita eli sellaisia, jotka näyttävät hyvältä, mutta pitävät tuulta ja vettä, mutta onneksi Suomessa osataan tehdä käytännöllisiä ulkoiluvaatteita. Lisäksi hankimme ainoan Olivian toivoman tuliaisen eli mekkomallisen yöpaidan, jotta prinsessaleikkejä ei tarvitsisi lopettaa nukkumaan mennessäkään.

Perjantaina, viimeisenä kokonaisena Suomi-päivänämme, alkoi viimein alkoi loistava kesäsää, joten uimme, saunoimme ja uimme ja iltapuuron korvasi rannassa nuotiolla paistettu makkara. Lapset päättivät vielä ennen nukkumaanmenoa mennä vähän uimaan. Ihanaa! Nukkumaanmenoakin siirrettiin hyvän ilman kunniaksi tunnilla eteenpäin, kun olipa se lomalla oli ollut niin harvinaista herkkua, vaikka tiesinkin, että Saksassa lämmintä tulisi varmasti vielä riittämään.

Lauantaiaamuna pakkasimme auton aamulla loppuun. Tavaraa oli ihan älyttömästi. Päikkäriaikaan Skodamme suuntasi Helsinkiin, jossa oli mukava jälleennäkeminen perhe Smolanderin kanssa kuumalla leikkikentällä Viikissä. Barcelonan reissun kaverukset Olivia ja Aino-Sofia juoksivat posket punaisina hehkuen ja pääsivät purkamaan energiaansa. 

Perhe Sarka-Liikanen vastasi vielä viimeisestä  Suomen kamaran ruokahuollostamme, kunnes viideltä ajettiin taas Vuosaaren satamassa auto laivaan. Tällä kertaa laiva oli lähes tyhjä, eikä esim. rekkoja ollut ollenkaan. Myöskään leikkikavereita ei ollut pahemmin, mutta edellisen hulinapäivän jälkeen etenkin Linnea tuntui kaipaavankin ihan vain köllöttelyä sängyllä. Aikaisin maanantaiaamuna pääsimme taas hurauttamaan Rostockissa moottoritielle reippaampiin nopeuksiin ja Olivia siteerasi vaarilla luettua Kristiina Louhen Aino matkustaa –kirjaa: ”Vihdoin kotona”. Kyllä lapset ottivatkin jälleennäkemisestä omien lelujen kanssa kaiken ilon irti ja vaikka reissu olikin ihana, kyllä oma sänky on maailman paras paikka. 

Tytöt leikkivät reissun aluksi vielä keskenään saksaksi, joskus toisella viikolla kieli vaihtui suomeksi. Palattuamme huomasimme etenkin Linnean kielitaidon karttuneen hurjasti loman aikana. Pikkuneiti puhuu pidempiä lauseita ja muutenkin paljon enemmän kuin aikaisemmin. Olivia oli aivan innoissaan päästessään takaisin päiväkotiin ja vaikka pelkäsin saksan kielen unohtuneen, heti kun tulimme ovesta sisään neiti kailotti pitkän lauseen: ”Carina, kann ich bitte Zeil haben?”, joten ei ollut mitään ongelmia.

Loman jälkeen palasimme tosiaankin kotiin. Mielestäni Saksassa on nimittäin tuntunut ihmeellisenkin kotoisalta paluun jälkeen. Toki jokaisella lomalla tulee herkuteltua, niin kerrankin tuntui siltä, että kiva päästä Saksaan syömään taas terveellistä arkiruokaa, kun Suomessa tuli syötyä niin epäterveellisesti. Lapsetkin nauttivat taas arjesta ja hankimme Linnealle nimipäivälahjaksi saksalaislasten suosikin, potkupyörän (saks. das Laufrad), josta pieni neiti oli hyvin ylpeä. Ikävä kyllä nimipäivälahjaksi tuli myös siskolta saatu vesirokko, mutta lievänä ja parempi sairastaa sekin pois pienenä. Pääsee sitten taas harjoittelemaan potkuttelua.