Gozo ja Malta - aurinkoa ja lämpöä lokakuussa

Vietimme lokakuisen viikon Gozon saarella, joka kuuluu Maltan valtioon, joka sekin on ihan minimaalinen, mutta sentään osa EUtakin. Malta kuului pitkään Britannian siirtomaaimperiumiin, jonka ansiosta kaikki (?) puhuvat siellä edelleen englantia, niin lapset kuin vanhuksetkin. Näin perheitä, joissa lapset puhuivat keskenään englantia ja aikuiset heille maltaa ja englantia. Keskenään maltaa puhuvat paikalliset puhuivat kassaneidille englanniksi. Brittiläistä perua oli myös vasemmanpuoleinen liikenne, mutta onneksi Berliinin liikenteessä selviävä kuskimme selvisi myös siitä.

Lähdimme reissuun meidän äidin ja Ollin isän kanssa sillä ajatuksella, että aina ei tarvitse lähteä Suomeen tavatakseen suomalaisia ja näin pääsimme kaikki yhdessä lomalle lämpimään ja aurinkoon, eikä edes tarvinnut poistua Euroopasta. Meillä oli silloin vasta vähän aikaa ollut iltapäivän lämpötilat vähemmän kuin +15, mutta lähtöä edeltävät päivät kuitenkin, mutta etenkin mummulle ja ukille tuo auringonpaiste ja +25 olivat erittäin tervetullutta vaihtelua sateeseen. Lapset olivat jo pitkään odottaneet näkevänsä isovanhempia ja loma lämpimässä tuli sitten mukavasti siinä sivussa.

Varasimmme erikseen lennot ja vuokrasimme saksalaiselta matkatoimistolta paikan päältä talon ja tietty vuokra-auton. Kuulemma ei tarvinnut pihistellä, joten kalleinhan on aina paras, ja niinpä saimme kaksikerroksisen villan, jossa oli ulkouima-allas (joka tosin oli muurien ympäröimänä uintikelpoisen lämpöinen luultavasti vain kovalla helteellä), 3 terassia, 4 kylppäriä ja 3 makuuhuonetta. Se sijaitsi rauhallisessa Sannatin kylässä, jossa ei ainakaan näin sesongin ulkopuolella ollut mitään elämää, mutta meidän ukki oli tyytyväinen, kun aamuisille linturetkille pääsi suoraan ulko-ovelta.

Vaikka reissattiin pääosin tyttöjen ehdoilla, neljän aikuisen läsnäolo antoi mahdollisuuden myös jakaa porukkaa niin, että kaikki olivat tyytyväisiä. Jo mainittujen aamuisten linturetkien lisäksi naiset pääsivät läheiseen Victoriaan, Gozon suurimpaan kaupunkiin shoppailemaan. Heti tokana päivän piti käydä katsomassa Gozon pakollinen turistirysä, Azur Window eli reikä kalkkikivikalliossa, josta näkyi läpi sininen Välimeri. Ei ollut ehkä ihan niin myyvä selitys kuin matkailumainoksissa, mutta googlesta löytyy lisätietoa. Ihan hieno paikka kuitenkin.

Uimista tytöt olivat odottaneet eniten, mutta jo ensimmäisenä päivänä kävi tosiaan ilmi, että uima-altaamme oli lievästi kylmän puoleinen. Se ei tosin estänyt isää ja tyttäriä ilakoimasta viileässä vedessä muutamaan otteeseen. 

Päätimme kuitenkin testata Välimeren lämpötilaa ja vesihän oli kuin linnunmaitoa, vähintään +25. Päädyimme uimaan idylliseen Xlendin kylään, jossa maltalaiset lomailevat ja lapset saivat kahlata kirkkaassa vedessä ja lainata pietarilaistytön hiekkaleluja. Linneakin uskalsi luottaa taitoihinsa ja oppi uimaan kellukkeiden avulla. Suoraan vedestä pääsikin nousemaan terassille syömään kalaisaa lounasta, ei kuitenkaan bikineissä, kun naapuripöydän britit. 

Viimeisenä päivänä kävimme sukeltajien suosimassa suojaisassa Mgarr ix-Xinin lahdessa uimassa, jossa helle yllätti ukin, jonka oli uskaltauduttava mereen ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen. Paikalla ei ollut paljon ketään muita ja vesi oli uskomattoman kirkasta. Pikkuneidin kellumisen keskeyttivät pelottavissa maskeissa paikalle ilmestyneet sukeltajat, eikä uimisesta tullut enää mitään.

