Ciao!
Täällä on Barcelonan reissun jälkeen alkanut arki, osittain
flunssien siivittämänä. Kamera on ollut aikalailla levossa lipaston laatikossa,
kun sai reissussa huhkia niin paljon, eikä ole ollut mitään kovin merkittävää
tapahtumaakaan. Ehkä pienen blogipäivityksen verran kuitenkin..
Reissussa sitä ilmeisesti tuli rähjäännyttyä, koska tytöt
tulivat jo reissussa nuhaan ja meihin aikuisiin se iski vasta kotona. Itse
ihmettelin keskiviikkoiltana, kuinka koville kauppareissu, kun olin ihan puhki.
Jotenkin oli muutenkin kipeä olo, niin en uskaltanut lähteä zumbailemaan.
Onneksi en mennyt, sillä sen tunnin aikana, kun olisin ollut jumpassa, kuume
nousi asteella ja makasin koko seuraavan päivän. Kuitenkin seuraavana iltanakin
kuumetta oli +39,5 astetta, mutta lepäilyn ansiosta seuraava päivä oli jo
kuumeeton ja selvisin ehkä juuri kovan kuumeen ansiosta ilman nuhaa. Ollilla
tauti kesti ilman kunnon lepoa pidempään ja pientä kuumetta oli peräti 5
päivää. Mutta Olli oli tunnollinen työntekijä, sillä hän oli ottanut
helatorstain jälkeisen perjantainkin vapaaksi ja sairasti vapaapäivinä. Linnea
selvisi päivän kuumeella ja Olivia kokonaan ilman.
Olivia koki lauantaiaamuna yllätyksen, kun käskimme sen
vierestämme katsomaan löytyisikö vierashuoneesta joku ja sinnehän oli yön
aikana ilmestynyt vaari. Voi sitä molemminpuolista riemua, kun riehuminen
alkoi! J
Harmi vaan, Linnea oli vielä lauantain vähän kuumeessa, joten emme uskaltaneet
vielä lähteä kuin pienelle ratas- ja pyörälenkille kanaalin varteen, koska ulkona
oli lämpöä kuitenkin +25 astetta. Seuraavana päivänä lähdimme ajelemaan
Spreewaldin idyllisiin maisemiin Schlepzigin pikkukylään, jonka läpi virtasi
joki, jolla kuljettiin kanooteilla ja eräänlaisella sauvottavalla
gondolimaisella veneellä (der Kahn auf Deutsch). Söimme siellä Ollin aiemmin
löytämässä panimoravintolassa kalaa ja löytyipä sieltä kotitekoisen jäätelön
lisäksi pieni viskitislaamokin. Ikävä kyllä sairastelu jatkui ja vaariin iski
joku vatsapöpö niin, että seuraava päivä meni sängyssä.
Sunnuntai-iltana kävimme leikkikentällä ja kun tytöillä oli
taas vähän liikaa vauhtia kiipeilytelineessä ja äitin huomio herpaantui ehkä
sadasosasekunniksi, niin nuorempi pääsi tipahtamaan ja ”pääsimme” tutustumaan
lastenpäivystykseen Potsdamin Klinik Ernst von Bergmann -sairaalassa. Hampaat
eivät ihan tulleet alaleuasta läpi, mutta leuka jäi ilmeisesti sen verran
pahasti hampaiden väliin, että sekä sisä- että ulkopuolelle tuli kunnon reikä
ja verenvuoto oli sen mukaista. Palvelu oli onneksi nopeaa ja hyvää ja pian
meitä oli neljä aikuista pitämässä pyyhkeeseen käärittyä tyttöä kiinni, jotta
liimattuun haavaan saatiin pari perhoslaastaria ja vanulappu päälle. Kuulemma
haavaa ei olisi saanut kastella viikkoon, mutta lappu tippui siitä seuraavana
yönä ja kun tytöllä oli käytännössä kokoajan tutti suussa, niin kaipa se pari
tuntia pysyi kuivana. Surkeaa vain oli, että sisäpuolta alkoi särkeä niin, että
pariin päivään tyttö ei saanut juotua edes vettä ja lämpöä oli kuitenkin lähes
+30. Onneksi limakalvot paranevat nopeasti, eikä leuassakaan näy enää kovin
pahaa jälkeä.
Helluntai on täällä kaksipäiväinen. Toukokuulle osui
helluntain lisäksi arkipyhät vappu ja helatorstai, joka tekee lähes puolet
Berliinin vuoden arkipyhistä, joita on vain kahdeksan. Kun tähän lisää vielä
meidän Barcelonan reissun, tuntui, ettei Olli ollut ollenkaan töissä ja aika
kului kuin siivillä. Toisena helluntaipäivänä eli maanantaina leivoin kauan
himoitsemani mansikkakakun, sillä olin luvannut viedä sen kyläpaikkaamme
tuliaisiksi. Hölmönä en vain jaksanut tehdä pohjaa jo sunnuntai-iltana, vaan
jätin sen aamuun ja halusin myös täyttää sen silloin, joten tuli vähän kiire.
Halusimme nimittäin käydä katsomassa petolintutarhan, Falkenhofin Potsdamin
etelälaidalla vielä päivällä. Jotenkin ehdimme kuitenkin ja tuurilla siellä oli
myynnissä saksalaiseen tapaan makkaraa ja leipää halpojen kakkupalojen lisäksi,
joten lounaskin oli hoidettu. Tarhalla oli myös vuohia ja kaneja, joita sai silittää ja onneksi kanit pääsivät halutessaan pakoonkin, kun Linnea lähestyi välillä vähän turhan suurella innolla ja äänellä.
Mansikkakakkuun tuli väliin helppoa vaniljakiisseliä (lisää
vain maito ja sekoita) ja mansikkasosetta ja päälle mansikoita ja kiille. Tosin
yritin tehdä kiilteen liivatteella, mikä ei tietenkään onnistunut. Olisi kai
pitänyt jäähdytellä sitä vähän ensin, koska kakku imi kaiken liivatteen, eikä
reunoille vatkatusta vaniljakastikkeestakaan tullut tarpeeksi jäykkää. Noh,
maku oli ok, eikä leikatusta kakusta nähnyt enää, että se oli enemmän kuin
epäonnistunut.
Päikkärien jälkeen laitoimme siistimmät vaatteet päälle ja
ajoimme Zehlendorfin eli Berliinin lähimmän kaupunginosan hienolle kadulle
Olivian päiväkotikaverin Tobyn uuteen kotiin kansainvälisiin grillijuhliin.
Tobyn äiti on unkarilainen ja isä Berliinistä, jossa myös hänen pikkuveljensä
on syntynyt, mutta Toby on syntynyt Etelä-Afrikassa, jossa perhe asui kolme
vuotta. Juhlissa oli mm. amerikkalainen perhe, jonka isä oli palestiinalainen
ja itävaltalainen perhe, jonka isä oli Syyriasta. Yhden perheen äiti oli
unkarilainen, joten kerrankin meidän suomen kieli kuului ihan sujuvasti
porukkaan, kun keskustelu käytiin englanniksi, saksaksi, unkariksi ja suomeksi.
Juuri tällaista elämää täällä kaipasimmekin. Tosin Tobyn perhe asui talossa,
jollaisen vuokraamiseen meillä ei olisi ikinä varaa, mutta ainahan sitä voi
kansainvälisiä kavereita hankkia.
Esimerkkejä kielen oppimisesta: annoin Olivian enempää
ajattelematta raastaa porkkanaa, kun teimme yhtenä iltana iltapalaksi
teeleipiä, kun Olli oli lähtenyt Linnean kanssa kauppaan. Tietenkin 3-vuotias
raastoi vähän sormeaan ja Olivia totesi, ”äiti tässä sormessa on Blutea”. Sana
veri kuuluu ilmeisesti päiväkodin jokapäiväiseen sanavarastoon. Toinen
esimerkki tuli pari päivää myöhemmin jostain suomalaisesta puuhakirjasta, jossa
seikkaili Yrre-orava. Nimi oli ilmeisesti r:ää taitamattomalle aikamoinen
kauhistus, sillä kun pyysin Oliviaa toistamaan sanan Yrre, hän totesi ”Eichhörnchen”,
joka ei totisesti ole ainakaan edellistä helpompi lausua. Saksan kieli lienee
siis helppoa, ainakin 3-vuotiaalle! Kieli alkaa tarttua Linneaankin, kun Olivia
puhuu sitä niin paljon kotona ja käymme muskarissa ja kun käsken ”stampfen”,
niin johan tyttö alkaa tömistämään.