Toinen must-juttu oli tietenkin retki itse Maltan saarelle. Sinne lähdettiin aikaisin aamulla, sillä lauttamatka kesti puolisen tuntia ja sieltä ajoimme tunnin verran kohteeseemme pääkaupunki Vallettaan. Ikivanha kaupunki oli vain kilometrin kanttiinsa ja kuului Unescon maailmanperintökohteisiin, joten se oli todella näkemisen arvoinen. Lapsetkin ihmettelivät vanhoja taloja ja kapeita kujia. 

Kaupungin ihmettelyn jälkeen miehet ostivat eväitä ja halusimme nähdä saaren ainoan metsän, joka sijaitsi presidentin linnan lähellä. Puolisen tuntia ehdimme pikniköidä, kun alkoi jyristä ja tummat pilvet vaikuttivat uhkaavilta. Ehdimme juuri autolle, kun vettä alkoi tulla. Saarelle osui ensimmäinen ukkosmyrsky ja rankkasade viiteen vuoteen ja jouduimme tarkistamaan kartasta, ettei tiet kulkeneet alankojen kautta, koska laaksoihin kertyi hetkessä yllättävän suuri määrä vettä, eivätkä paikalliset olleet erityisen tottuneita sadekelin kuskeja. Selvisimme lauttarantaan ja katsoimme jatkuvasti välkkyvää salamointia. Onneksi sade hellitti meidän päästyä laivaan ja olimme iloisia etenkin paikallisten viljelijöiden puolesta, kun rutikuiva maa sai vettä, vaikka imeytymisessä kestikin aikansa.

Kävimme toki myös katsastamassa Gozon pääkaupungin Victorian, joka sijaitsi vain 5 km päässä Sannatista. Ensin naiset tarkistivat vaatekauppojen tarjonnan ja myöhemmin lähdimme koko porukalla katsomaan kauniita kujia ja kaupungin keskellä kohoavaa jykevää linnoitusta, Il-Kastellea, josta avautui mahtava näkymä yli koko saaren. 

Lapset nauttivat isovanhempien seurasta, mutta ihan täysin heidän hoitoonsa tytöt eivät meinanneet uskaltaa. Reissun loppua kohden käytimme kuitenkin lievästi lahjontaa eli jätimme tytöt katsomaan Herra Heinämäen lato-orkesteri-DVD:tä ja syömään suklaakeksejä, niin mummun ja ukin seura ei vaikuttanut enää yhtään hassummalta ja pakenimme pikaiselle kolmen ruokalajin illalliselle naapuriravintolaan, vain aikuisten kesken. Palattuamme Olivian iltahuuto kaikui pihalle asti, mutta olimmepa saaneet paria tunti aikaa ilman lapsia.

Nautimme hyvästä ruuasta ja Olivia oli innoissaan löytäessä pöydästä usein lempiruokaansa oliiveja. Kalaa saarella syötiin luonnollisesti paljon ja se oli hyvää. Yhtenä iltana lähdimme Xlendin kylään päivälliselle, kun lähiravintola aukaisi ovensa vasta klo 18.30 ja Maltan Lonely Planet –oppaan mukaan Xlendissä oli hyvä ravintola. Ravintolassa olikin upea kattoterassi, josta tytöt katselivat ihmeissään auringonlaskua, kun pimeän tullessa niin kotona kuin reissussakin lapset ovat yleensä jo sisällä. Tytöt jaksoivat melkein rauhassa odottaa hitaasti saapuvaa ruokaamme, mutta kokemuksesta viisastuneena olimme iloisia, että viimeisenä iltana meitä odotti huomattavasti rentouttavampi ruokailukokemus.

Talosta löytyi nimittäin palveluista kansio, josta löytyi myös mahdollisuus tilata paikalle oma kokki. Käytimme viimeisen illan moiseen luksukseen. Meille ilmoitettiin, että kokkimme Olga saapuu klo 16.30 ja ruoka on valmista klo 18 ja kuten olimme toivoneet, pääruokana on kalaa. Olga ei ollutkaan pelkäämämme keski-ikäinen entinen kolhoosikokki, vaan kolmekymppinen pirteä tsekkiläisnainen, joka loihti meille ihanat ruoat. Olgan ilmaannuttua paikalle veimme lapset purkamaan energiansa leikkikentälle ja palasimme maistelemaan ihania paikallisia antipastoja, joissa oli mm. makkaroita, valkosipulilla ja sitruunalla maustettuja papuja, oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Pääruuan tärkein raaka-aine oli tomaatti. Sitä oli uunissa paistetuissa perunoissa, salaatissa ja kapriksella maustetussa kalan kastikkeessa. Lampuka-kala maistui herkulliselta ja lastenkin kanssa syöminen oli rauhallista. Jälkiruuaksi meitä odotti pakastimessa Olgan ystävän tekemää suklaajäätelöä. Ja koko lystistä maksoimme reilut 150 euroa koko kuuden hengen seurueelta, joten ravintolassa olisimme tuskin selvinneet halvemmalla, vaikka viinit olivatkin itse ostettuja.

Kaikki hyväkin loppuu aikanaan ja niinpä oli viikon jälkeen pakko sanoa hyvästit Gozon kauniille saarelle. Lentopäivä kotiin oli rankka, sillä lapset olivat nukkuneet autossa matkalla lautalle, eivätkä nukkuneet yhtään lennoilla. Kotona olimme kuitenkin täynnä uutta auringosta saatua energiaa ja meitä hemmoteltiin edelleen loistavalla säällä. Aurinko paistoi, lehdet olivat päässeet upeaan ruskaan ja neljäna päivää paluumme jälkeen lämpötila kohosi yli +20 asteen. Aamuinen +10 tuntui toki viileältä, mutta Suomen lämpötiloihin verrattuna sekin oli luksusta. Maltalle palaamme vielä varmasti joskus. Sen verran upea paikka oli!

Linnea totesi kaksi päivää paluun jälkeen: ”Minä kelluin meressä. Minä haluan takaisin sinne uimarannalle” ja vielä viikon jälkeen katsoi takapihalle ja sanoi haluavansa uima-altaaseen. 

Tänään: ein Jahr in Deutschland eli vuosi Saksassa!

Heips!

Pitkästä aikaa ehdin/sain aikaiseksi ryhtyä taas blogin kirjoitukseen sen deadlinen pakottamana, että tänään 29.9.2012 tulee tasan vuosi siitä, kun muutimme tänne Saksaan. Tämä postaus onkin yhteenveto vuodesta, alkutilanteesta ja siitä, mitä on mahdollisesti jatkossa tulossa. Se sisältää luonnollisesti myös runsaasti kuvia koko vuoden ajalta, niistä tärkeistä tapahtumista, joista kirjoitin ja kaikesta muustakin.

Ennen lähtöä olimme erittäin innokkaita, koska ulkomaille muutto oli ollut jo pidempään haaveemme. Toiveena oli uusien kokemuksien lisäksi, että lapset kasvaisivat kaksikielisiksi. Lähtö oli kuitenkin pikainen, sillä Olli sai työpaikan elokuun lopussa ja aloittaa piti jo lokakuun alussa, joten kaikki piti valmistella kuukaudessa. Koko hakuprojekti oli aloitettu jo toukokuussa ja haastettelujakin oli varmaan kymmenen, joista seitsemän putkeen Berliinissä. Onneksi kaikki sujui kuitenkin sutjakasti. Paritalon puolikas (92 m2) Kangasalta myytiin kolmessa päivässä jo ennen ekaa virallista näyttöä, bemarin kanssa meni pari viikkoa. 

Iso työ oli virallisissa asioissa, kuten osoitteenmuutoksissa kaikille mahdollisille tahoille. Kaikki omaisuus piti käydä läpi, sijoittaa osittain uudelleen sukulaisille ja vielä laskea ihan sukista ja cd-levyistä tyynyliinoihin ja sohviin. Ainakin tuli näppärästi heitettyä pois kaikki ylimääräiset vaatteet ja muut tavarat. Onneksi Nokia maksoi muuton ja myös muuttomiehet jopa pakkaamaan kaiken. Otimme vähän myös lomaa pakkaustouhuista ja ajoimme kolmeksi päiväksi häihin Haaparanta-Tornio –akselille ja juhlimme tietenkin myös pikku-Linnean 1-vuotissynttäreitä yhdistettyinä läksiäisinä. Viimein otimme tärkeimmät tavaramme mukaan ja majoittauduimme Säynäjärvelle pariksi viimeiseksi päiväksi, jotta muuttomiehet saivat pakkausrauhan.