Meillä kävi kylässä Ollin espanjalainen työkaveri Juan,
tsekkiläisen vaimonsa ja poikansa kanssa. Keskenään pariskunta puhuu englantia,
2,5-vuotias Daniel puhui toistaiseksi kuitenkin lähinnä tsekkiä, mutta ymmärsi
myös espanjaa ja kun perhe asuu saksankielisessä maassa, voi kuvitella, että
pienellä varmaan hetki menee ennen kuin mikään kielistä on sujuvaa. Ilmassa oli
ihana kielten sekamelska, kun näihin lisättiin vielä suomi perheen käydessä
meillä. Silti lapset leikkivät ja tappelivat ihan sujuvasti ilman yhteistä
kieltä.
Heidän kyläilynsä oli hyvä mahdollisuus jatkaa kaivertamaan
jäänyttä kakkuprojektiani ja käytinkin perjantain saadakseni aikaan
mahdollisimman toimivan mansikkakakun. Linnea päätti nimittäin sammua aamulla autoon
ja jatkoi uniaan vielä sohvalla, joten käytin peräti kahden tunnin päikkärit
hyväkseni ja tein sämpylätaikinan ja paistoin toisen kakkupohjan. Tällä kertaa
tein viisaasti vain 4 munan kakun, koska viiden munan kakku kohosi yli reunojen
ja lätsähti. Käytin myös paljon aikaa googlailuun leivontaguru Kinuskikissan
blogissa ja loihdin muhkeat mansikka- ja suklaatäytteet. Kaupasta löytyi
Tortenguss-nimistä ainetta, joka kiehautettiin veden ja sokerin kanssa ja
kaadettiin mansikoiden päälle kiilteeksi ja siitä tuli mahtava.
Reunapursotusten kerma vatkaantui vähän turhankin kovaksi Sahnesteif-nimisen
aineen johdosta ja pursottamisessa on vielä harjoiteltavaa, mutta ainakin tällä
kertaa sisällöstä tuli hyvä ja tätä kakkua riitti yksi pala täyttämään mahan pitkäksi
aikaa. Eli loistavaa grillailun jälkkäriä, jota tosin syötiin aika monta päivää sen jälkeenkin! ;)
Kävimme onneksi seuraavana päivänä ihastelemassa eläimiä ja
hoitamassa viikon liikunta-annoksen kaupungin itäpuolella sijaitsevassa
Tierparkissa. Kyseessä ei siis ole sama eläintarha Zoo Berlin, jossa yleensä
käymme, joka sijaitsee keskustassa ja entisessä lännessä, vaan todellakin
eläinpuisto, jossa kävellään pitkiä matkoja ja eläimiä on siellä täällä isoissa
aitauksissa. Sisäänkäynnin luona oli korttelikaupalla ddr:n aikaisia
blokkitaloja, joka sai oikeasti tuntemaan, että olemme palanneet ajassa vähän
taaksepäin ja muistuttamaan siitä, kuinka erinäköinen kaupungin itäpuoli länteen verrattuna. Alue oli valtava, mutta oikein mukava, isompien lasten kanssa siitä
olisi saanut vielä enemmän irti, mutta tuplarattailla toimi näinkin. Eläimet
olivat melko kaukana toisistaan, mutta niillä oli leppoisat oltavat isoissa
häkeissä ja välillä sitä unohti olevansa eläintarhassa, kun näki vain metsää,
mutta seuraavan mutkan takana odottikin kameli. Tässä vähän tunnelmia, joiden jälkeen on pakko todeta sanonnan "on nätti kuin sika pienenä olevan totta" vai mitä mieltä olette?
No joo, tässä taas kasa toisiinsa täysiin liittymättömiä
tapahtumia viime ajoilta, lähinnä joista on kuvia, joten onhan sitä ollut
kaikenlaista. Olemme jo alkaneet odotella Suomen reissua, kun
edellisestä on jo vierähtänyt aikaa ja nyt tulemme ihan ajan kanssa ja autolla,
niin saa otettua kaikkea mukaankin puolin ja toisin. Ainakin Suomesta olisi
tarkoitus hankkia lapsille musiikkia, kirjoja, ulkovaatteita jne. Kesäkuu tosin
tuntuu hurahtavan ihan siivillä, joten kohta sitä ollaankin jo Finnlinesin
laivalla matkalla kohti Helsinkiä. Toivottavasti Suomen kesässä on siihen
mennessä jotain muutakin kuin vain kylmää ja hyttysiä. Paitsi hyttysiä on kyllä täälläkin, vaikkakin minimaalisemissa mittasuhteissa kuin Suomessa, mutta tässä todistusaineistoa erään illan metsäisen pyörälenkin jäljiltä:
Sitä odotellessa,
Laura