Lensimme Tampereelta Riikan kautta aamulennolla Berliiniin mukanamme neljä matkalaukkua, kaksi auton istuinta, tuplarattaat, juuri vuoden täyttänyt ja 2 v 8 kk tytöt, jotka molemmat onnistuivat nukahtamaan 5 minuuttia ennen laskeutumista, joten olimme aikamoinen näky matkatavarahallissa nostellessamme tavaravuorta hihnalta kahden nukkuvan lapsen kanssa. Nokian kuukaudeksi maksama väliaikaismajoituksemme sijaitsi Berliinin keskeisen Mitten ja turkkilaisväestöstä tunnetun Kreuzbergin rajalla, Adalbertstrasse 60:ssä. Asuimme neljännessä (eli suomalaisittain viidennessä) kerroksessa kalustetussa asunnossa, eikä talossa ollut hissiä ja pyörävarasto, jossa säilytimme tuplarattaitamme sijaitsi kahden rapun päässä, 10 rappusta alaspäin, joten pelkkä kaupassa käynti oli aikamoisen työn takana. Pyöritin mielikuvituksella arkea, mutta nähtävyyksien katselusta keskellä Berliiniä saattoi vain haaveilla.

Meillä oli apuna agentti muuttoasioissa, joka oli lähettänyt ehdotuksia asunnoista ja otettiin lopulta ensimmäinen näkemämme asunto Kleinmachnowin ”perukoilta”, jossa asumme edelleen mukavalla muurahaiskujalla (saks. Ameisengasse). Oli mukava päästä samantyyliseen rauhalliseen paikkaan kuin Suomessa. Saavuttuamme kaikki tuntui olevan uutta, vaikka olinkin asunut 10 vuotta aiemmin vuoden Saksassa ja puhuin kieltä, niin kokemuksista ei tuntunut olevan paljon apua ja paljon uutta opeteltiin ja opetellaan edelleen, välillä kantapään kautta. Kierrätys tuntui monimutkaiselta, netin saamisessa kesti ikuisuus, telkkarissa näkyi aluksi vain 5 kanavaa (nyt niitä on sentään jo 40!), ihmisiin tutustuminen oli hankalaa, mutta onneksi oli Fazerin sininen ja violetti ja Geisha ja… ;)

Vuoden raskain ja ikävästi alkuun sattunut tapahtuma oli anoppini sairauden nopea eteneminen ja kuolema. Jouduimme lentämään Heinolaan hautajaisiin vain kaksi kuukautta saapumisestamme, joka teki tänne sopeutumisesta aluksi rankkaa. Iloinen tapahtuma oli kuitenkin Ollin veljenpojan ja kummipoikamme Okko Olavin syntymä vain viikon mummin kuoleman jälkeen. 

Joulun jälkeen alkoi näkyä valoa tunnelin päässä, kun Olivia sai pitkän prosessin jälkeen päiväkotipaikan ja pääsi aloittamaan pienessä ryhmässä juuri ennen 3-vuotissynttäreitään, joita sitten vietettiinkin päiväkodilla koko päivä. 

Kielen oppimisen ja uuden arjen opettelu oli aluksi rankkaa ja vietimme kaikki kolme alkuvuodesta kuutisen viikkoa päiväkodilla, kunnes jätin lapseni sinne eräänä aamuna raakalaismaisesti yksin ja siitä alkoi hänen saksan kielen opettelunsa. Toukokuussa kolmevuotias ymmärsi jo kaiken hoitajien puheesta ja sai itsensä pääosin ymmärretyksi. Kävimme toukokuussa ”ihan oikealla lomalla” Barcelonassa ystäväperheemme kanssa ja sitten kolme viikkoa heinäkuussa Suomessa. 

Kielen oppiminen kiihtyi kesäloman jälkeen ja Olivia kysyy joka sanan, jota ei päiväkodissa ymmärrä. Lapset olivat harjoitelleet ahkerasti ohjelmaa elokuussa vietettäviin kesäjuhliin, eikä kukaan ollut hiiskunutkaan kotona, mitä tuleman piti. Ja kyllä 18.8 oli lämpöä vielä iltasellakin +28. 

Olivia aloitti elokuussa Suomi-koulun joka toinen lauantai, ettei äidinkielen opettelu harjoittaminen jää vain oman perheen sisälle. Lisäksi molemmat tytöt käyvät muskarissa, Linnea äidin kanssa ja Olivia jo yksin. Linnealle on tehty päiväkotihakemus ja pian mun vauvakin aloittaa kielen opettelun. "Vauva" tosin täytti jo pari viikkoa sitten 2 vuotta ja sain järjestää ensimmäistä kertaa kunnon (lasten)juhlat.

Nyt tuntuu siltä, että aika on mennyt uskomattoman nopeasti. Olivia puhuu kaiken päiväkodissa tarvittavan saksan sujuvasti, ymmärtää kaiken päiväkodissa ja laulaa ja leikkii kotona paljon saksaksi ja kääntää sujuvasti kielestä toiseen. Tärkeää on, että neiti osaa erottaa koti- ja päiväkotikielen, eikä puhu suomea ja saksaa sekaisin. Meille on tullut vuoden aikana jonkin verran tuttavia ja leikkikavereita, vaikka tärkeimmät kaverit ovat kuitenkin edelleen Suomessa ja yhteyttä pidetään tiiviisti etenkin Facebookin ja skypen välityksellä. 

Viihdytään Saksassa hyvin ja on sopeuduttu hyvin, eikä monet aluksi oudoilta tuntuvat asiat, kuten lasten siisti pukeutuminen leikkikentällä jaksa enää kummastuttaa, eivätkä meidän lapset enää pahemmin poikkea paikallisista. Tikkitakki ja farkut on ihan kelpo leikkikenttäasu. Tosin aion kyllä talvea vasten pitää lapsilla edelleen hanskoja kädessä, toisin kuin paikalliset.

Syksyllä on tulossa iso muutos arkeen, kun Linnea aloittaa päiväkodin marraskuun alussa. Minä jään toistaiseksi “työttömäksi” (ilman virallista statusta ja rahaa) kotiin. Minulla on ollut jo jonkin aikaa menossa työnhaku ja kova miettiminen siitä, mitä tahtoisin ja voisin tehdä päiväkotimme lyhyiden aukioloaikojen puitteissa. Kun hoitajat lähtevät jo puoli neljältä kotiin, ei siinä paljon jää työaikaa, kun välimatkat tässä hervottomassa kaupungissa ovat pitkiä. Ehkä katselen opettajan sijaisuuksia, ehkä ihan jotain muuta. Kaupan kassalle en kuitenkaan ihan heti lähde, vaikka olisin avoin muidenkin kuin omien alojeni paikoille.

Katselemme myös asuntoja Berliinin puolelta, jotta matka päiväkotiin (nyt 10-15 min autolla) lyhenisi, varsinkin jos joutuisin kulkemaan kauemmaksi töihin. Berliinissä Olivian päiväkotipaikasta maksettaisiin vain ruokamaksu 23 e/kk, kun nyt hintaan laitetaan suunnilleen nolla perään, kun asumme Brandenburgin osavaltiossa. Toistaiseksi emme ole kuitenkaan löytäneet maan tasolla olevaa noin 100 neliötä kovin läheltä päiväkotia, mutta ehkä vielä tärppää. Toivomme, että löytäisin edes jotain mielekästä tekemistä päivien täytteeksi ja tuurilla saisin siitä jopa jotain korvausta, niin meitä voisi odottaa täällä vielä monta tapahtumarikasta vuotta ja tyttäremme oppisivat molemmat puhumaan täysin kahta kieltä. Nyt ei voi kuin sanoa, että onneksi tuli lähdettyä, sillä paljon hienoa ja mielenkiintoista ollaan koettu, vaikka pääosin eletäänkin toki lapsiperheen ”tylsää” arkea. Jatkuvasti opetellaan uutta, niin kielen kuin saksalaisen yhteiskunnankin osalta.

Ja tässä vielä tunnelmakuvia vuoden varrelta, joista näkee vuodenaikojen vaihtelua, kun näitä tuli käytyä niin paljon läpi.

Tänään kävimme "pakollisella" käynnillä Adalbertstrassen kulmilla katsastamassa entinen lähileikkipuisto ja kotieläinpiha. Saa nähdä, tuleeko tästä jokavuotuinen tapa syyskuun 29.

Seuraavaksi lähdetään äitini ja Ollin isän kanssa käymään viikon lomalla Maltalla ja nauttimaan kesälämpötiloista vielä kerran tälle syksylle. Täällä on tosin edelleen iltapäivisin välillä reilut +20, joten suomalaisesta sateesta ja + 5 asteesta ollaan vielä kaukana, onneksi. 

Tschüß! :)

- Laura